Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltalehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltalehti. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, marraskuuta 07, 2023

Iltalehti ja Yhdysvallat - tavanomaista roskajournalismia

 


Entinen presidentti Donald Trump on edelleen valtamedian  toimittajien kauhistelun kohde numbero yksi. Tällä kertaa Iltalehti mollaa Trumpia tavanomaisin argumentein.

Trump kuvataan jutussa mielipuolena. Valtamedian toimittajien tavoin konteksti piilotetaan, jotta Trumpista syntyisi mahdollisimman negatiivinen kuva. IL kertoo, kuinka Trump sanoi, että Yhdysvaltojen kaikkien aselajien komentaja Mark  Milley pitäisi teloittaa.

Ihan ilman syytäkö Trump suivaantuisi Milleylle?  

Todettakoon, että Milley otti Trumpin presidenttikaudella esimiehensä tietämättä yhteyttä kiinalaiseen kollegaansa ja sanoi tälle, että Yhdysvallat on on vakaassa tilassa eikä suunnittele minkäänlaista hyökkäystä. Milley alkoi siis esimiehensä  tietämättä harjoittamaan omaa ulkopolitiikkaa. Tämä itsessään voidaan tulkita maanpetokseksi, josta voidaan rangaista kuolemalla. Jos Milley olisi varoittanut kiinalaisia tulossa olevasta hyökkäyksestä, kyseessä olisi varmasti maanpetos.

Jos olet Yhdysvaltojen kaikkien aselajien komentaja, et lähde sooloilemaan ulkopolitiikassa presidentin tietämättä. Tosin amerikkalaiselle valtamedialle Milleyn toiminta oli täysin ok, koska Trump.

Jälkikäteen on huvittavaa lukea liberaalimedian artikkeleita, joissa ollaan kovasti pelkäävinään sitä, että Trump sytyttää ydinsodan. Kaikki tämä on kummallista, koska Trump ei  presidenttikautensa aikana aloittanut yhtäkään uutta sotaa toisin kuin hänen dementoitunut seuraajansa, jonka johdolla Yhdysvallat alkoi aseistaa Ukrainaa sodasssa, joka juuri tällä hetkellä on päättymässä Ukrainan tappioon.

Mark Milley herätti myös negatiivista huomiota ns. Jan 6 -mellakoiden jälkeen, kun hän kertoi haluavansa ymmärtää ”valkoista raivoa 

Yhdysvaltojen kehnosti hoidettu vetäytyminen Afganistanista menee myös suurelta osin Mark Milleyn piikkiin, vaikka päävastuu toki on Bidenin regiimillä.

Iltalehti kaivaa jostakin Brian Klaas -nimisen tutkijan, joka minusta on sekopäisempi kuin kuva, jonka hän piirtää Trumpista. Amerikkalaiinen liberaali vihaa Trumpia mutta on samanaikaisesti täysin kykenemätön käsittelemään  Trumpia muutoin kuin mielipuolisen raivon kautta.Trump on oikeasti päässyt amerikkalaisten liberaalien ihon alle eivätkä nämä kestä sitä. Amerikkalainen liberaali on oman käsityksensä mukaan hyvyyden perikuva ja edustaa parasta, mitä ihmiskunnalla on tarjota,vaikka hän todellisuudessa olisi pikkusieluinen ja omahyväinen narsisti, joka on kyvytön käsittelemää oman ideologiansa kanssa ristiriidassa olevia mielipiteitä. Voimakasta Trumpia kohtaan tunnettua vastenmielisyyttä kutsutaan Yhdysvalloissa nimellä Trump Derangement Syndrome .

Todellisuudessa Trump ei presidenttikaudellaan ollut mikään autoritaarinen  johtaja vaan johti  maata tavallisen republikaanin tavoin eli ensi töikseen alensi veroja.

Demokraatit sen sijaan  yrittivät kampittaa Trumpia myös likaisilla keinoilla. Näistä pahin oli  Trumpin lavastaminen Venäjän asiamieheksi (Russian collusion hoax,,) johon amerikkalainen valtamedia osallistui suurella innolla. Olen käyttänyt omissa kirjoituksessani tästä termiä Venäjä-huijaus, koska kyse oli Venäjä-yhteyksien lavastamisesta. Venäjä-huijaus huipentui erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaan, jossa  Venäjä-yhteydet jäivät toteen näyttämättä.

Biden on se autoritaarinen johtaja, ei Trump

Kun katsoo, miten Bidenin hallinto on käsitellyt Jan 6- mielenosoittajia, voi helposti päätellä, että  kyseessä on autoritaarinen hallinto. Suuri osa epäillyistä ei ole syyllistynyt väkivaltaisuuksiin mutta heidät tuomitaan tästä huolimatta pitkiin rangaistuksiin.  Lisäksi syytetyt joutuvat odottaamaan pitkään oikeudenkäyntiä.

Demokraatit ovat paisutelleet Tammikuun 6. päivän tapahtumia rinnastamalle ne Pearl Harboriin ja 9/11- hyökkäykseen, mikä on kohtuuttomuudessaan täysin uskomatonta. Kontrasti BLM-mielenosoittajien kohteluun on valtava

Autoritarismia on myös oikeusjärjestelmän valjastaminen regiimin poliittisia vastustajia ja erityisesti Donald Trumpia vastaan. Trumpin syytteet vaikuttavat enimmäkseen tekaistuilta ja syyttäjän tarkoituksena on lähinnä sitoa Donald Trump loputtomiin oikeudenkäynteihin ja lopulta pakottaa hänet luopumaan ehdokkuudesta. Kyse on puhtaasti oikeusjärjestelmän väärinkäytöstä eli toiminnasta, joka on tuttua ns. banaanialtioissa.

Iltalehden toimittajat olivat kovasti närkästyneitä siitä, että presidentti  Joe Bidenia kohdellaan seniilinä höppänänä mutta Trumpia ei Ehkä se johtuu siitä, että Trump vaikuttaa energiseltä ja Biden taas hauraalta ja seniililtä. Bidenin mokailut ovat yleinen naurunaihe internetissä. Biden on myös patologinen valehtelija, joka kertoo paikkansa pitämättömiksi osoitettuja tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen. 

Bidenit ovat myös rikastuneet käyttämällä hyväkseen Joe Bidenin virkaa varapresidenttinä. Bidenit ovat myyneet palveluksia ulkomaisille tahoille maksua vastaan, kun Joe toimi Barack Obaman  varapresidenttinä. Tämän suhteen Edustajain huoneessa on menossa tutkinta.

Päätän kirjoituksen journalisti Glenn Greenwaldin twiittaukseen sanoihin: Kuvitelkaa, kuinka paljon amerikkalaiset vihaavat maansa johtavia instituutioita, jos Trump,joka on saanut rikossyytteen neljällä eri lainkäyttöalueella, johtaa gallupeissa viidessä kuudesta vaa’ankieliosavaltiosta. Amerikkalaiset ymmärtävät, että Oikeusministeriö ja valtamedia ovat toivottomasti politisoituneita ja korruptoituneita.

On myös todennkäköistä, että pahasti dementoitunut Biden on pelkkä keulakuvapresidentti ja joku toinen hoitaa taustalla  presidentin tehtäviä. Oheisella videolla Varjopresidentti Barack Obama kommentoi Lähi-idän tapahtumia

Suomalaisella valtamedialla on ongelma, kun sen normaalisti käyttämät lähteet Yhdysvalloissa pääsääntöisesti suoltavat hallinnon propagandaa ilman vähäisintäkään kritiikkiä. Kun propaganda käännetään suomeksi, se ei muutu lainkaan paremmaksi.