tiistai 10. helmikuuta 2026

Bus Stop - Bussipysäkki (1956)

Ohjannut Joshua Logan 
USA 1956, 96 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Marilyn Monroe, Don Murray, Arthur O'Connell
 
I hate you and I despise you!
 
Maalaispoika Beau (Murray) lähtee ensi kertaa suureen kaupunkiin. Kovaäänisen ja ylettömän itsevarman Beaun tavoitteena on voittaa suuri rodeokilpailu ja ehkäpä siinä sivussa tavata ensi kertaa tyttöjä, kenties löytää vaimo kotiinviemisiksi. Kapakkalaulaja Cherié (Monroe) osoittautuu Beaun silmissä enkeliksi, mutta mitäpä laulaja tuumaa Beaun emännänottoaikeista?

Omalaatuinen slapstick-komedia on kepeää katsottavaa, vaikka tarina ei ihan ole kestänyt aikaa. Karsea cowboy-hahmo on viiltävää alfauros-parodiaa. Pahinta on se, että juntti saa rellestää ja kaikki vain seuraavat naisen kokemaa nöyryytystä sivusta! Beaun hahmo toki on tarkoituksellisen korostettu tollo ja hänestä leivotaan katsojien naurun kohdetta. Lopussa möykkääjä saa onneksi tilaisuuden kasvaa ihmisenä. Bussipysäkin katselu ei varsinaisesti luo romanttista tunnelmaa, vaikka huumorissa onkin vinksahtaneella tavalla toimiva tasonsa.
 
Joshua Loganin romanttinen komedia ylsi aikanaan mukaviin lipputuloihin ja nappasi muutamia palkintoehdokkuuksia. Kriitikot pitivät eritoten päätähtien roolisuorituksista. Niitä voikin hieman kehaista: Don Murrayn osa on tarkoituksella räiskyvän yliampuva ja Marilyn Monroe tasapainottaa kokonaisuutta taitavasti hienovaraisemmalla tunneilmaisulla. Bussipysäkin jälkimaine on kantanut sen verran, että sittemmin se on lisätty The New York Timesin tuhannen parhaan elokuvan listalle.

Pisteytys: 6/10

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

Szegénylegények - Miehet ilman toivoa (1966)

Ohjannut Miklós Jancsó
Unkari 1966, 90 min.
Draama, Historia
Pääosissa: János Görbe, Zoltán Latinovits, Tibor Molnár
 
The regime is pitiless.

Avaralla unkarilaispustalla seisoo ankara vankila, jonne on tuotu suuri kapinallisten joukko. Vangit ovat sankarillisen Lajos Kossuthin kannattajia, joiden tavoitteena on irroittaa Unkari Itävallan hallinnasta. Vankilassa aatteet pyritään riisumaan ja miehet yritetään kääntää toisiaan vastaan. Elokuva on terävä kuvaus vallasta ja vapauden hinnasta, ja kertomus osuu kiinnostavaan kuohunnan aikaan Euroopan historiassa. Tapahtumat sijoittuvat hullun vuoden 1848 jälkeiseen aikaan, mutta silti vuosiin ennen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian syntyä.

Miehet ilman toivoa (engl. The Round-Up), tai toisinaan Kapinalliset, on unkarilaisohjaaja Miklós Jancsón kansainvälinen läpimurto. Elokuvassa on yhtymäkohtia Jancsón muuhun tuotantoon, kuten Punaiseen psalmiin (1972). Molemmat elokuvat sijoittuvat avoimelle pustalle ja 1800-luvun jälkipuolelle, teematkin ovat samankaltaisia. Tämän elokuvan mieleenpainuvinta antia ovat pitkät otokset avarassa miljöössä. Tarina on vaitonainen ja jättää paljon katsojan ymmärrettäväksi tai tulkittavaksi. Liikaa vaikeaselkoisuutta ei silti tarvitse pelätä.
 
Kriitikoiden arvostama historiadraama oli menestys varsinkin Cannesissa, jossa elokuva oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Kaikkiaan Jancsón uralle tuli peräti viisi Kultaisen palmun ehdokkuutta, mutta yhdestäkään ei tullut voittoa. Kultaisen leijonan ehdokkuuksiakin ehti kertyä jopa kolme ja lopulta vuonna 1990 Jancsó sai kunnialeijonan arvostetusta urastaan. Näin runsas ehdokkuuslistakin on jo arvostettava saavutus. Pitkien otosten ja eurooppalaisen elokuvahistorian ystäville Jancsón teokset ovat ehdottomasti tutustumisen väärtejä.

Pisteytys: 7/10

keskiviikko 28. tammikuuta 2026

Sing Street (2016)

Ohjannut John Carney
Irlanti, Iso-Britannia & USA 2016, 106 min.
Draama, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Ferdia Walsh-Peelo, Lucy Boynton, Jack Reynor
 
This is life, Conor. Drive it like you stole it.
 
Nuori Conor Lalor (Walsh-Peelo) kamppailee teini-iän tuskien kanssa 1980-luvun Dublinissa. Perheriitoja, jatkuvaa rahapulaa ja ankaraa koulukuria pakeneva Conor perustaa bändin, joka tähtää tähtiin. Musiikillinen linja hakee muotoaan, mutta yhteissoitto toimii. Bänditouhujensa ansiosta lauluja rustaava Conor onnistuu lähestymään ihanaa, tavoittamatonta Rafinaa (Boynton), jonka katse tähyää jo parempaa elämää kaukana Lontoossa.

Sing Streetin teinitarina ei ole ennenkuulumaton: nuorukainen kapinoi (lempeästi) auktoriteetteja vastaan ja kokee kaihoisia sydänsuruja. Kuitenkin Sing Street laulaa tutun veisun sydämeenkäyvällä sympatialla. Kevyesti kulkevaa tarinaa seuraa mielellään, eikä vaikeuksiin jäädä jankkaamaan liikaa. Pohjavire on positiivinen ja iloinen, vaikka vaikeuksia riittää joka nurkalla: tavallaan tyylilaji on kitchen sink -realismia, jossa on kitkeryyden sijaan roimasti toivoa.

Irlantilaisohjaaja John Carney muistetaan eritoten läpimurtofilmistään Once (2007), joka kertoo köyhien muusikoiden haaveista Dublinin koleilla kaduilla. Sing Streetissä on samaa kotikutoista tunnelmaa ja lämpöä. Sundancessa ensi-iltansa saanut elokuva otettiin vastaan kehuen, vaikka filmistä ei tullutkaan Oncen kaltaista hittiä. Näiden elokuvien ystäviä ilahduttanee tieto siitä, että tänä vuonna ensi-iltansa on määrä saada Carneyn seuraava musiikkielokuva Power Ballad (2026).

Pisteytys: 7/10

perjantai 23. tammikuuta 2026

Zwartboek - Black Book (2006)

Ohjannut Paul Verhoeven
Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia & Belgia 2006, 145 min.
Sota, Draama, Trilleri
Pääosissa: Carice van Houten, Sebastian Koch, Thom Hoffman
 
Work is work, right?

Juutalainen laulajatähti Rachel Stein (van Houten) joutuu jättämään parrasvalot natsimiehityksen vuoksi. Alankomaissa kytee kapina ja kovia kokenut Stein osallistuu päättäväisesti vastarintaliikkeen toimintaan. Edessä on kovia uhrauksia, sillä Stein soluttautuu käärmeenpesään ja aloittaa lemmensuhteen kapteeni Ludwig Müntzen (Koch) kanssa. Sota ei ole mustavalkoista: vaikeita valintoja, pahuutta, itsekkyyttä on kaikkialla, mutta niin myös pyyteettömyyttä ja avunantoa.

Black Book on pohjimmiltaan vakoojajännäri, jota on Paul Verhoevenin tapaan maustettu hienoisella erotiikalla. Onneksi pahimmalta kiusallisuudelta vältytään ja fokus on enemmän vastarintaliikkeen toiminnassa. Elokuvalla on kestoa, mutta intensiteetti säilyy hyvin loppuun saakka. Verhoeven on aiemminkin käsitellyt kotimaansa vaiheita toisessa maailmansodassa: Gestapon vihollinen numero 1 (1977) on niin ikään pitkä mutta hyvin rytmitetty sotatrilleri, joka kertoo vastarintaliikkeestä.

Venetsiassa ensi-iltansa saanut Black Book vastaanotettiin pääosin positiivisesti ja elokuva oli jopa ehdolla Kultaisen leijonan saajaksi. Verhoevenin paluu Hollywoodista kotimaahansa oli onnistunut, ja sittemmin ura on jatkunut Euroopan kamaralla muutaman filmin voimin (mm. Elle, 2016). Suomessa Black Book ei tainnut saada laajaa teatterikierrosta, vaikka filmi menestyikin maailmalla hyvin. Näinä eurooppalaisen vastarinnan aikoina Black Book sopii mainiosti katsottavaksi, jos kaipaa terävää poikkiteloin asettautumista. Tyyli ammentaa Hollywoodista, mutta on kuitenkin leimallisen eurooppalaista ja monisävyistä tarinankerrontaa.
 
Pisteytys: 7/10

tiistai 20. tammikuuta 2026

The Color of Money - Suuret setelit (1986)

Ohjannut Martin Scorsese
USA 1986, 119 min.
Draama 
Pääosissa: Paul Newman, Tom Cruise, Mary Elizabeth Mastrantonio
 
You gotta have brains and you gotta have balls.

Eddie "Fast Eddie" Nelson (Newman) on eläköitynyt biljardimestari, joka ei kuitenkaan ole hylännyt tuttuja pelikuppiloitaan. Eddie ottaa oppilaakseen nuoren ja itsevarman Vincentin (Cruise), jonka näyttämisenhalu seisoo menestyksen tiellä. Eddien suoraviivaisessa biljardikoulussa Vincent etenee aina vain suurempiin ja rahakkaampiin pelipöytiin, mutta myös Eddiellä on matkan varrella paljon opittavaa. Kuka lopulta vie suurimman turnauksen jättipotin?

Suuret setelit on jatko-osa Robert Rossenin jännittävälle biljardi-draamalle Suurkaupungin hait (1961). Paul Newman uusii roolinsa takavuosien biljardihaina, joka nyt on kohonnut mentoroitavasta mentoriksi. Ekasta elokuvasta Newman sai Oscar-ehdokkuuden ja Suuret setelit toi lopulta voiton, pitkän ja taitavan uran ainoan akatemiapystin. Elokuva sai myös kolme muuta Oscar-ehdokkuutta ja varsin kiitettävän vastaanoton. Suuret setelit ei aivan yllä esiosansa tasolle maineessa tai laadussa, mutta se on silti taitava jatko-osa.

Erityisen hyvin Suuret setelit onnistuu siinä, että sen kasvutarina on moniulotteinen. Eddie ei jää taustalle hymisteleväksi papaksi, vaan hän on edelleen tiukasti pääosassa, vahvana ja vahvistuvana, sopivissa hetkissä hauraana. Hahmon tarina jatkuu. Kokonaisuutena elokuva ei silti ole parasta ja iskevintä Martin Scorsesea; ehkäpä 1980-luku ei ollut ohjaajan parasta kulta-aikaa, vaikka syntyneet filmit eivät missään nimessä ole huonoja. Suuret setelit on joka tapauksessa vetävä sporttileffa intohimosta ja itsensä etsimisestä, rehellinen ja viskinmakuinen tarina pölyisistä kuppiloista ja lumisilta takakujilta.

Pisteytys: 7/10

keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Beyond a Reasonable Doubt - Sähkötuoli odottaa (1956)

Ohjannut Fritz Lang
USA 1956, 80 min.
Rikos, Draama 
Pääosissa: Dana Andrews, Joan Fontaine, Sidney Blackmer
 
What about the risks?

Voiko syytön joutua sähkötuoliin? Kuolemanrangaistusta vastustava Austin Spencer (Blackmer) haluaa paljastaa Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän aukot. Sanomalehden omistava Spencer innostaa toimittaja Tom Garretin (Andrews) pistämään likoon itsensä ja maineensa: Garrett lavastaa itsensä syylliseksi ratkaisemattomaan murhaan ja Spencer dokumentoi projektin tarkasti. Aivan kaikkea nokkelat toimittajatkaan eivät osaa ottaa huomioon ja pian Garrett on pahassa pulassa.

Sähkötuoli odottaa on tarinaltaan jännittävä, mutta toteutukseltaan innoton elokuva. Sitä selittää elokuvan tuotantovaihe. Ohjaaja Fritz Lang oli ajautunut kärhämään Hollywood-studioiden kanssa, Joan Fontainen ura oli hiipumassa ja päätähti Dana Andrews kärsi vaikeasta alkoholismista. Lang ohjasi film noirinsa loppuun pitkin hampain, muutti pikimmiten takaisin Saksaan ja ilmoitti vihaavansa viimeiseksi jäänyttä Hollywood-teostaan. Saksassa syntyi vielä muutama heikosti menestynyt filmi, mutta aiemman mestariohjaajan ura oli jo vääjäämättä saapunut ehtoopuolelle.
 
Onnettomista tuontanto-oloistaan huolimatta Sähkötuoli odottaa on ihan kelvollinen rikosdraama, jossa on myös hyvät hetkensä. Armoton loppuratkaisu tosin tuntuu henkivän Langin ärtymystä ja piittaamattomuutta; toisenlainen suunta olisi voinut kasvattaa kokonaisuudesta kiinnostavamman ja ennen muuta uskottavamman. Saman käsikirjoituksen pohjalta on sittemmin tehty uusintafilmatisointi Väärä alibi (2009), joka tosin on menestynyt vielä Langin versiotakin heikommin.
 
Pisteytys: 6/10

perjantai 9. tammikuuta 2026

Highlander - kuolematon (1986)

Ohjannut Russell Mulcahy
Iso-Britannia & USA 1986, 116 min.
Fantasia, Toiminta
Pääosissa: Christopher Lambert, Sean Connery, Clancy Brown, Roxanne Hart
 
There can be only one!
 
Connor MacLeod (Lambert) saa poliisit peräänsä, sillä häntä epäillään oudosta murhasta. Mies on syytön tapahtumaan, mutta hänen menneisyyteensä kuuluu vuosisatojen verran verenvuodatusta. MacLeod nimittäin lukeutuu harvalukuisten kuolemattomien joukkoon, joiden päiviä ei päätä mikään muu kuin kaulan katkaisu. Lopulta kuolemattomia on määrä jäädä henkiin vain yksi, ja nyt vuosisatoja jatkunut taistelu on jälleen käynnissä...

Hervotonta fantasiatoimintaa luritteleva Highlander on juoneltaan niin pöljä, ettei sen parissa voi olla viihtymättä. Elokuva alkaa mehevästi parkkihallissa käydyllä kankealla miekkailunäytöksellä ja siirtyy takaumien kautta 1500-luvun Skotlantiin, jossa MacLeod saa tietää erikoiskyvystään. Kuolemattomien olemassaolon syytä, tai mitään muutakaan, ei hirveästi selitellä: tämä tarina täytyy vain ottaa annettuna ja koittaa nauttia sen kömpelöstä viehätysvoimasta. Yksi mieleenpainuva ja sinänsä aivan toimiva elementti on Queenin musiikki, joka tahdittaa kummaa tarinaa.

Highlander ei saanut suurta suosiota ilmestyessään, mutta vähitellen elokuvalle on kertynyt kulttimainetta. Sen innoittamana tarina on saanut jatkoa peräti neljän elokuvan verran (1991, 1994, 2000, 2007). Tarinasta on niin ikään syntynyt animaatioita, pari tv-sarjaa ja aivan viime vuosina on kuhistu mahdollisesta uudelleenfilmatisoinnista. Kun tähän lisätään vielä sarjakuvat ja pelit, Highlander alkaakin vaikuttaa lopulta melko suositulta kasariviihteeltä. Tuskinpa vuosikymmenensä parasta toimintaa, mutta silti yllättävän ikimuistoista miekankalistelua.

Pisteytys: 6/10