Hyvää ystävänpäivää

Senioritalossa on lamaava tunnelma.

Sitä rikkoo hieman salin pöydälle tehty kaunis kahvikattaus kermakakkuineen, kukkineen.  Talon senioriväki on tervetullut herkuttelemaan.  

Kahvittelun lomassa ehditään ihmetellä isoon ääneen, miten Lyydia oli saanut niin monta ystävänpäiväkorttia? Kuitenkaan koskaan kukaan ei käynyt häntä tervehtimässä.

Nainen hymyilee salaperäisesti moisille arvailuille.

Hämmästys on suuri, kun pöytään tuodaan lisäksi vielä iso sydämenmuotoinen suklaarasia kortin kera. – Rakas Lyydia. Suklaa on hyväksi terveydelle. Makeaa ystävänpäivää!

Suklaata riittää kaikille. Aina yksin viihtyvä Lyydia nauttii saamastaan huomiosta.

Sisimmässään Lyydia tietää, että lähetti itse itselleen viisi ystävänpäiväkorttia, sekä tilasi kukat, kakun ja suklaarasiankin. 

Ei Lyydialla ole oikeita ystäviä. On vain yksinäisyys.

                                                                         ♥

 Krapu 7/26, Ystävänpäivä. Krapu = sadansanan tarina. Lisää asiastaa SusuPetalin blogissa

Halaus

 

- Ihminen tarvitsee 4 halausta päivässä hengissä selviämiseen, 8 hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja 12 halausta kasvaakseen.- 

Joku on joskus pohtinut halaamisen supervoimaa näin.

En minä ole noin ahkera halailija, vaikka mielelläni perheenjäseniäni ja ystäviä halaankin. Melko pidättyväinen olen kuitenkin vieraanpien hyvänpäivän tuttujen suhteen. Jos en tiedä, voiko halata, jätän sen tekemättä.

Halauksen voima on valtava. Jotkut halaukset voi muistaa vielä vuosien, vuosikymmenten takaakin. Ne saavat edelleen hymyn huulille. 

Paitsi rakkaitani, halaan myös "omia" halipuitani. Olen puunhalaaja, ollut sellainen vuosikymmenet.  Täällä en lumen aikana pääse tärkeimmän halipuuni luo ja siksi olen löytänyt myös kodin läheltä puun, jota tänään kävin halaamassa. Hiihtäen sen luo pääsin, mutta se kannatti.

Halit Repolaiselle halaushaasteesta.

Taudin kourissa

Yskin toista viikkoa, eikä tunnu helpottavan.

Nuha ja kuume ovat pois, samoin voimat.  Rokotukset toki tämä piikkipelkuri on ottanut, mutta silti tauti iski.

Iski sellaisella voimalla, että jaksoin vain maata vuorokausi tolkulla. Pistin toivoni joka ilta uuteen parempaan päivään, joista yksikään ei ole toistaiseksi tuonut yskään helpotusta.

Pitkittyneen yskän kohtauksen aikana tuntuu, kuin keuhkotkin hajoaisivat. Tuskanhiki kipuaa otsalle ja leviää nopeasti ylävartaloon. Lakanat ja paita on vaihdettava usein.

Saatuani kuivaa ylle kiedon lisäksi vielä villasaalin hartioille. Juon lämmintä mustaviinimarjamehua ja pujahdan sänkyyn.

Katson haikeana ikkunan ulkopuolella olevaa jumalaisen kaunista talvea ja nukahdan, mutta uusi yskänpuuska herättää rajusti todellisuuteen.

***

       Krapu 6/26, sanat: uusi, tuskanhiki, kietoa.      

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.                                                       
       

Neuvolakäynti

 

Harpon pihalaatalta toiselle ja pysähdyn vanhan betoniruukun viereen. Hypistelen kanervia ja vilkuilen isää, joka seisoo jo ylemmällä portaalla pitäen ovea auki ja hoputtaen minua.

Vastaani tulee yököttävä haju. Pysähdyn, sillä muistan, se on sairaalan haju!

 Käytävällä odottaa valkotakkinen mies, lääkäri, eikä neuvolan täti, kuten luulin. Vilkaisen itku kurkussa isää, joka nyökkää hymyillen rohkaisevasti.

Olen petetty ja nieleskelen itkua.

Nousen kuitenkin tuolille ja katson, miten valkotakkinen ottaa neulan. Laittaa sen ruiskuun ja alkaa vetää siihen pullosta jotain. Minuunko se pistetään?

Nyt riittää.

Pomppaan tuolilta alas ja juoksen vikkelästi ulos. Potkaisen kiukussani ovipielestä varsiluudan nurin ja katoan metsään.

Juoksen kotiin asti.

                                                                          😓

Krapu 5/26, kirjoittamisvihjeenä kuva, josta sata sanaa. Lisää asiastaa SusuPetalin blogissa.                 

Maailma on kaunis

Koillismaan vaaramaisemat ovat syöpyneet verkkokalvoilleni. Ne piirtyvät mieleeni, vaikka pistäisin silmäni kiinnikin. Myös soiden laajat aukeat käkkärämäntyineen ovat silmän iloa.

Pakkanen on uuden lumen kanssa ollut viime aikoina puuhakas ja aamun sininen hämäryys häälyy pitkään maiseman yllä. Auringon kaari on päivä päivältä korkeampi, samalla kaamoksen valta on hiipumassa.

Aurinko ei vielä ole noussut vaaran takaa, mutta sen säteet leikkivät jo korkeimpien puiden latvuistoissa. Siniharmaa taivas lupaa lumisateen.  

 

Aamun pysähtynyt hetki tuntuu levolliselle. Metsä nukkuu, ei se huoju, ei huokaile.  Matalalla roikkuvat paksut pilvet näyttävät ikään kuin painaisivat, vai hyväilevätkö sittenkin, pilarikuusten latvoja. Pilven paino ei puita riko.  Tykkylumi sen voi tehdä.

Hiljainen lumimetsä paljastaa kulkijalle salaisuutensa vasta, kun seisoo lumisten puiden keskellä katsellen ja ihmetellen ympärilleen. Paksun hangen aikaan sinne onnistuu päästä vain hiihtäen tai lumikengillä.

Lumikiteet säihkyvät hangella ja havupuiden oksilla, mutta onnistuvat katoamaan kameran näkökentästä juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun otan kuvaa. Luovutan. 

Olen liikkeellä niin sanotuilla pätkäsuksilla, joissa komeilee ilveksen kuva suksen kannan puolella. Vaikka "sukseni" upottavat jonkun verran, niin silti liikkuminen tinanharmaassa  maisemassa oli rehkimisen väärttiä. Hatioiduin kauniista talvesta ja luonnon hiljaisuudesta.

Tällä kertaa oli sellainen onni myötä, että kahdeksan hyskyvaljakkoa paineli reipasta vauhtia valjakkouralla, jonka olin juuri ylittänyt.

Koirat olivat innoissaan työstään, etteivät noteeranneet minua lainkaan. Kuuden koiran vetämänä jokainen reki liukui ketterästi, vaikka kyydissä oli kaksi henkilöä, joissakin vain yksi reen jalaksilla.

 En saanut tervehdyshaukkuja, eivätkä hyskyt minua ohittaessaan hidastelleet. Mikään muu ympäristössä ei  kiinnostanut niitä, kuin meno eteenpäin.

 Sentään kuvan valjakon etummaisista hyskyistä toinen otti katsekontakstin ja reessä ollut vilkutti tervehdyksen.

Parituntisen ulkoiluni aikana leikin olevani välillä kuin kuninkaallinen, kun latuni molemmin puolin minua kummarretaan. Tuli sama tunne, kuin joskus syysruskan aikaan, kun harvoin kuljetun polun peittää laajalti punainen matto. Aina ei tiedä, mihin jalkansa pistää. 

Tammikuuta on enää viikko ja pakkassää jatkuu täällä. Tämän päiväisen lumisateen lisäksi tulee vielä monta kertaa lunta.

Kaupassa käyntikin on pieni retki ihmemaahan.

  "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus"

Karkulainen

 

Hiihdän vaaran reunaa viistoon ylöspäin.

Kevättalven aurinko häikäisee. Pakkanen nipistelee poskipäitä ja lunta on paljon. Onneksi metsäsukset eivät uppoa syvälle.

Ylösnousua riittää ja ajoittain pysähdyn vetämään henkeä. Kerran ajatusviivaa vetäessäni hätkähdän riekkoa, joka päästää ruman räkätyksen aivan vieressäni. Säikähdän valkoisen linnun kolkkoa naurua niin, että pyllähdän takamuksilleni. Rytäkässä toinen suksistani karkaa lenkistään ja liukuu alamäkeen.

Seis helkkarin karkulainen!

Kiljun rumia sen perään, kun tottelematon suksi jättää minut pulaan. Hanki ei kestä kävellä, enkä yhdellä suksella osaa lasketella, kuten joskus lumilaudalla.

Kiukkuisena irrotan toisenkin suksen.

Konttaaminen karkulaisen perässä ottaa voimille, mutta tunnin kuluttua sujuttelen jo tasamaalla tyytyväisenä – ähä kutti, selvisinpäs!

***

Krapu 4/26, sanat, hätkähtää, seis, tunti. 

Lisää tästä kirjoitushaasteesta löytyy SusuPetalin blogista. 

Haaste 2026 / Tammikuun hankinta

 Vuosi vaihtui ja niin vaihtuivat uusiksi haasteetkin. Kristiina K:n tammikuun haasteena on hankinta/ löytö.

Olen vetkutellut vastaamistani tähän, vaikka jo kuun alussa tiesin, mistä kertoisin. 

Olin hyvissä ajoin viime vuoden puolella varannut ajan silmälääkärille, Harmittelin vain, että monivuotinen optikkoni, sekä hänen liikkeessään vastaanottoa pitänyt silmälääkäri olivat lopettaneet. Sinänsä tilanne oli selkeä, koska kaupungissa ei ole vaihtoehtoja.

Olen käynyt edellisviikolla silmälääkärin vastaanotolla tutkituttamassa silmieni tilanteen, eikä tullut yllätyksenä, että ne voivat kehnosti.

Seitsemän vuotta sitten olin kaihileikkauksessa, jolloin sain uudet tekomykiöt. Näkökyky parani valtavasti, mutta se onni ja autuus on hiipunut jo olemattomiin. Sattui myös niin kurjasti, että vuoden kuluttua leikkauksesta oikean silmäni keskeiseen näkökenttään tuli reikä. Se paikattiin kaasulla ja jälkihoitona viiden vrk:n nukkuminen, että  kaikki muukin oleskelu kasvot alaspäin. Se oli hankalaa!

Nyt reiän paikkauskohtaan on kehittynyt arpi, joka haittaa näkemistä siten, että kirjamet häviävät tekstin keskeltä tai vinksahtavat vinoon, kuten kaikki pystysuorat muutkin kohteetkin. Esim liikennemerkit tekevät siksakin. Jos tuijotan maantien keskiviivaa, sekin katkeaa siksakiksi. Tilanteelle ei voida just mitään. Uusilla silmälaseillakaan ei isoa muutosta parempaan saatu..

Hinnoissaan ovat silmälasit, joita saan lähes joka vuosi hankkia uudet, vaan mitäpä ei ihminen näkönsä eteen tekisi!

Kiitoksia tammikuun haasteesta Kristiina K