Irakin sodan vaikutukset jatkuvat yhä

Kun Yhdysvallat tappoi Irakissa Iranin Al-Quds -joukkojen komentaja Qassem Soleimanin ja tämän seurana olleen Kata’ib Hezbollahin johtaja Abu Mahdi al-Muhandisin, länsimainen valtamedia syytti presidentti Donald Trumpia “sodanlietsonnasta”.

Todellisuudessa Iran oli jo pitkään ylittänyt provosoida Yhdysvaltoja onnistumatta kuitenkaan siitä. Lopullisesti kynnys voimankäyttöön ylittyi, kun Kata’ib Hezbollah saartoi Yhdysvaltojen lähetystön Bagdadissa. Väkijoukko yritti tunkeutua lähetystöön siinä kuitenkaan onnistumatta. Tapaus toi mieleen hyökkäyksen Yhdysvaltojen edustustoon Libyan Benghazissa, jolloin terroristiryhmä hyökkäsi Yhdysvaltojen edustustoon ja tappoi suurlähettiläs Chris Stevensin sekä kaksi CIA:n palveluksessa ollutta miestä.

Tätä kirjoitettaessa on selvää, että Yhdysvaltojen isku ei johtanut sotaan Irania vastan. Iranin pappishallinnolla on täysi työ lepytellä ukrainalaisen matkustajakoneen pudottamisesta suuttuneita iranilaisia.

Miten nykytilanteeseen päädyttiin?

Nykytilanteesta ei voi syyttää presidentti Trumpin hallintoa. Virkaan astuva Yhdysvaltojen presidentti perii edeltäjiensä sotkut ja yrittää selvitä niistä parhaiden kykyjensä mukaan. Irakin tilannetta tarkastellessa voi palata ties kuinka pitkälle menneisyyteen. Aloitetaan kuitenkin Saddam Husseinin hallitsemasta Irakista.

Irak itsessään on etnisesti ja uskonnollisesti hajanainen valtio. Suurimman kansanryhmän muodostavat shia-muslimit, joita on tällä hetkellä noin puolet väestöstä. Irakin shiat ovat arabeja toisin kuin Iranissa asuvat uskonveljet. Sunneja on väestöstä noin 25 prosenttia, joista kurdit (n. 15 % väestöstä) muodostavat oman etnisen ryhmänsä. Irakin entinen johtaja Saddam Hussein kuului sunniarabeihin, jotka pitivät valtaa Irakissa Saddamin valtakaudella.

Saddam Hussein nousi muodollisesti valtaan vuonna 1979, vaikka hän tätä ennen oli käytännössä hallinnut maata jo vuosien ajan. Saddamin kauden merkittävin tapahtuma oli Iranin ja Irakin sota, joka kesti kahdeksan vuotta vuodesta 1980 vuoteen 1988. Sota päättyi ratkaisemattomaan, mutta sodan aikana Irakin hallinto velkaantui pahasti. Irak oli sodan jälkeen eniten velkaantunut kehittyvä maa maailmassa. Tämä lopulta johti Kuwaitin miehitykseen ja sen jälkeiseen Persinalahden sotaan vuonna 1990.

Persianlahden sotaa varten Yhdysvallat kokosi laajan liittouman, johon kuului niin Britannia ja Ranska kuin arabimaista Saudi-Arabia ja Egypti. Sota päättyi Irakin selvään tappioon. Liittouma ei kuitenkaan halunnut syrjäyttää Kuwaitin vallannutta Saddam Husseinia.

Yhdysvaltain tuolloinen presidentti George H.W. Bush ei halunnut ärsyttää arabiliittolaisia. Hän myös pelkäsi, että syrjäyttäminen rohkaisisi kurdien kapinointia Yhdysvaltojen Nato-liittolaisen Turkin alueella. Bush pelkäsi myös Persianlahden arabimaiden shialaisten joukossa puhkeavia levottomuuksia, jos Irakista tulisi shialainen valtio.

Hävinnyt Saddam joutui kuitenkin alistumaan ankariin taloudellisiin pakotteisiin sekä asetarkastuksiin, joiden tarkoituksena oli tuhota Saddamin joukkotuhoasevarannot.

Sodan jälkeen Irakissa puhkesi kansannousuja shiojen ja kurdien keskuudessa. Näiden tuloksena syntyi kurdien enklaavi Irakin pohjoisosaan. Shialaisten kansannousu puolestaan tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Irakin sota ja sen seuraukset

Jos palataan takaisin lähemmäs nykypäivää, Trumpin kauden ensimmäinen puolustusministeri, eläkkeellä oleva merijalkaväen kenraali William Mattis sanoi, että Irakin sota oli strateginen virhe. Mattis itse johti Irakin sodan aikana merijalkaväen divisioonaa yli Irakin rajan ja lopulta Bagdadiin asti.

Itse sota alkoi vuonna 2003 kongressin valtuutuksella. Pari vuotta aiemmin tapahtuneiden 9/11-terrori-iskujen jälkimainingeissa myös Yhdysvaltojen suuri yleisö antoi tukensa sotatoimille. George W. Bushin hallinto teki parhaansa myydäkseen sodan. Saddamilla väitettiin olevan joukkotuhoaseita ja hänen väitettiin tukeneen al-Qaedaa.

Jälkikäteen tarkasteltuna todisteet olivat melko heppoisia. On myös esitetty väitteitä, että Yhdysvallat huijattiin Irakin sotaan. Keskeisenä henkilönä tässä olisi ollut Irakin oppositioryhmistä kootun Irakin kansalliskongressin (INC) johtaja Ahmed Chalabi, josta tuli Saddamin hallinnon kaatamisen jälkeinen pääministeri muutaman viikon ajaksi. INC lobbasi 1990-luvulla Saddamin kaatamisen puolesta.

INC toimitti tietoja Saddamin joukkotuhoaseista ja yhteyksistä al-Qaedaan. Chalabin avulla Yhdysvaltojen hallinto saattoi uskotella, että heillä oli suunnitelma Saddamin jälkeiseen Irakiin.

Itse en usko huijausteoriaan vaan siihen, että Irakiin oli päätetty hyökätä osana Yhdysvaltojen julistamaa globaalia sotaa terrorismia vastaan. Joukkotuhoaseiden avulla pyrittiin luomaan Irakin valtaukselle moraalinen oikeutus. Lopulta joukkotuhoaseita ei löytynyt.

Itse sota oli nopeasti ohi. Toukokuun 1. päivänä 2003 George W. Bush julisti lentotukialus USS Abraham Lincolnin kannella, että tehtävä on suoritettu. Tuolloin moni ei arvannut, että sodan jälkimainingit jatkuisivat vielä tänäkin päivänä.

Levottomuudet alkoivat käytännössä välittömästi ja niistä kehittyi vähitellen shiojen ja sunnien keskinäinen välienselvittely, jossa Yhdysvaltojen joukot olivat molempien osapuolten maalitauluna. Presidenttikautensa loppuaikoina George W. Bush lisäsi joukkoja Irakiin ja sai maan joten kuten rauhoitettua. Varsinaiset ongelmat kytivät kuitenkin pinnan alla.

Syyrian sisällissota ja Islamilainen valtio

Vuonna 2009 George W. Bushin seuraaja Barack Obama ilmoitti vetävänsä kaikki joukot Irakista 31.12.2011 mennessä. Vetäytyminen lopulta toteutettiin. Tästä syystä herää kysymys, miksi Yhdysvalloilla on edelleen joukkoja Irakissa. 6.1.2020 Irakin parlamentti päätti al-Muhandisin kuoleman jälkeen karkottaa maassa edelleen olevat 5200 amerikkalaissotilasta. Karkotusta ei ole pantu toimeen vaan joukot ovat edelleen Irakissa.

Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011 ja jatkuu edelleen. Sodalla oli heijastusvaikutuksia myös Irakin puolelle. Yhtenä tekijänä sodassa oli ankarasta islamilaisesta hallinnostaan tunnetuksi tullut Islamilainen valtio. Se levittäytyi itäiseen Syyriaan ja taisteli sekä hallituksen että opposition joukkoja vastaan. Järjestön juuret ovat Irakissa ja sitä kutsuttiin aiemmin nimellä Irakin al-Qaeda.

Vuoden 2014 aikana Islamilaisen valtion taistelijat hyökkäsivät Irakin puolelle ja valtasivat sunnikolmion alueelta Fallujahin ja Ramadin kaupungit. Yhdysvaltojen tuella luotu Irakin armeija osoittautui tehottomaksi. Lopulta Islamilainen valtio valtasi myös Mosulin kaupungin. Islamilaisen valtion hallussaan pitämä alue oli laajimmillaan loppuvuodesta 2015.

Irakissa Islamilainen valtio piti hallussaan enimmäkseen sunnalaisia alueita. Irakin armeija ei kyennyt lyömään sitä, joten jonkun muun täytyi se tehdä. Irakissa ratkaisevaa roolia näytteli Iranin sotilaallinen apu. Shialaiset puolisotilaalliset joukot eli militiat osoittautuivat tehokkaammiksi taistelujoukoiksi kuin Irakin armeija. Näistä joukoista osa oli iranilaismielisiä ja toimi suoraan Al-Quds-joukkojen komentaja Qassem Soleimanin alaisuudessa.

Iranilaismieliset haluavat esittää Soleimanin sankarina, joka tuhosi Islamilaisen valtion. Toisaalta voi sanoa, että ilman amerikkalaisten ja heidän liittolaistensa kurdien työtä järjestöä tuskin olisi tuhottu. Obaman hallinto ei varsinaisesti tehnyt yhteistyötä Iranin kanssa mutta ei myöskään pitänyt Iranin puuttumista tilanteeseen negatiivisena asiana. Yhteistyötä Iranin kanssa varmasti helpotti Obaman hallinnon tekemä ydinasesopimus Iranin kanssa.

Jos kysytään, miksi ISIS oli olemassa ja kuka sitä rahoitti, vastauksia voi etsiä täältä. Sieltä voi päätellä, että Persianlahden alueen sunnalaisista arabimaista tuli paljon rahoitusta. Nämä maat eivät toki halua itse profiloitua modernin ajan ehkä raakalaismaisimman terroristijärjestön tukijoina. Niinpä tuki tuli enimmäkseen yksityisiltä toimijoilta ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä. ISIS toki hyödynsi valloittamiensa alueiden taloudellisia mahdollisuuksia parhaansa mukaan. Uskon, että hillitön raakuus koitui ISIS:in kohtaloksi. Uskonnollinen kiihko johti järjettömiin julkisiin teloituksiin ja vähemmistöjen orjuuttamiseen. Sellaista on vaikea katsoa sivusta ja todeta, että ISIS estää Iranin vaikutusvallan kasvua Lähi-idässä.

Persianlahden sunnalaiset arabimaat ovat varmasti olleet huolissaan Iranin vaikutusvallan kasvamisesta Irakissa ja Irakin ajautumisesta Iranin vasallivaltioksi. Iranin al-Quds-joukkojen tukemilla Libanonin Hezbollah-taistelijoilla on myös ollut merkittävä rooli Syyrian sisällissodan kääntymisessä Assadin hallinnon kannalta positiiviseen suuntaan.

Irakin tapahtumat heijastuivat myös Suomeen. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista merkittävä osa oli Irakin shioja. Näistä osa oli shiojen puolisotilaallisten joukkojen entisiä jäseniä. Nämä taas koostuivat sekä Irakin arabeista että Iranissa oleskelleista Afganistanin hazaroista.

Uusi Suomi -lehden sivuilla SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee spekuloi Irakin tulevaisuudella ja näkee sen Iranin vasallivaltiona:

“Yhdysvallat joutuisi lähettämään alueella kymmeniä tuhansia lisää sotilaita, jos se haluaisi pitää tukikohtansa turvassa. Tämän jenkit tietävät. Iran ei luovu Irakista.”

Al-Taeella on myös henkilökohtaista kosketusta Irakin tilanteeseen. Al-Muhadisin entinen alainen Haydar Qassem asuu Suomessa ja on al-Taeen ystävä.

Iranin taustalta taas löytyy Kiina, joka odottaa malttamattomana pääsyä Irakiin. Yhdysvallat taas on nykyisin öljyn osalta omavarinen eikä se tarvitse Irakia mihinkään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että joku muu suurvalta ottaa tyhjän tilan haltuunsa, koska Yhdysvalloilta tuskin löytyy halua jättää suurta määrää sotilaita Irakiin. Soleimanin ja al-Muhandisin tappamisen tarkoituksena oli ehkäistä ennalta tulevia Iranin hyökkäyksiä amerikkalaisia vastaan. Tässä mielessä isku luultavasti onnistui.

Onko al-Taeella enää uskottavuutta?

Anter Yasa piti lupauksensa ja julkaisi todisteet Hussein al-Taeen kytköksistä Irakin iranilaismieliseen militiaan. Al-Taee poseerasi useassa kuvassa militiajohtaja Haydar Qassemin kanssa ja näytti olevan tämän hyvä kaveri.

Haydar Qassem puolestaan ei esiintynyt kenen tahansa kanssa vaan häntä ohjasi Iranin vallankumouskaartin kenraali ja nykyinen Quds-joukkojen komentaja Qassem Suleimani. Quds-joukot ovat vastuussa Iranin rajojen ulkopuolella tapahtuvista sotilas- ja tiedusteluoperaatioista. Käytännössä tämä on tarkoittanut Hizbollahin tukemista Libanonissa ja sotilasavun toimittamista Hamasille. Tästä syystä Yhdysvallat pitää Irania merkittävimpänä valtiollisena terrorismin tukijana.

Syyrian sisällissodan aikana Suleimani vastasi shialaisten puolisotilaallisten joukkojen aseistamisesta. Nämä joukot taistelivat Islamilaista valtiota vastaan mutta syyllistyivät useisiin raakuuksiin Irakin sunnialueilla. Myöhemmin Suleimani näytteli merkittävää roolia eteläisen Aleppon valtaamisessa Assadin hallituksen joukoille.

Tällä hetkellä Haydar Qassem taistelutovereineen elää Suomessa Itä-Helsingissä.

Yasan mukaan Hussein al-Taeen sosiaalisen median tileillä suuri joukko hänen tukijoistaan on islamistisen SCIRI-puolueen tukijoita. Puolue pyrkii luomaan Irakiin Iranin mallin mukaisen valtion, jossa uskonnollisista johtajista koostuva neuvosto valvoisi hallituksen ja parlamentin toimintaa. Yasan mukaan Hussein al-Taeen piti alun perin tehdä töitä Irakin suurlähetystössä SCIRI:n edustajana. Toimittaja Rauli Virtanen järjesti kuitenkin hänelle paikan Martti Ahtisaaren johtamassa CMI:ssä.

Islamistit pyrkivät soluttamaan länsimaisia puolueita ja he ovat onnistuneet parhaiten vasemmistopuolueiden kohdalla. SDP:n peruskannattajakunta on iäkästä ja puolue tarvitsee uutta verta. Islamistit käyttävät tätä hyväkseen.

Ruotsissa Ympäristöpuoluetta edustanut ministeri Mehmet Kaplan joutui eroamaan asuntoministerin tehtävästään, kun hänen yhteytensä islamilaisiin ekstremisteihin paljastuivat. Kaplan poseerasi valokuvissa yhdessä turkkilaisen Harmaat sudet -järjestön Ruotsin johtajan kanssa.

Vaalikampanjassaan Hussein al-Taee esiintyi näyttävästi feministinä. Itse kukin saa tykönään päättää, uskooko miehen feministisiin julistuksiin vai hänen todennettuun taustaansa shia-militian johtajan kaverina ja poliittisen islamin kannattajana.

Itse olen sitä mieltä, että Hussein al-Taeen valheille rakennettu poliittinen ura saisi loppua mahdollisimman lyhyeen.

Al-Taeen kohdalla edelleen avoimia kysymyksiä

Rauhanlähettiläs Hussein Al-Taee sai äskettäin puolueeltaan synninpäästön. SDP:n eduskuntaryhmä päätti olla rankaisematta rasismikohun ryvettämää edustajaansa. Al-Taee totesi kokouksen jälkeen:

“Moni tietää, että minussa ei ole sellaista solua, joka syrjisi ihmistä.”

Rohkea valhe on usein parempi vaihtoehto kuin pelokas totuus. Al-Taeen kaapissa on vielä luurankoja, joista mies ei ole kertonut mitään. Al-Taee on lahja, joka jatkaa antamistaan vielä pitkään. Tämä ei tosin ole suomalaisen valtamedian ansiota. Itse asiassa valtamedia on koko kohun ajan ollut varsin haluton penkomaan SDP:n kansanedustajan taustoja.

Toisaalta kohun nostanut Anter Yasa on tehnyt kiitettävää työtä ja tuonut Al-Taeen taustoista ja motiiveista esiin uusia asioita, jotka ovat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä. Jos ne pitävät paikkansa, al-Taee on todellakin susi lampaiden vaatteissa.

Syksyllä 2015 internetissä julkaistiin joitakin kuvasarjoja, joissa sotilaspukuinen mies kantaa irtileikattua ihmisen päätä ja toisessa kuvassa oleskelee suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Suomeen tuli kesän 2015 Balkanin halkijuoksun seurauksena useita Irakin shialaisten puolisotilaallisten joukkojen jäseniä. Nämä joukot olivat Irakissa syyllistyneet samanlaisiin raakuuksiin, kuin mihin Islamilaisen valtion tiedetään syyllistyneen. Shia-joukkojen sotarikoksista voi lukea esimerkiksi täältä.

Anter Yasa väittää, että Hussein al-Taee (oikealta nimeltään Abu Gulal) olisi auttanut useita “shia-kuolemanpartioiden” jäseniä ja johtajia Suomeen. Saamieni tietojen mukaan ns. Haagan puukottaja olisi yksi tällainen henkilö. Tyypillisesti shia-taistelijoilla on tatuointeja, vaikka normaalisti tatuoinnit ovat islamin mukaan kiellettyjä.

Valtamediassa on jo kerrottu Al-Taeen yhteyksistä Irakin iranilaismieliseen islamistipuolueeseen Sciriin. Ylen uutisessa puheenvuoro annetaan myös Suomessa asuvalle irakilaiselle, kirjailija Hassan Blasimille:

“Hussein al-Taee on toiminut ikään kuin Irakin shiialaisen hallituksen äänitorvena ja analysoinut Irakin tilannetta sen näkökulmasta.”

Al-Taee selittää käyneensä Sciri-puolueen tilaisuuksissa mielenkiinnosta, oppiakseen Irakin politiikasta ja luodakseen kontakteja.

Anter Yasa puolestaan on keskustellut Suomessa asuvien turvapaikanhakijoiden kanssa. Yasan mukaan on olemassa väitteitä, joiden mukaan al-Taee vakoilisi Iranin ja Irakin hallituksen laskuun ja ilmoittaisi toisinajattelijoiden ja hallituksen kriitikoiden tietoja eteenpäin. Tämä taas hiljentää tehokkaasti toisinajattelijat, joilla on edelleen sukulaisia Irakissa.

Yasa viittaa myös väitteisiin, joiden mukaan Irakin hallitus olisi auttanut Hussein al-Taeeta pääsemään kansanedustajaksi. Näin Suomen politiikkaan vaikutettaisiin Irakista käsin.

Itse olen kuullut irakilaisesta, joka aiemmin teki tulkin työtä mutta lopetti, koska kyllästyi turvapaikanhakijoiden jatkuvaan valehteluun. Jos asiat eivät suju turvapaikanhakijan kannalta suotuisasti, tulkki joutuu helposti syytösten ja uhkailujen kohteeksi. Ei siis pidä yllättyä siitä, että Yasan haastateltavat eivät halua esiintyä omalla nimellään.

Anter Yasa on myös julkaissut videoita. Ensimmäisellä videolla hän keskustelee irakilaisten toisinajattelijoiden kanssa ja käy läpi Twitterissä esittämänsä väitteet. Toisella neljä kuukautta sitten julkaistulla videolla puhuu nainen, joka tuntee Hussein al-Taeen hyvin.

Naisen puheiden perusteella on vaikea uskoa, että al-Taee ei edelleen uskoisi niihin ajatuksiin, jotka hän aikanaan kirjoitti Facebookiin ja joista alkuperäinen kohu nousi. On perusteltua uskoa, että Hussein al-Taee on islamisti, ihailee Irania ja sen sharia-lakiin perustuvaa teokraattista pappisvaltiota. Ei ole myöskään syytä epäillä, etteikö hänen juutalaisvastainen purkauksensa ollut aito ja että hän yhtäkkiä olisi oppinut rakastamaan juutalaisia. SDP:n eduskuntaryhmä tekisi itselleen palveluksen, jos se erottaisi al-Taeen pysyvästi eduskuntaryhmästä.

Anter Yasa on sekulaari maahanmuuttaja, jonka kaltaiset ovat oikeasti hengenvaarassa entisissä kotimaissaan. Hänen huolensa al-Taeen tekemisistä ovat aiheellisia. Siksi on vaikea ymmärtää valtamedian empaattisia juttuja al-Taeen “muuttumisesta” ja “katumisesta”.

Suomalaisten on syytä kysyä, mikä vaikutus al-Taeen toiminnalla oli vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana. Vaikuttiko al-Taee siihen, miten viranomaiset tulkitsivat Irakin eri alueiden turvallisuutta? Tuliko hänen myötävaikutuksellaan Suomeen sotarikollisia Irakista? Millaisen vaaran al-Taee muodostaa Irakista oikeilla syillä paenneille?

Jos Anter Yasan väitteet pitävät paikkansa, Suomesta on tullut Irakin shia-taistelijoiden turvasatama. Miten tämä vaikuttaa turvallisuuteen pitkällä tähtäimellä? Näitä kysymyksiä ei haluta kysyä.

George W. Bushin virheet

Suomalainen ja eurooppalainen media kertovat mielellään negatiivisia asioita Bushin hallinnosta ja siitä, kuinka Irakin sota on täydellisesti epäonnistunut. George Bushin ulkopolitiikkaa pidetään uuskonservatiiveinä tunnetun kahjoporukan keksintönä ja George Bushia itseään hengenlahjoiltaan vaatimattomana presidenttinä, joka tekee, kuten hänen öljyteollisuutta edustavat taustavoimansa käskevät.

Mediatiedon mukaan Irakin sotaan ei olisi pitänyt ryhtyä, koska YK:n turvallisuusneuvosto ei antanut toimille siunausta. Median ja vasemmistoälymystön mielestä sodan oikeutus katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun paljonpuhuttuja joukkotuhoaseita ei löytynytkään. Vasemmistoälymystön ja valtamedian mielipiteen mukaan Saddam Husseinin kaatuminen oli hyvä asia, mutta Yhdysvallat ovat omalla toiminnallaan sekoittaneet soppaa entisestään.

George W. Bushin Lähi-idän politiikka on todellakin ollut virheellistä, ja tuloksetkin sen kertovat. Syyt kuitenkaan eivät ole YK:n sivuuttamisessa tai joukkotuhoaseiden olemattomuudessa, vaan paljon syvemmällä. Yhdysvallat ei lähtenyt sotaan ryöstääkseen Irakin öljylähteet, vaan syyt olivat valitettavasti idealistisempia. Yhdysvaltojen riippuvuus öljystä on kuitenkin kaiken taustalla, ja samalla myös maailman ainoan supervallan akilleen kantapää.

Ensimmäinen virhe: Väärä viholliskuva

Yhdysvaltojen kannattaisi ottaa oppia kylmän sodan ajasta. Neuvostoliitto ja sen edustama kansainvälinen kommunismi oli uskottava vihollinen, jonka tavoitteita oli mahdollista ymmärtää ja jonka heikkouksia ei ollut vaikea käyttää hyväksi.

Ensimmäinen ja ratkaiseva virhe tehtiin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, kun Yhdysvallat lähti terrorisminvastaiseen sotaansa. Viholliseksi määritettiin varjoissa piileskelevät terroristit. Sodasta oli tuleva pitkä ja se poikkeaisi aiemmista sodista merkittävästi. Yhdysvallat yritti välttää suoraa terrorismin ja islamin yhdistämistä keskenään ja sanoi Bushin suulla, että islam on rauhanomainen uskonto, jonka ääriryhmät ovat kaapanneet hallintaansa.

Vaikka George W. Bush edustaa perinteisesti isänmaallista ja suorapuheista oikeistoa, hänkään ei ole välttynyt länsimaita vaivaavan poliittisen oikeaoppisuuden rasitteilta. Tai sitten hän joutuu puhumaan kieli keskellä suuta, jotta hän välttäisi ärsyttämästä Yhdysvaltojen arabiliittolaisia.

Myöhemmät virheet kuitenkin osoittavat selkeästi, että Yhdysvaltojen johto ei ymmärrä, minkä kanssa se on tekemisissä vaan kuvittelee varsin naiivilla tavalla, että islam on vain tavanomainen uskonto, joka on kesytettävissä samalla tavalla kuin kristinusko on länsimaissa kesytetty.

Bush ja kumppanit eivät selvästikään ymmärtäneet jihadin luonnetta ja sitä, miten syvästi se on ankkuroitunut islamin oppiin ja historiaan. Jihad tarkoittaa sotaa vääräuskoisia vastaan, vaikka erilaiset oppineet selittelijät yrittävätkin kuvailla sitä ensisijaisesti kamppailuksi jotakin abstraktimpaa pahuutta vastaan.

Bush ei ymmärtänyt, että Yhdysvaltojen ja lännen todellinen vihollinen oli jihad, joka on olennainen osa islamia eikä islam olisi islam ilman jihadia. Islamin umma on sotaisa yhteisö, jolle tärkeintä on yhteisön etu. Umma on kuin Star Trekin borgit, jotka sanovat: ”Vastarinta on hyödytöntä. Teidät sulautetaan.”

Toinen virhe: Väärät toimet ”terrorisminvastaisessa” sodassa

Väärä analyysi vihollisesta johtaa yleensä vääriin toimenpiteisiin. Näin on käynyt myös terrorisminvastaisessa sodassa, koska Yhdysvaltojen johto uskoo islamin olevan pohjimmiltaan rauhanomainen uskonto.

Talibanin tuhoaminen Afganistanissa oli tietysti oikein, koska syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vastuulliset tahot pitivät siellä majaa taliban-hallinnon suojissa. Myös Saddam Husseinin kukistamista voidaan pitää periaatteessa oikeansuuntaisena tekona, vaikka pakotteiden heikentämä Saddam ei ollut mikään todellinen uhka Yhdysvalloille. Saddamin kukistamisella Yhdysvallat saattoi osoittaa länsimaiselle medialle olevansa vapauttaja, mutta muslimimaailmassa näin ei tietystikään nähty eikä muslimeilta mitään sympatiaa Yhdysvalloille ole herunutkaan.

Saddamista ja hänen joukkotuhoaseistaan tehtiin uhka joukkotuhoaseisiin perustuvilla myyntipuheilla. Lisäksi Saddam liitettiin epämääräisin vihjailuin Al-Qaedaan kertomalla, että Saddamia ja Al-Qaedaa yhdistaa yhteinen vihollinen.

Yhdysvallat laski oikein, että Saddamin hallinto olisi helposti kukistettavissa. Se ei kuitenkaan ottanut huomioon Irakin valtion keinotekoista luonnetta ja sisäisiä ristiriitoja, jotka Saddamin hirmuhallinto oli pitänyt kurissa väkivallan ja terrorin keinoin.

Yhdysvallat teki Irakin valtauksen jälkeen joukon strategisia virheitä, mutta suurin emämunaus oli jättää huomiotta Irakin sisäiset ristiriidat eri kansanryhmien, heimojen ja islamin suuntausten välillä. Kun hirmuvalta oli poissa, ristiriidat pääsivät valloilleen varsinkin, kun Yhdysvallat hajotti Saddamin armeijan ja oli samalla itse varustautunut miehityksen liian vähälukuisilla joukoilla.

Kolmas virhe: Demokratian edistäminen

Koska Yhdysvaltojen johto ei ymmärtänyt islamin todellista luonnetta, se kuvitteli, että edistämällä demokratiaa Lähi-idässä ääri-islamin suosio vähenisi ja ns. maltillinen suuntaus voimistuisi. Tällainen harhaluulo voi olla mahdollista vain, jos islamia pidetään vain uskontona kuten länsimaissa.

Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja valtion erillisyys ei ole mikään tunnustettu periaate. Koska islam on luonteeltaan kaikkea elämää säätelevä lakiuskonto, maallinen ja islamista riippumaton lainsäädäntö on ajatukseltaan islamin vastaista.

Islam on myös luonteeltaan kollektivistinen uskonto, jossa muslimiyhteisön eli umman etu ajaa ohi yksilön edun. Islam on syntynyt beduiinien heimokulttuurissa ja heimon ja suvun etu on tärkeämpi kuin yksilön etu. Individualismi on länsimaiselle kulttuurille tyypillinen piirre eikä islam pohjimmiltaan suosi itsenäistä ajattelua vaan nimensä mukaisesti alistumista Jumalan tahtoon.

Demokratian lisääminen muslimimaissa onkin johtanut kansalaisvapauksien kaventumiseen ja ihmisoikeuksien entistä törkeämpään polkemiseen. George W. Bushin olisi kannattanut tutustua siihen, mitä Algeriassa tapahtui, kun siellä järjestettiin vaalit. Ennen vaaleja ääri-islamistit vannoivat lakkauttavansa demokratian, jos pääsisivät valtaan. Vaaleissa islamistit voittivat ja armeija kaappasi vallan. Tämän seurauksena käynnistyi vuosia kestänyt verinen sisällissota.

Äskettäin Afganistanissa, jonne Yhdyvaltojen johdolla vietiin demokratiaa, kristinuskoon kääntynyt entinen muslimi Abdul Rahman joutui syytteeseen apostaasista eli islamista luopumisesta. Sharia-lain mukaan islamista luopumisen rangaistus on kuolema ja tämän perusteena käytetään profeetta Muhammadin esimerkkiä Hadithin mukaisesti.

Ilman Yhdysvaltojen joukkojen läsnäoloa Abdul Rahmanin tapaus ei olisi noussut uutiskynnyksen yläpuolelle. Amerikkalaisten läsnäolo pakotti kuitenkin Afganistanin demokraattisesti valitun presidentin Hamid Karzain päästämään Abdul Rahman pois maasta useiden Afganistanin uskonoppineiden vastalauseista huolimatta.

Demokratiaa on kokeiltu myös Irakissa, jossa Yhdysvallat on epätoivon vimmalla yrittänyt saada kurdeja, sunneja ja shiioja sopimaan maan hallinnasta. Tämä ei ole kuitenkaan onnistunut, vaan maa on ajautunut yhä syvemmälle sisällissotaan.

Äskettäin palestiinalaisalueilla järjestetyissä vaaleissa islamistinen Hamas saavutti vaalivoiton ja syrjäytti palestiinalaisalueita aiemmin hallineen ja äärimmäisen korruptoituneen Fatahin. Kehotuksista ja talousavulla kiristämisestä huolimatta Hamas ei ole suostunut tunnustamaan Israelia eikä Fatahin johtaman palestiinalaisjohdon allekirjoittamia sopimuksia.

Demokratia tarkoittaa islamilaisessa maailmassa vain äänestystä ja äänten laskemista. Se ei tarkoita, että johtoon valittaisiin Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin ymmärtäväisesti suhtautuva hallinto eikä se myöskään lisää ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia. Monet Lähi-idän maallisista diktatuureista sallivat kansalaisilleen enemmän vapauksia kuin islamistien hallitsemat ”demokratiat”.

Demokratian rakentaminen sitoo myös Yhdysvaltojen omia sotilaallisia resursseja luomatta samalla hallintoa, joka suhtautuisi jos ei ystävällismielisesti niin ainakin neutraalisti Yhdysvaltoihin ja länsimaihin yleensä. Sotilaallinen ja taloudellinen panostus menee siis hukkaan ja johtaa lopulta amerikkalaisen kotiyleisön kyllästymiseen tulosten puutteessa ja sitä kautta Yhdysvaltojen mahdollisesti nöyryyttävään vetäytymiseen.

Jihadistit luonnollisesti tulkitsevat vetäytymisen omaksi voitokseen, ja näin demokratian rakentaminen, johon on uhrattu paljon resursseja, johtaa itse asiassa täysin päinvastaiseen tulokseen, kuin mitä Yhdysvallat tavoittelee.