Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hamas. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 09, 2023

Israel yllätettiin housut kintuissa

 

Israelin ja Palestiinalaisen Hamas-järjestön välinen konflikti leimahti taas pitkästä aikaa, kun Hamas yllätti Israelin housut kintuissa. Hamasin yllätyshyökkäyksessä israelilaisia kuollonuhreja tuli ainakin 700, joista 44 oli sotilaita. 

Guardianin toimittaja Peter Beaumont sanoo, että Hamasin yllätyshyökkäys Jom Kippur -sodan muostopäivänä oliIsraelin  kaikkien aikojen pahin tiedustelun epäonnistuminen. Hamas taas onnistui hyödyntämään Israelin korkean teknologian puolustuksen heikkouksia ja onnistui huijaamaan israelilaisia. Hamasin  menestys herätti spekulaatioita, joiden mukaan Hamas olisi saanut käsiinsä Yhdysvaltojen Afganistaniin vetäytymisen yhteydessä jättämää kalustoa ja myös Ukrainaan alkujaan lähetettyä kalustoa.

Nykytilanteessa on myös muitakin aiemmista Gazan konflikteista poikkeavia asioita. Perinteisesti Yhdysvallat on antanut Israelin hoitaa itse turvallisuusongelmansa. Maan armeija kykenee varmasti hoitelemaan Hamasin eikä tarvitse ulkomaista apua.  Nyt joidenkin uutisten mukaan Yhdysvallat lisäisi läsnäoloaan Israelin lähellä.

 

Miksi konfliktia ei saada loppumaan

Monet muistavat varmaan, miten Trumpin presidenttikaudella yritettiin saada  konfliktia loppumaan tekemällä yksittäisiä rauhansopimuksia Israelin ja Persianlahden arabimaiden välillä. Sopimus saatiinkin aikaiseksi Arabiemiraattien ja Bahrainin kanssa. Nämä sopimukset kulkivat nimellä Abraham accords.

Niiden perusajatuksen ymmärtämiseksi täytyy ymmärttää, että palestiinalaisuus ei ole ainoastaan politiikkaa ja vapaustaistelua vaan myös rahan keräämistä. Palestiinalaisten suurimmat tukijat
 löytyvät Persianlahden maista. Palestiinalaisten edesmennyt johtaja Jasser Arafat kuoli rikkaana miehenä. Pelkästään Saudi Arabia maksoi hänelle 50 miljoonaa dollaria vuodessa. Arafatilla oli myös 3 miljardin dollarin finanssi-imperiumi

Myös Gazan johtajat saavat rahaa pääasiassa Persianlahden maista. Aivan kuten Arafatille aikanaan, heillekin rahalahjoitukset  Persianlahden  arabimaista ovat  elintärkeä tulonlähde.

Voi myös väittää, että rahavirrat ovat merkittävä konfliktia ylläpitävä tekijä. Jos Israel onnistuisi tekemään rauhansopimukset palestiinalaisten tärkeimpien rahoittajavaltioiden kanssa, Hamasille tulevat rahamäärät vähenisivät merkittävästi. Koska konfliktin ylläpitäminen on  Gazaa hallitsevien tahojen tulonlähde, mitään rauhansopimusta Israelin ja palestiinalaisten välille ei tule. Israelin ja palestiinalaisten välisissä neuvotteluissa. Rauhansopimus merkiitsisi rahavirtojen tyrehtymistä

Konfliktin oloissa ei synny  tuottavaa taloudellista toimintaa. Siksi fiksuimmat ovat jo ajat sitten muuttaneet muualle Gazan kaistaleelta.

Jos ja kun rauha lopulta tulee, Persianlahden arabimaiden kehityksellä o siihen ratkaiseva vaikutus. Nämä maat eivät enää halua olla riippuvaisia pelkästään öljystä vaan haluavat muunkinlaista liiketoimintaa. Saudi-Arabia on perustanut kansallisen jalkapalloliigan, jonka tasoa se pyrkii nostamaan.

 

Lisäys: Olen katsonut järkyttävää kuvamateriaalia, jossa näkyy terroristien hyökkäys Israeliin. Kuvat ovat todella järkyttäviä. Raakalaismaisuutta korostavat jatkuvat Allahu Akbar-huudot.