Itsetutkistelua

 Luin joskus syksyllä iltapäivälehdestä, että on keksitty uusi persoonallisuustyyppi, joka eroaa introverteista, ekstroverteista ja ambiverteistä: otrovertti. Kuvaus tuntui heti omanlaiselta, joten tein netissä testin, täällä: https://www.othernessinstitute.com/ Sain tuloksen "210/280 - you are an otrovert".

Onpa vapauttavaa lukea, että yksinolo on monista muistakin mukavaa, viihtyisää ja luonnollista ja että tunne siitä, ettei oikein koskaan kuulu joukkoon, ei ole epänormaalia tai heikkous, josta pitäisi parantua tai kehittää itsensä pois.

Viihdyn oikein hyvin samanhenkisten ihmisten seurassa ja rakastan keskustella, mutta vain korkeintaan neljän hengen ryhmissä. Oikeastaan jo kolmen muun kanssa minussa kytkeytyy päälle sanaton, intuitiivinen tila, jossa koko huomio ja energia menee ihmisten lukemiseen. Ei aktiivisesti, vaan tiedostamatta. Kaikki pienet ilmeet, eleet, asennot, sanat ja sanomatta jättämiset eivät jätä tilaa jäsennellä omia ajatuksia puhuttavaan muotoon, joten olen hiljaa, katselen ja kuuntelen. Jos ihmisiä on enemmän, väsyn ja turhaudun nopeasti. Koska en pysty osallistumaan, jään ulkopuoliseksi. Minulla on vahva epäilys, että tämä ominaisuus on ollut periytyvä.

Tästä innostuneena tein toisenkin testin, koska olen huomannut, että monet ulkomailla laittavat sosiaalisen median profiiliinsa Myers-Briggs (MBTI) persoonallisuustyyppinsä ja halusin tietää, mitä se merkitsee:
https://www.16personalities.com/free-personality-test

Mielestäni tulokseksi tullut INFP-A kuvailee hyvin luonteenpiirteitäni ja tapojani. Ja miksi ei, itsehän kysymyksiin vastasin :) En kehtaa kysyä, ovatko muut samaa mieltä :D

Kuopus tiivisti mielestäni hyvin noiden testien tehtävän: "...parhaimmillaan niiden avulla saa puettua sanoiksi jotakin kokemaansa ja ehkä lisättyä itseymmärrystä. Vaikkei olisikaan vankkaa tieteellistä pohjaa sillä testillä."

Oikeastaan nuo molemmat testit vahvistivat sitä, että voin hyvällä mielellä nauttia päivittäisistä metsälenkeistäni, käydä siellä vapaasti päänsisäisiä keskusteluja itseni kanssa, keksiä tarinoita ja nauttia luonnon kauneudesta ja liikunnasta. Voin vahvistaa todeksi Junnu Vainion sanat: "Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus. Se siivet selkään saa." 

Ei ole pakko olla sulava puhuja, jos voi kirjoittaa. Ei ole pakko osallistua kodin ulkopuolella, jos viihtyy paremmin kotona, eikä tunne jäävänsä mitään paitsi. On paljon muitakin, jotka nauttivat samoista asioista.

Kotimatkalla

Aamulla luin Hebrealaiskirjeestä: "...me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo on meille ikäänkuin sielun ankkuri, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt..."

Siitä tuli mieleen tämä isotätini 25.9.1941 isälleni lähettämä kortti: 

Elvi-täti oli lähtenyt kohta sen jälkeen, kun vanha raja oli jatkosodassa vallattu takaisin, muiden edeltä kotikylään Kannakselle, Kanneljärven Kuuterselkään siivoamaan ja valmistelemaan asuinsijaa. Kolmivuotiaat Antero ja Elvin tytär Silja jäivät vielä Kauvatsalle evakkoon mummon ja äijän hoiviin. He matkustivat perässä lumen jo tultua maahan ja pääsivät asumaan Loviisa-tädin palamatta jääneeseen taloon, jonka pihapiirissä sauna ja pajakin olivat säästyneet tulelta. Oma koti oli poltettu talvisodan alettua, evakkoon lähdettäessä.

Elämä jatkui linnoitustöiden, ilmavartioiden ja uudelleenrakentamisen merkeissä. Suurin toivein alettiin rakentaa uutta kotia, joka kuitenkin jouduttiin taas jättämään kun alkoi uusi ja lopullinen evakkomatka.

***

On hyvä säilyttää toiveikkuus tässä nykyisessä maailmassa, mutta täällä ei ole sille mitään pysyvää kiinnekohtaa. Kaikki voi muuttua nopeastikin, emmekä itse välttämättä mahda sille mitään.

Sen sijaan meidän toivollamme on pysyvä ja varma ankkuri Jeesuksessa. Se pitää vaikka koko maailma kaatuisi ja nykyinen elämä loppuisi.

Hän on sanonut: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun isäni kädestä."

Ja: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos niin ei olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen, tien sinne te tiedätte."

(Taustaa tähän kertomukseen: Joulukalenteri 1939) 

Antautua Jumalan turviin?

Luin aamulla Jesajan kirjaa ja jäin miettimään lausetta: "...kaikki, jotka eivät antaudu minun turviini, eivät tee rauhaa minun kanssani, tee rauhaa minun kanssani." Jes.27:5

Miksi on niin vaikeaa, ellei mahdotonta antautua kaikkivaltiaan Jumalan turviin? Eikö se ole paras paikka maailmankaikkeudessa?

Pelko oman tahdon ja elämän hallinnan menettämisestä?
Asiat, joista ei tahdo luopua?
Asiat, joita ei tahdo käsitellä?
Synti, häpeä ja paljastumisen pelko?
Rangaistuksen pelko?
Pelko siitä, ettei Jumala olekaan hyvä?

Jeesus on kuva siitä, millainen on Jumala. Hän rakasti niin paljon, että kärsi rangaistuksen puolestamme. Hän kärsi, ettei kenenkään meistä tarvitsisi enää tulla tuomituksi niin kuin me ansaitsisimme.

Kun Jumala isänä katsoi rakkaan, ainoan poikansa tuskaa ja meidän vuoksemme rankaisi häntä ja hylkäsi hänet, hänen tuskansa oli varmaan vieläkin suurempi. Ja hän teki sen rakkaudesta meihin, ettei hänen koskaan tarvitsisi tehdä samaa meille.

Olisiko liian pelottavaa antautua hänen käsiinsä? Olisiko se liian pelottavaa, jos kanssamme on Jeesus, meidän veljemme ja kuninkaamme, meidän pelastajamme ja puolustajamme? Silloin armo käy oikeuden edellä ja meillä on rauha Jumalan kanssa.

Kynttilänvalossa 17.11.2014

Postaan uudelleen tämän yli 10 vuotta sitten kirjoitetun blogin, koska se liittyy edelliseen aiheeseen ja täydentää sitä. 

***

 

Ilta alkoi varhain. Laitoin valot päälle ja suljin verhot melkein kohta kotiin saavuttuani. Ulkona näkyi vain pimeää. Mies lähti kyläilemään ja jäin kaikessa rauhassa sohvalle lueskelemaan. Sytytin kynttilän ja laitoin soimaan rauhallista pianomusiikkia.

Kynttilää katsellessani muistin, miten viimeksi vieraita odotellessani huomasin olohuoneen pöytäliinassa tahran. Pesin liinan, mutta tahra ei hävinnyt minnekään. Kummallista, miten pieni läiskä voi pilata koko liinan, vaikkei se ole edes tuhannesosaa muuten puhtaan valkeasta liinasta. Ratkaisin pulman laittamalla tahran päälle pitsiliinan ja kynttilän.

Jäin miettimään lausetta, jonka olin juuri lukenut Heprealaiskirjeestä: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.”

Tuota alastomuutta ja niitä pieniä tai isoja omantunnon tahroja ei koskaan itse pysty poistamaan tai peittämään. Joitakin tahroja ehkä muiden katseilta, mutta usein muut näkevät senkin mitä itse emme huomaa. Ja ainakin on yksi joka näkee senkin mitä kukaan muu ei huomaa. Hyvien tekojen pitsiliinakaan ei pelasta. On vain kaksi asiaa, joiden turvin voimme turvallisin ja avoimin mielin, ilman häpeää käydä Jumalan eteen - pestyinä ja puettuina:

Johannes kirjoittaa: ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.”

Heprealaiskirje jatkaa: ” ...kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.”

” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

Mikäpä sen ihanampaa, kuin istua kaikessa rauhassa puhtoisena rakastavan ja hyvän Isän turvissa hänen itse lahjoittamissaan puhtaissa vaatteissa, jotka eivät hierrä tai kiristä. Niin kuin tuhlaajapoika.

Sydänten tutkija tietää

Sain esikoiselta etukäteen äitienpäivälahjaksi itse tehdyn keramiikkataulun, johon sain valita lempiraamatunlauseen. Sama ajatus kulkee hiukan eri lausemuodoin läpi koko Raamatun.

Aamuhetkissä Raamattua lukiessa tuo lause on käynyt rakkaaksi. Voiko olla mitään lohdullisempaa ja huojentavampaa, kuin että Jumala tietää kaiken: jokaisen ajatuksen, tunteen, vaikuttimen - kaiken mitä sydämessä liikkuu, kaiken aikaa. Häneltä ei mikään ole salassa, vaan hän tuntee meidät perinpohjin, kaikki syyt ja seuraukset.

Koska en voi salata tai peittää häneltä mitään, voin kaiken aikaa olla suorassa ja rehellisessä yhteydessä häneen, jakaa heti kaikki ajatukset, kiittää, katua ja pyytää anteeksi, olla aidosti, hurskailematta oma itseni. 

Tämä yhteys luo paljon enemmän iloa, toivoa ja rakkautta kuin mikään yhteys toisiin ihmisiin voi koskaan tuottaa, koska ihmisten kesken täydellinen avoimuus ei ole mahdollista, eikä aina viisastakaan. 

Kävin aikanaan vapaissa seurakunnissa ja koin oloni epämukavaksi, koska se ilmapiiri jotenkin vahvisti huonoja piirteitäni ja epäaitouttani: tarvetta olla jotakin muiden silmissä. Siksi rakastan perinteistä luterilaisuutta, jossa on kilvoittelua, mutta ei hengelliseen ylpeyteen liittyvää kilpailua. Saan olla vapaasti ei-mitään sekä Jumalan että ihmisten edessä, kun Jeesuksessa minulla on kaikki: pelastus, ilo, armo, Jumalan rakkaus, viisaus, tieto, voima, toivo, turva, lohdutus ja tulevaisuus.

PS. Muistin nyt jälkeenpäin, että olen vuosia sitten kirjoittanut samaan aiheeseen liittyen näin

Yhdessä ihmeitä ihastelemassa

Luin aamulla Johanneksen 1. kirjettä ja päädyin mutkan kautta ihmettelemään sananlaskua 8, joka kertoo viisaudesta sekä Jeesusta, "jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä". Ajatukset pyörivät ja kulkivat omia polkujaan niin, etten päässyt luvuissani kuin pari sivua eteenpäin, mutta sananlaskun loppu kosketti ja ilahdutti. Se oli tähän aamuun kätketty aarre: "ihastuneena riemuitsin päivästä päivään. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, ihaillen hänen maanpiiriään". Juuri samalta minusta on tuntunut niinä lukuisina auringonnousun aamuina, kun olen haltioituneena katsellut luontoa ja kiittänyt ihastuneena siitä kaikesta kauneudesta ja hyvyydestä! Usein on tuntunut, että olen ollut näillä matkoilla kahdestaan Jeesuksen kanssa ja hän on suorastaan tuonut eteeni kaikkia tekemiään ihmeitä ja olemme sitten yhdessä iloinneet ja riemuinneet niistä, aivan kuten hän riemuitsi niistä niitä tehdessään.

"Minä olin Herran omana, hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua.
läisyydestä minut on asetettu olemaan, alusta asti, ennen kuin maata olikaan. 

Ennen kuin syvyyksiä oli, minä synnyin, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. 

Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, minä synnyin, kun Hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
Kun Hän valmisti taivaat, minä olin siinä,

kun Hän veti rajan syvyyden pinnalle, kun hän vahvisti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän asetti merelle sen rajat, että vedet eivät ylittäisi hänen säätämiään [rajoja], kun hän vahvisti maan perustukset,  

silloin minä olin hänen rinnallaan työmestarina,
ihastuneena riemuitsin päivästä päivään. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, ihaillen hänen maanpiiriään, ja ihastukseni olivat ihmislapset."

Sananlasku 8: 22-31 Jumalan kansan Pyhän Raamatun mukaisesti (XI yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käytäntöön ottama suomennos käännös ja kieli korjattuna)

 

Crash landing on you

Tämä talvikausi on mennyt tiiviisti korealaisten draamasarjojen ja Raamatun parissa. Kaikki alkoi Elämä-lehden jutusta, jossa kehuttiin Netflixissä pyörivää Crash landing on you -draamasarjaa. Uteliaisuudesta katsoin sarjan, enkä vain kerran vaan monta kertaa peräkkäin. Voi sanoa, että sarjalla oli minuun elämää muuttava vaikutus. Sarja ei ole oikeastaan millään tavalla uskonnollinen, mutta se kosketti syvältä ja sai aikaan ajatusten, patoutuneiden tunteiden, itsetutkistelun ja sisäisen muutoksen vyöryn. Sen seurauksena aloin syventyä Raamattuun joka aamu heti herättyäni ja ehdin lukea jo toista kertaa peräkkäin Uutta testamenttia ja muutaman kirjan verran Vanhaa testamenttia.

Sarja on kirkastanut minulle Kristuksen rakkautta, puhdasta, kaunista, syvää uhrautuvaa rakkautta. Sitä, miten hellästi ja kärsivällisesti hän katselee omiensa hupsuuksia, ymmärtämättömyyttä ja heikkouksia. Miten hän auttaa ja johdattaa elämäämme, avaa ja sulkee ovia täysin tietämättämme. Miten murheelliseksi voimmekaan saattaa hänen sydämensä. Silti hän ymmärtää vaikuttimemme ja antaa anteeksi vääryytemme. Ymmärsin, miten täysin riippuvainen olen siitä kaikesta.

Olen tullut katsoneeksi myös lukuisan määrän muita korealaisia sarjoja. Niitä on yhdistänyt hieno tarinankerronta, taitavat (ja uskomattoman kauniit) näyttelijät, upea, näyttävä ja kaunis elokuvaus ja hienot maisemat. Tarinoissa korostuvat usein klassiset hyveet ja ne ovat vanhanaikaisella, hyvällä tavalla siveellisiä.

Loppujen lopuksi kaikki sankaritarinat kertovat Jeesuksesta. Kaikki jalous, uskollisuus, uhrautuvaisuus ja hyvyys ovat himmeää kuvastusta hänestä, hänen mittaamattomasta rakkaudestaan, uskollisuudestaan ja myötätunnostaan meitä kohtaan. Rakkaustarinat kirkastavat omalla tavallaan, millaista on uskollinen, itsensä alttiiksi antava rakkaus silloinkin, kun ei saa vastarakkautta. Niin kuin tarinoiden sankarittarilla, meillä on traaginen mahdollisuus kääntyä pois ja torjua tuo rakkaus tai ottaa se vastaan. 

Tarinat herättävät myös pohtimaan, millaista on oma rakkautemme. Häpeämmekö suhdettamme Jeesukseen, joka rakastaa meitä niin väkevästi? Voittaako tarve säilyttää kasvomme ja arvostuksemme ihmisten edessä uskollisuuden häntä kohtaan? Eikö juuri rohkeus ja uskollisuus häpeän ja vastustuksen edessä herättäisi lopulta enemmän kunnioitusta kuin muiden myötäily?

Edellä mainitun lisäksi sarjan myötä   sydämelleni ovat voimakkaasti tulleet Pohjois-Korean vainotut kristityt. Heistä kertovat koskettavasti myös Open Doorsin sivuilla olevat kertomukset ja videot.

Ihmeitä katsomassa

 

Kävelin koiran kanssa pitkin metsäpolkua ja näpsin kännykällä lumisista oksista ja metsäpuroista kuvia ja videoita. Mietin, että on se ihmeellistä, miten tuollaiseen pieneen laitteeseen mahtuu nykyään ääni- ja näköpuhelin, tietokone, internet, kamera, videonauhuri,  paikannin, taskulamppu, levysoitin, tv ja elokuvateatteri, käännöskone, kirjasto, pankki ja lompakko ja vaikka mitä. Ihmeellistä suunnittelua, tietotaitoa ja tekniikkaa. Ei olisi kolme vuosikymmentä sitten uskonut!

Sitten aloin miettiä niitä asioita, joista olin ottamassa kuvia ja sitä, miten paljon ihmeellisempää suunnittelua ne edustavat. Omat silmät ja näkökyky ovat paljon ihmeellisempää optiikkaa ja tietotekniikkaa kuin kameran linssi ja kenno. Miten paljon suurempaa tietomäärää aivot käsittelevät kuin tietokone. Ei se ole kummallista, että ihminen unohtaa, vaan se vasta on ihme, että hän muistaa. Pienet muuttolinnutkin pikkiriikkisine aivoineen osaavat navigoida tuhansien kilometrien matkan pesimäpaikoilleen.

Jokaisen elävän olennon jokainen solu on kuin tehdas, joka on täynnä ällistyttävän monimutkaisia koneita, joiden toiminta on tarkkaan säädelty. Luin jostakin, että jokainen ihmissolu sisältää informaatiota enemmän kuin tuhat tuhatsivuista kirjaa, noin 3 gigatavua! Osa koneista tarkastaa ja korjaa virheet ja solutehtaat monistavat itse itsensä. Ihmeellisempää kuin Samsungin tai Applen tehtaat! Ja miten monimutkaisia elimiä ja niiden välisiä yhteyksiä erilaiset solut muodostavat!

Sanotaan, että ihmeitä ei tapahdu, mutta onko niin, että olemme vain sokeita niille? Niitähän tapahtuu kaiken aikaa kaikkialla! Elämä, niin bakteerin, linnun, kasvien kuin ihmisen, on ihme. Suuri ihme! 

Tämä vuosi

Kulunut kesä ja syksy ovat olleet touhuntäyteisiä ja kuluneet nopeasti kaikenlaisessa pihan laittamisessa, sadonkorjuussa ja pienissä pintaremonteissa. Korjasimme ja maalasimme pihavaraston, aidoitimme kasvimaat, istutin siirtonurmea, pesin ja öljysin terassin, laatoitin koti- ja mökkipihaa, kylvin, kitkin ja käänsin kasvimaata, hoidin kukkapenkkejä, raivasin uutta kasvimaata, paikkamaalasin peltikaton ruostepilkkuja ja purin saunan turvekattoa liian kosteilta räystäiltä, putsasin huopakattoa ja käsittelin sen sammalentorjunta-aineella, kuivasin yrttejä, poimimme tyrnejä ja aronioita, keitin mehua ja korjasin ennätyssadon suppilovahveroita. Kolme isoa kurpitsaa odottaa vielä olohuoneen lattialla pikkelöintiä. Nyt syksyllä olemme tyttären kanssa puuhanneet kahta muuttokuormaa ennen ja jälkeen hänen asunnossaan tehtyä remonttia ja pian saamme maalata siellä seinät. 

Tänä vuonna ei ole juurikaan tullut käytyä kuvaamassa, mutta kukaties tilanne on muuttumassa. Näyttää siltä, että vanhan työpaikan aika on pian päättymässä, eikä uudesta työstä ole vielä tietoa. Toivoisin, että saisin tehdä töitä ja tienata eläkeikään asti, mutta pieni tauko ei olisi pahitteeksi. Ehkä edessä on aikaa vähän huilia, harrastaa ja opiskella? Jospa ehdin viettää enemmänkin aikaa rakkaiden kanssa, ainakin joulunajan, jos ei pidempään?

Ohjelmaa pitkäperjantaiksi

 

Kotimatkalla töistä korviini osui todella mielenkiintoinen radio-ohjelma Radio Deiltä: Kohti kolmatta aamua. Se on sarja, jossa käydään läpi Jeesuksen viimeisen viikon tapahtumia. Ohjelmassa on valtavasti taustatietoa sen ajan tavoista, yhteiskunnasta, henkilöistä ja oikeuskäytännöistä. Ohjelma on myös osittain draamallinen ja se aivan imaisee mukaansa. Onneksi koko sarja löytyy tuolta Radio Dein arkistosta, josta sen voi kuunnella kokonaan näin jälkeenkin päin.

Taivaan rajalla

Melkein 30 vuoden aikana olen ehtinyt lukea monenlaisia kirjoja, joissa ihmiset kertovat vierailleensa joko taivaassa tai helvetissä (tai paratiisissa tai tuonelassa) tai jopa molemmissa. Monet niistä ovat varmaan ihmisen aitoja kokemuksia, näkyjä tai unia, joita he ovat tulkinneet oman ymmärryksensä mukaisesti, mutta toiset ovat huomionhakumielessä keksittyjä, mikä on saatettu jälkeenpäin tunnustaakin. Monet kirjat ja videot on viisainta jättää kokonaan katsomatta ja lukematta. On tervettä suhtautua näihin kirjoihin kriittisesti. Silloinkin, kun kertojat ovat vilpittömiä, on syytä miettiä, mistä kokemus on peräisin.

Viime viikolla sain kuitenkin käsiini kirjan, joka poikkeaa positiivisesti monista muista kuolemanrajakokemuksia koskettelevista teoksista ja on paras niistä, joita olen lukenut. John Burke kertoo teoksessaan Taivaan rajalla reilusti yli sadasta ihmisestä, jotka ovat olleet kliinisesti kuolleita tai lähellä kuolemaa ja ovat elvytettyinä kertoneet kokemuksestaan. Mukana on lapsia, ateisteja, kristittyjä, muslimeja, hinduja ja buddhalaisia. Monia kertomuksista ovat koonneet lääkärit ja tutkijat heti tuoreeltaan potilaan ollessa vielä sairaalassa.

Kirja sopii erityisesti niille, jotka suhtautuvat epäilevästi Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, mutta se myös auttaa näihin uskovia kuvittelemaan eloisasti tulevaa elämää ja taivaan (tai paratiisin) todellisuutta.

Kirjassa käsitellään tyypillisiä kuolemanrajakokemuksia. Ihmiset kertovat usein, että heillä ei ole sanoja tai käsitteitä kaikelle sille, mitä he ovat nähneet. Monien ihmisten kokemuksissa on kuitenkin huomattavaa yhtenäisyyttä koskien kuolemanjälkeistä fyysistä olemusta, vaatetusta, Jeesuksen rakkaudellista olemusta, taivaassa odottavia ystäviä ja rakkaita, perheyhteyttä, iloa ja toimeliaisuutta, paratiisillista luonnon kauneutta, kukkia, puita ja ruohoa, henkeäsalpaavan kaunista, valtavan suurta kaupunkia kauniine, värikkäine koteineen ja puutarhoineen, värejä joita ei ole nähty tässä maailmassa, eläimiä, virtoja ja vuoria jne. Useimmat kertoivat tunteneensa itsensä siellä niin eläviksi, että se sai maanpäälliset kokemukset vaikuttamaan sumealta varjoelämältä, ikään kuin taivas olisi todellisuus ja meidän tuntemamme elämä vain unta. Myös syntymäsokeat pystyivät kuvailemaan, mitä olivat taivaassa nähneet: maisemia, kasveja ja värejä, joista heillä ei tässä elämässä ole ollut konkreettista käsitystä. Parasta kaikkien mielestä oli kuitenkin Jeesus ja hänestä virtaava rakkaus, valo ja elämä. John Burke peilaa näitä kokemuksia joka luvussa Raamatun kertomuksiin Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Tie sinne todelliseen, oikeaan kotiin on kerrottu täällä.

Toisilla oli kokemus tuonelasta, mutta ymmärrettävästi siellä käyneet eivät olleet yhtä innokkaita kertomaan kokemastaan. Muutamia kertomuksia on kuitenkin koottu kirjaan.

Kirjassa on 362 sivua, joten olen maininnut vain pienen välähdyksen kaikesta kerrotusta. Minulle kirja oli ihana, elähdyttävä lukukokemus, jota uskallan suositella muillekin.

One Way Missionin keskusteluohjelma antaa perusteellisemman kuvan kirjasta: 

"John Burke hyödyntää insinöörin järjenjuoksua, pastorin sydäntä ja toimittajan kurinalaisuutta selvittäessään taivasaihetta. Jos olet joskus miettinyt kuolemanjälkeistä elämää tai kaivannut syvällistä tutkimusta taivaan mahdollisesta olemassaolosta, tämä on seuraava kirjasi." (Ervin Raphael McManus, Mosaic-seurakunnan johtava pastori)

Kevättervehdys!

 

Vuosi on kulunut edellisestä postauksesta. Se on vietetty enimmäkseen eristyksessä oman perheen parissa kotona ja kesällä mökillä vanhempien seurassa, ulkoilmassa. Töissäkään ei ole vietetty yhteisiä kahvitunteja kuukausiin. Korona-ajan valoisiin puoliin on kuulunut mahdollisuus etätöihin, mikä on suuresti lisännyt vapaa-aikaa ja säästänyt työmatkakuluissa satoja euroja  kuukausittain. 

Talven aikana olemme katsoneet enemmän tv-sarjoja kuin koskaan: Pieni talo preerialla, Anna-sarja, korealainen Prison Playbook (todella koukuttava ja jännittävä sarja, jossa oli aiheestaan huolimatta suorastaan kristillinen pohjavire), Kaikenkarvaiset ystäväni (kaikki kaudet) ja sokerina pohjalla The Chosen -sarjan ensimmäinen kausi. 

 

Tyttäreni suositteli sarjaa innoissaan ja olin aluksi aika skeptinen sen suhteen. En ole oikein pitänyt Raamatun filmatisoinneista. Ne eivät ole juuri koskaan vastanneet sitä mielikuvaa, minkä olen itse Raamattua lukiessani muodostanut. The Chosen -sarja pohjautuu Uuteen testamenttiin, mutta sen ympärille on lisätty paljon sellaista draamallista kerrontaa, mitä ei ole suoraan Raamatussa. Samantyyppisesti, kuin oma mielikuvitus on muodostanut kerroksia Sanan ympärille ja kuvittanut sitä.  

 

On ollut todella silmiä avaavaa huomata, miten luutuneita ja kiveen hakattuja omat mielikuvat, joilla ei oikeasti ole mitään tosipohjaa, ovat olleet. The Chosen kertoo värikkäästi ja todentuntuisesti, miten Raamatun henkilöt tosiaan olivat tavallisia ihmisiä - epätäydellisiä niin kuin kaikki. Sarja myös kirkastaa sen, miten Jeesus oli todellinen, inhimillinen ihminen ja myös todellinen Jumala. Mahtoikohan Jeesus oikeasti olla kaiken aikaa niin totinen, kuin yleensä ajattelen? Draamallisuus ei mielestäni tässä sarjassa yhtään syö Raamatun uskottavuutta, vaan tuo  kuvitettujen Raamatun kertomusten välityksellä kirkkaasti esille Jeesuksen opetuksia. Voisin jopa suositella sarjaa niillekin, jotka eivät ole koskaan Raamattua avanneet (vaikka mielestäni olisi parempi lukea ensin itse, samalla rukoillen ymmärrystä). En osaa arvioida, miten autenttisia sarjan elinympäristö, vaatteet ja kulttuuriset  käytöstavat ovat (halailivatko israelilaiset noin paljon toisiaan vai onko se amerikkalaista hapatusta?) , mutta riittävän autenttisilta ne asiaa tuntemattomasta vaikuttavat. Sarja on todella, todella kauniisti ja laadukkaasti kuvattu. Valaistukset ja värit ovat kuin suoraan maalauksista ja kohtaukset ovat eläviä ja koskettavia, eivät millään tavalla teatraalisia tai patsastelevia.

Sarjan voi katsoa englanninkielisenä YouTubesta, mutta itse latasimme Google Play kaupasta ilmaisen sovelluksen, jossa on suomenkieliset tekstit. Suosittelen sitä lämpimästi: https://play.google.com/store/apps/details?id=com.vidangel.thechosen

 

 

 

Sarjasta on valmistunut ensimmäinen, 8 jaksoa sisältävä kausi ja toisesta kaudesta kolme ensimmäistä jaksoa. Odotamme malttamattomina jatkoa sarjaan. 

 

PS. Johannes Kastajasta kertova jakso oli minulle, kuten monelle muullekin pettymys, mutta kokonaisuudessaan uskallan silti suositella sarjaa.

Iloista Pääsiäistä!

Pitkäperjantaina

Hyvää keväänalkua!

Kevättervehdys täältä kotipoluilta! Talvi on taittunut nopeasti töissä ja tupasillla. Lähinnä olen viettänyt vapaa-aikaa sohvalla ja netissä olen käynyt vain kännykällä. Ainut hyödyllinen asia, mitä olen saanut aikaiseksi, on Photoshopin opiskelu. Olen käynyt läpi vanhoja kuva-arkistoja ja harjoitellut layereiden käyttöä.

Mieheni täytti taannoin pyöreitä vuosia ja sai lahjaksi tabletin. Harjoittelen nyt tämän käyttöä ja kyllä blogien lukeminen tällä tabletilla on todella paljon mukavampaa kuin kännykällä, jolla kommentoiminenkin on työn ja tuskan takana.

Kännykällä on helppo käyttää Instagramia ja sinne olen ladannut niitä uudelleen muokattuja vanhoja kuvia, joita on ollut aiemmin täälläkin esillä. Jos huvittaa käydä katsomassa, niin niitä löytyy vihreillaniityilla. Lähinnä muokkaukset ovat ruman bokehin korjailua, kontrastin, valkotasapainon ja terävyyden säätöä. Näin olen saanut käyttöön epäonnistuneiksi tuomitsemiani kuvia.