31.5.2011   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 161/65

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa odottaa tällä hetkellä noin 56 000 potilasta sopivaa elinluovuttajaa ja että arvioiden mukaan 12 ihmistä kuolee joka päivä odottaessaan sopivaa siirtoelintä,

B.

ottaa huomioon, että elinsiirtopotilaiden tarpeita ei pystytä täyttämään Euroopassa, koska sekä kuolleilta että eläviltä luovuttajilta pyyteettömästi saatavien elinten määrä on rajallinen,

C.

ottaa huomioon, että kuolleiden elinluovutusmäärissä on huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä, kuten Espanjan 34,2 luovuttajaa miljoonaa asukasta kohti ja Bulgarian 1,1 luovuttajaa miljoonaa asukasta kohti osoittavat, ja että elinten puute on tärkeä elinsiirto-ohjelmiin vaikuttava tekijä,

D.

ottaa huomioon, että kansalliset politiikat ja elinluovutuksia ja -siirtoja koskeva lainsäädäntö vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen erilaisten oikeudellisten, kulttuuristen, hallinnollisten ja organisatoristen tekijöiden perusteella,

E.

ottaa huomioon, että elinluovutukset ja -siirrot ovat arkaluonteisia ja vaikeita kysymyksiä, joihin liittyy huomattava eettinen ulottuvuus, mikä edellyttää yhteiskunnalta täysimääräistä osallistumista niiden kehittämiseen ja kaikkien asiaankuuluvien eturyhmien mukanaoloa,

F.

ottaa huomioon, että elinsiirrot tarjoavat mahdollisuuden ihmishenkien pelastamiseen ja elämänlaadun parantamiseen ja että (munuaissiirtojen tapauksessa) niissä on muihin hoitomuotoihin verrattuna paras kustannushyötysuhde, minkä lisäksi ne lisäävät potilaiden mahdollisuuksia nauttia elämästä ja osallistua työelämään,

G.

ottaa huomioon, että siirtoelinten välitys jäsenvaltioiden välillä on jo yleisessä käytössä, vaikkakin välitettyjen siirtoelinten lukumäärissä on huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä; ottaa huomioon, että Eurotransplantin ja Scandiatransplantin kaltaiset kansainväliset organisaatiot ovat helpottaneet elinten välitystä jäsenvaltioiden välillä,

H.

ottaa huomioon, että Euroopan unionissa ei ole tällä hetkellä yhteistä tietokantaa elinluovutukseen ja -siirtoon tarkoitetuista elimistä tai elävistä tai kuolleista luovuttajista eikä myöskään yleiseurooppalaista varmentamisjärjestelmää, jolla voidaan osoittaa todeksi, että ihmisen elimet ja kudokset on saatu laillisesti,

I.

ottaa huomioon, että ainoastaan Espanja ja muutama muu jäsenvaltio ovat onnistuneet lisäämään merkittävästi kuolleilta saatuja luovutuksia ja että kyseisen kasvun syyksi on todettu se, että näissä maissa on tehty tiettyjä käytännön järjestelyjä, joiden avulla on mahdollista kartoittaa mahdolliset luovuttajat ja maksimoida luovuttajiksi päätyvien vainajien määrä,

J.

ottaa huomioon, että direktiivissä 2004/23/EY säädetään selkeästä kehyksestä elinluovutuksille ja -siirroille Euroopan unionissa, minkä ansiosta kaikki jäsenvaltiot perustavat tai nimeävät toimivaltaisen viranomaisen valvomaan EU:n laatu- ja turvallisuusnormien noudattamista,

K.

ottaa huomioon, että elinkauppa ja elinten irrottamistarkoituksessa harjoitettu ihmiskauppa ovat vakava ihmisoikeusrikkomus,

L.

katsoo, että laittoman elinkaupan ja elinten irrottamistarkoituksessa harjoitetun ihmiskaupan sekä elinten luovutusta koskevan laillisen järjestelmän välillä on vahva yhteys, koska laillisessa järjestelmässä elinten puute toimii kannustimena laittomaan toimintaan ja laiton toiminta vesittää armottomasti elinten luovutusta koskevan laillisen järjestelmän luotettavuutta,

M.

ottaa huomioon, että elinluovutuksista kieltäytymisten määrä vaihtelee suuresti Euroopan sisällä ja että tämä vaihtelu voidaan selittää asian esittelystä ja potilaan hoidosta vastaavien asiantuntijoiden koulutus- ja asiantuntemustasolla, elinluovutukseen suostumista koskevan lainsäädännön ja sen käytännön toteutuksen eroilla sekä muilla tärkeillä kulttuurisilla, taloudellisilla ja sosiaalisilla tekijöillä, jotka vaikuttavat yhteiskunnan käsitykseen elinluovutusten ja -siirtojen hyödyllisyydestä,

N.

ottaa huomioon, että elävät luovuttajat voivat olla hyödyllinen lisäjärjestely potilaille, jotka eivät voi saada tarvitsemaansa elintä luovuttajan kuoleman jälkeisen elinsiirron kautta, mutta on korostettava, että eläviä luovuttajia voidaan harkita vain, jos luovutukseen liittyvä laiton toiminta ja korvaus on suljettu pois laskuista,

O.

ottaa huomioon, että lääketieteellisiä toimenpiteitä voidaan toteuttaa vasta, kun kyseinen henkilö on omasta tahdostaan ja tietoon perustuen suostunut niihin; ottaa huomioon, että henkilöllä pitäisi jo etukäteen olla asianmukaiset tiedot toimenpiteen tarkoituksesta ja luonteesta sekä sen seurauksista ja riskeistä; ottaa huomioon, että asianomainen henkilö voi vapaasti perua suostumuksensa milloin vain,

P.

ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei vainajalta irroteta siirtoelimiä, ellei kyseistä henkilöä ole todettu kuolleeksi kansallisen lainsäädännön edellyttämällä tavalla,

Q.

katsoo, että elävien ihmisten elinluovutuksilla olisi täydennettävä kuolleilta saatavia elinluovutuksia,

R.

ottaa huomioon, että elinten käyttöön hoidossa liittyy tarttuvien tautien ja muiden sairauksien leviämisriski,

S.

katsoo, että eliniän keston piteneminen alentaa saatavilla olevien elinten laatua, mikä vähentää usein elinsiirtojen määrää, myös niissä jäsenvaltioissa, joissa luovuttajien määrä on noussut,

T.

ottaa huomioon, että valveutuneisuus ja yleinen mielipide ovat erittäin merkittävässä asemassa elinluovuttajien lukumäärän lisäämisessä,

U.

ottaa huomioon, että hyväntekeväisyysjärjestöjen ja muiden vapaaehtoisjärjestöjen työ jäsenvaltioissa lisää tietoisuutta elinten luovutuksesta, ja katsoo, että näiden järjestöjen toiminta myötävaikuttaa viime kädessä elintenluovutusrekistereissä olevien henkilöiden määrän lisääntymiseen,

1.

pitää myönteisenä Euroopan komission joulukuussa 2008 hyväksymää ehdotusta elinluovutuksia ja elinsiirtoja koskevaksi eurooppalaiseksi toimintasuunnitelmaksi (2009–2015), jossa pyritään jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön ensisijaisilla toimilla, jotka perustuvat yhteisten päämäärien kartoittamiseen ja kehittämiseen sekä elinluovutusten ja -siirtojen arvioimiseen sovituilla indikaattoreilla, jotka voivat auttaa vertailuarvojen ja parhaiden käytäntöjen määrittämisessä;

2.

on huolissaan siitä, että saatavilla ei ole riittävästi elimiä elinsiirtopotilaiden tarpeiden täyttämiseksi; tunnustaa, että vakava pula elinten luovuttajista on edelleen suurin este elinsiirtopalvelujen kehittämiselle täyteen mittaansa ja merkittävin haaste, johon EU:n jäsenvaltioiden on vastattava elinsiirtojen alalla;

3.

panee merkille sellaisten järjestelmien toimivuuden, joissa kansalaisille annetaan mahdollisuus liittyä suoraan elintenluovutusrekisteriin tiettyjen hallinnollisten menettelyjen yhteydessä, kuten passia tai ajokorttia hakiessa; vaatii jäsenvaltioita tutkimaan tällaisten järjestelmien toteuttamista, jotta luovutusrekistereissä olevien henkilöiden määrää lisättäisiin;

4.

pitää tärkeänä varmistaa, että saatavilla olevien siirtoelinten hukkaan heiton välttämiseksi niiden käytölle on selvästi määritelty oikeudellinen kehys ja että kansalaiset luottavat elinluovutus- ja elinsiirtojärjestelmään;

5.

toteaa, että elinten hankintajärjestelyjä koskevat näkökohdat ovat tärkeitä, ja korostaa, että tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihtaminen jäsenvaltioiden välillä auttaa siirtoelinten vähäisestä määrästä kärsiviä maita parantamaan luovutusmääriään, kuten on osoitettu esimerkiksi sovellettaessa Espanjan-mallin osia muissa jäsenvaltioissa ja EU:n ulkopuolisissa maissa, jotka ovat onnistuneet lisäämään elinluovutustensa määrää;

6.

korostaa elinluovutusten koordinoinnin merkitystä ja sitä, että on tärkeää nimittää sairaalatasolla elinluovutuksista vastaavia koordinaattoreita; katsoo, että elinluovutuksista vastaavien koordinaattoreiden rooli avainhenkilöinä sekä elinluovutus- ja elinsiirtoprosessin tehokkuuden että myös siirtoelinten laadun ja turvallisuuden parantamisessa olisi tunnustettava;

7.

korostaa, että elinluovutusten ja elinten hankinnan järjestelyjen muutoksilla elinluovutusten määrää voidaan lisätä huomattavasti ja kestävältä pohjalta;

8.

tähdentää, että mahdollisten luovuttajien kartoittamista on pidetty yhtenä tärkeimmistä vaiheista kuolleilta saatavien elinten luovutusprosessissa; korostaa, että sairaalatasolla kaikkein tärkein askel luovuttajien löytämiseksi ja elinluovutusmäärien lisäämiseksi on nimetä elinluovutuksista vastaava yhteyshenkilö (elinluovutuskoordinaattori), jonka päätehtävänä on kehittää aktiivinen ohjelma luovuttajien löytämiseksi ja tehostaa koko elinluovutusprosessia;

9.

pitää tärkeänä rajatylittävää siirtoelinten välitystä sopivien luovuttajien ja vastaanottajien löytämiseksi ja sitä, että odotuslistoilla olevien potilaiden tarpeisiin voidaan vastata laajan luovuttajajoukon piiristä; toteaa, että ilman jäsenvaltioiden välistä elinten välitystä harvinaista elintä tarvitsevilla potilailla olisi erittäin pienet mahdollisuudet elimen saamiseen ja että tiettyjen luovuttajien käyttämistä ei harkittaisi sopivan vastaanottajan puuttuessa odotuslistalta;

10.

pitää tervetulleena Eurotransplantin ja Scanditransplantin toimintaa, mutta panee merkille, että näiden järjestelmien ulkopuolella ja niiden välillä harjoitettavaa siirtoelinten välitystä voidaan parantaa huomattavasti, etenkin pienissä maissa olevien potilaiden hyväksi;

11.

korostaa, että yhteisesti sitovien laatu- ja turvallisuusnormien käyttöönotto on ainoa keino, jolla voidaan varmistaa terveyden suojelun korkea taso kaikkialla EU:ssa;

12.

korostaa, että luovutuksen pitäisi tapahtua vapaaehtoisesti ja korvauksetta ja että se pitäisi toteuttaa selkeästi määritellyn oikeudellisen ja eettisen kehyksen puitteissa;

13.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että elimet jaetaan vastaanottajille avoimien, syrjimättömien ja tieteellisten kriteerien mukaisesti;

14.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että vainajan tai hänen omaistensa pätevää suostumusta tai kieltäytymistä elinluovutukseen koskeva oikeusperusta on selkeästi määritelty ja että elimiä ei irroteta kuolleelta henkilöltä, ellei henkilöä ole todettu kuolleeksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti;

15.

kannattaa toimia elävien luovuttajien suojelemiseksi ja sen varmistamiseksi, että elimen luovuttaminen tapahtuu pyyteettömästi ja vapaaehtoisesti sekä rajoitetaan tiukasti elimen luovutukseen liittyvien kustannusten, kuten matkakulut, lastenhoitokulut, tulojen menetys tai toipumiskustannukset, korvaamiseen siten, että vältetään taloudellisia kannustimia tai haittoja mahdolliselle luovuttajalle; kehottaa jäsenvaltioita määrittämään ehdot, joiden perusteella kustannukset korvataan;

16.

kehottaa komissiota arvioimaan mahdollisuutta varmistaa, että elävillä luovuttajilla on vakuutusturva kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota analysoimaan elävien luovuttajien erilaisia terveydenhoitoetuuksia kaikissa jäsenvaltioissa yksilöidäkseen parhaat käytännöt EU:n alueella;

17.

korostaa, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että pätevät tai koulutetut ja asiantuntevat terveydenhuoltoalan ammattilaiset valitsevat elävät luovuttajat näiden terveydentilaa koskevien taustatietojen perusteella, mukaan luettuna tarvittaessa psykologinen arviointi;

18.

korostaa, että hyvin järjestettyjen operatiivisten järjestelmien luominen ja onnistuneiden kansallisen tason toimintamallien tukeminen on ensiarvoisen tärkeää; ehdottaa, että operatiivisiin järjestelmiin olisi sisällyttävä asianmukainen lainsäädäntökehys, tekninen ja logistinen infrastruktuuri sekä organisatorista tukea yhdistettynä tehokkaaseen jakojärjestelmään;

19.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään ensimmäisenä toimenpiteenä elinluovutuksiin liittyvien laadukkaiden kehitysohjelmien valmistelua kaikissa niihin mahdollisesti kykenevissä sairaaloissa ja tukemaan koko elinluovutusprosessia tehohoidon erikoislääkäreiden ja sairaalan elinsiirtokoordinaattorin suorittamalla itsearvioinnilla sekä tarvittaessa täydentämään sitä ulkopuolisilla tarkastuksilla mahdollisuuksien mukaan;

20.

korostaa, että jatkuvan koulutuksen olisi oltava kaikkien jäsenvaltioiden aihetta koskevan viestintästrategian olennainen osa; ehdottaa erityisesti, että ihmisille pitäisi tiedottaa paremmin elinluovutuksesta ja heitä pitäisi rohkaista puhumaan siitä ja kertomaan elinluovutusta koskevista toiveistaan omaisilleen; panee merkille, että vain 41 prosenttia Euroopan kansalaisista vaikuttaa keskustelleen elinluovutuksista perheensä kanssa;

21.

kannustaa jäsenvaltioita edistämään elävien henkilöiden mahdollisuutta ilmaista internetissä jäsenvaltion ja/tai EU:n luovuttajarekisterille halunsa luovuttaa elimiä, jotta nopeutettaisiin menettelyjä, joilla varmennetaan luovuttajan suostumus elinluovutukseen;

22.

kehottaa komissiota tarkastelemaan tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja alan toimijoiden kanssa mahdollisuutta kehittää järjestelmä, jossa elinten luovuttamiseen suostumuksensa antaneiden kansalaisten ilmaisemat toiveet otettaisiin heidän kuolemansa jälkeen huomioon mahdollisimman monessa jäsenvaltiossa;

23.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan sellaisten järjestelmien ja rekistereiden toteuttamisen, jotka ovat helposti saatavilla tulevien luovuttajien toiveiden kirjaamiseksi;

24.

pyytää jäsenvaltioita myös edistämään sitä, että luovuttajan kansallisessa henkilöllisyystodistuksessa tai ajokortissa mainitaan tai esitetään symboleilla se, että henkilö on luovuttaja;

25.

kehottaa näin ollen jäsenvaltioita parantamaan terveydenhoitohenkilöstön ja potilastukiryhmien elinsiirtoja koskevaa tietämystä ja viestintätaitoja; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä osallistumaan toimintaan kansalaisten tietoisuuden lisäämiseksi mahdollisuudesta elinluovutukseen ja ottamaan tässä yhteydessä huomioon kunkin jäsenvaltion kulttuuriset erityispiirteet;

26.

kehottaa jäsenvaltioita maksimoimaan elinluovuttajien määrän ja perustamaan tehokkaita järjestelmiä luovuttajien kartoittamiseksi sekä edistämään elinten luovuttajien koordinointia eri puolilla Eurooppaa sijaitsevissa sairaaloissa; pyytää jäsenvaltioita arvioimaan laajennetuilla kriteereillä valituilta luovuttajilta (eli vanhemmilta luovuttajilta tai tiettyjä sairauksia sairastavilta) saatavia elimiä ja turvautumaan niihin useammin siten, että sovelletaan korkeimpia mahdollisia laatu- ja turvallisuusstandardeja, erityisesti bioteknologia-alan viimeaikaista kehitystä, millä rajoitetaan elinsiirtojen hylkimisriskiä;

27.

pitää välttämättömänä, että varmistetaan riittävä tasapaino yhtäältä luovuttajien nimettömyyden ja luottamuksellisuuden ja toisaalta sen välillä, että luovutettu elin on jäljitettävissä lääketieteellistä tarkoitusta varten, jotta voidaan estää korvausten maksaminen elinluovutuksista ja elinkauppa;

28.

painottaa, että eläviä luovuttajia olisi kohdeltava korkeimpien lääketieteellisten standardien mukaisesti ja ilman heille aiheutuvaa taloudellista rasitetta, jos esiintyy elinsiirron mahdollisesti aiheuttamia terveysongelmia kuten kohonnutta verenpainetta, munuaisten vajaatoimintaa ja niiden seurauksia, ja että elinsiirron aiheuttamaa tulojenmenetystä tai terveysongelmia olisi pyrittävä estämään; katsoo, että luovuttajia olisi suojeltava syrjinnältä sosiaalisessa järjestelmässä;

29.

katsoo, että elinsiirtojärjestelmien kaikki säännöt (vastaanottajan valinta, elinsiirtojärjestelmään mukaanpääsy, siirtoja koskevat tiedot jne.) pitäisi julkistaa ja asettaa asianmukaiseen valvontaan, jotta vältettäisiin perusteeton syrjintä elinsiirtojen odotuslistoille ja/tai hoitotoimenpiteisiin pääsyssä;

30.

toteaa, että vaikka elinsiirtojen rekisteröinti on nykyään pakollista useissa jäsenvaltioissa ja lisäksi on olemassa joitakin vapaaehtoisia rekistereitä, ei kuitenkaan ole olemassa kattavaa järjestelmää, jonka avulla voitaisiin kerätä tietoja erityyppisistä siirroista ja niiden tuloksista;

31.

tukee tämän vuoksi voimakkaasti kansallisen ja EU:n tason rekisterien käyttöönottoa sekä sellaisen menettelyn käyttöönottoa, jossa tämänhetkisten elinsiirtojen jälkeisten seurantarekisterien tuloksia voidaan vertailla henkilötietojen suojaa koskevan EU:n oikeuskehyksen puitteissa;

32.

puoltaa EU:n laajuisten erityissääntöjen laatimista säätelemään leikkausvaiheen ja leikkauksen jälkeisen vaiheen menettelyjä leikkauksesta vastaavan ryhmän, erikoislääkärien ja muiden tarvittavien erikoisasiantuntijoiden valvonnassa;

33.

tukee kansallisten ja EU:n laajuisten rekistereiden perustamista elävien luovuttajien seurantaa varten, jotta heidän terveyttään voitaisiin suojella paremmin;

34.

korostaa, että elinsiirtojen tasaveroisen saatavuuden epäävä elinten kaupallinen hyväksikäyttö on epäeettistä, kaiken ihmisarvon vastaista, ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä tehdyn yleissopimuksen 21 artiklan vastaista sekä kiellettyä EU:n perusoikeuskirjan 3 artiklan 2 kohdan nojalla;

35.

huomauttaa, että elinten puute on kahdella tavalla yhteydessä elinten laittomaan kauppaan ja elinten irrottamistarkoituksessa tapahtuvaan ihmiskauppaan, sillä elinten lisääntynyt saatavuus jäsenvaltioissa parantaisi elinsiirtojen valvontaa, koska EU:n kansalaisten ei tarvitsisi harkita elimen etsimistä EU:n ulkopuolelta, ja laiton toiminta puolestaan vesittää vakavasti laillisen elinluovutusjärjestelmän uskottavuutta;

36.

toistaa Adamoun mietinnössä elinten luovutuksesta ja elinsiirroista (2) antamansa suositukset elinkaupan torjunnasta ja katsoo, että komission olisi otettava ne täysin huomioon toimintaohjelmaa laatiessaan; vaatii, että komissiossa ja Europolissa olisi lisättävä tietoisuutta ongelmasta;

37.

korostaa toukokuussa 2010 pidettävän maailman terveyskokouksen tärkeyttä ja vaatii komissiota ja neuvostoa kamppailemaan vahvasti Maailman terveysjärjestön tasolla vapaaehtoisen ja korvauksetta tapahtuvan luovutuksen periaatteen puolesta;

38.

pitää tervetulleena Euroopan neuvoston ja Yhdistyneiden kansakuntien yhteistä tutkimusta, joka koskee elin-, kudos- ja solukauppaa sekä elinten irrottamistarkoituksessa käytävää ihmiskauppaa;

39.

panee merkille David Matasin ja David Kilgourin raportin, joka koskee Falun Gongin harjoittajien tappamista elinsiirtojen vuoksi, ja pyytää komissiota esittämään Euroopan parlamentille ja neuvostolle selvityksen kirjassa esitetyistä väitteistä ja muista vastaavista tapauksista;

40.

vaatii jäsenvaltioita ottamaan käyttöön mekanismeja, joilla estetään sellaiset tilanteet, että terveydenhoitohenkilöstö, hoitolaitokset tai vakuutusyhtiöt kannustavat unionin kansalaisia hankkimaan siirtoelimen kolmansista maista käyttäen menetelmiä, joissa hyödynnetään laitonta elinkauppaa tai elinten irrottamistarkoituksessa tapahtuvaa ihmiskauppaa; kehottaa jäsenvaltioita valvomaan tämäntyyppisiä tapauksia alueillaan; vaatii jäsenvaltioita arvioimaan, olisiko otettava käyttöön oikeustoimia ja seuraamuksia, joita sovelletaan tällaisia toimia edistäviin ja/tai niihin osallistuviin henkilöihin;

41.

torjuu voimakkaasti joidenkin sairausvakuutusorganisaatioiden käytännön kannustaa potilaita matkustamaan elinsiirtojen vuoksi ja pyytää jäsenvaltioita valvomaan tiukasti tällaista toimintaa ja rankaisemaan siitä;

42.

korostaa, että laittomissa olosuhteissa elimen saaneita potilaita ei voida jättää terveydenhuollon ulkopuolelle Euroopan unionissa; huomauttaa, että muiden tapausten lailla olisi tehtävä ero laittoman toiminnan rankaisemisen ja hoidontarpeen välillä;

43.

painottaa, että jäsenvaltioiden olisi tiivistettävä yhteistyötään Interpolissa ja Europolissa, jotta laittomaan elinkauppaan voidaan puuttua tehokkaammin;

44.

tunnustaa, että on olennaisen tärkeää parantaa elinluovutusten ja -siirtojen laatua ja turvallisuutta; huomauttaa, että tämä vähentää elinsiirrosta aiheutuvia riskejä ja näin ollen myös kielteisiä vaikutuksia; tunnustaa, että laatua ja turvallisuutta koskevat toimet voivat vaikuttaa elinten saatavuuteen ja päinvastoin; pyytää komissiota auttamaan jäsenvaltioita kehittämään valmiuksiaan laatia sääntelykehyksiä laadun ja turvallisuuden parantamiseksi;

45.

korostaa, että terveydenhoitoalan ammattilaisten ja kansallisten viranomaisten tai muiden laillistettujen organisaatioiden toimiva yhteistyö on välttämätöntä ja synnyttää lisäarvoa;

46.

tunnustaa elinsiirron jälkeisen hoidon tärkeyden elinsiirtojen onnistumisessa, mukaan lukien hylkimistä torjuvien hoitojen asianmukaisen käytön; myöntää, että hylkimistä torjuvien hoitojen optimaalinen käyttö voi johtaa potilaiden terveydentilan paranemiseen pitkällä aikavälillä, siirrännäisen parempaan toimintaan ja täten elinten suurempaan saatavuuteen, koska uusien elinsiirtojen tarve vähenee, ja vaatii, että jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että potilaat saavat parhaan saatavilla olevan hoidon;

47.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.