Vihapuheelle kertakaikkiaan totaalinen stoppi

Kokoomus on taistellut tiukasti ns. vihapuhetta vastaan siitä lähtien, kun Paula Risikko tuli sisäministeriksi kesällä 2016. Nyt on otettu uusi askel tiukassa vihapuheen vastaisessa taistelussa. Puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo avasi pelin Kuopiossa toteamalla, että vihapuheen, rasismin, nettikiusaamisen ja väkivaltaan yllyttämisen lisääntyminen niin nettikeskusteluissa kuin julkisilla paikoilla repii yhteiskuntaamme ja lisää turvattomuuden tunnetta.

Luonnollisesti ns. vihapuhe esitetään irrallisena ilmiönä, joka vain syntyy jostakin eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen maailman tapahtumien kanssa. Yhtä luonnollista on, että valtio torjuu vihapuhetta parhaiten lisäämällä valvontaa ja sensuuria, jonka välttämättömyys perustellaan sananvapauteen muka kuuluvalla ”vastuulla”.

Asiat myös käännetään julkisessa keskustelussa usein päälaelleen, kun sensuuritoimet selitetään sananvapauden puolustamiseksi:

” Pahimmillaan vihapuhe toimii sananvapauden esteenä, sillä vihapuheella usein pyritään hiljentämään vastakkaisia mielipiteitä.”

Kerropas, Petteri, millaisia mielipiteitä sinä haluat toimillasi hiljentää. Kaiken sananvapauden rajoittamisen ongelmana on se, kuka päättää, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Luottaisitko sinä Petteriin tässä asiassa? Minä en luota.

DDR:stä tutuin keinoin sananvapauden kimppuun

Kokoomuksen ministeritroikka Sanni Grahn-Laasonen, Antti Häkkänen ja Kai ”Amnesty” Mykkänen käynnistävät asiantuntijaryhmän, joka käy läpi vihapuheen ympärillä olevaa rikosoikeudellista sääntelyä, poliisin ja viranomaisten toimintamahdollisuuksia, , palveluntarjoajien vastuuta julkaisemistaan sisällöistä sekä vihapuheen ja kiusaamisen ehkäisyn keinoja. Kokoomus siis luottaa sananvapauden rajoittamisessa asiantuntijoihin ja viranomaisiin. Kokoomus uskoo tässä kontrolliin, ei kansalaisten perusoikeuksiin.

Verkkouutisten artikkeli listasi myös ”suuntaviivat”, joiden avulla vihapuhetta ja nettikiusaamista voitaisiin torjua. Keinoista osa on uusia mutta osa vanhoja tuttuja.

Kolmas kohta eli päätoimittajavastuun laajentaminen verkkomedioiden sähköisten alustojen moderointiin on se vanha tuttu, eli internetissä toimivat alustat pakotettaisiin sisällön julkaisijoiksi. Tätä toimenpidettä ei koskaan ole todettu, vaikka sillä on uhkailtu useita kertoja viimeisen reilu kymmenen vuoden ajan. Varmaa on, että tällainen tekisi kotimaisen palveluntarjoajan palvelimella toimimisen erittäin riskialttiiksi.

Suuntaviivoissa puhutaan myös valeprofiileista, joiden kautta tapahtuvat toiminta on korostunut ongelma. Sitä, mitä ”valeprofiililla” tarkoitetaan ei ole täsmennetty ja oletettavaa on, että mikä tahansa nimimerkki voidaan määrittää valeprofiiliksi, myös tässä blogissa jo yli 10 vuoden ajan käytetty.

Myös turvallisuusviranomaisten harjoittamaa valvontaa halutaan helpottaa, mikä kuulostaa lähtökohtaisesti eniten epäilyttävältä ja totalitarismiin viittaavalta. Kuvaan kuuluu myös saksalainen pehmo-DDR -ratkaisu, jossa vastuu valvonnasta siirretään sosiaalisen median alustoille määrittämällä kova rangaistus, jos väitettyä vihapuhetta ei poisteta alustalta riittävän nopeasti.

Loput ehdotukset liikkuvat lasten ja nuorten aivopesun ja monikulttuuripropagandan tasolla. Nämä keinot ovat jo kovassa käytössä eikä niitä lisäämällä enää voi saavuttaa merkittäviä edistysaskeleita tiellä kohti uutta ja uljasta monikulttuurista yhteiskuntaa.

Häkkänen toppuuttelee

Oikeusministeri Antti Häkkänen yrittää vähän lieventää vihapuhemanifestia toteamalla, että tarkoituksena ei ole tehdä vihapuheesta rikosta. Vihapuhehan on tunnetusti erittäin huonosti määritelty subjektiivinen termi. Tämä on sen tarkoituskin, koska termin epämääräisyys takaa suuremman pelotevaikutuksen kuin selkeästi ja yksinkertaisesti määritetty termi.

Häkkänen toki tuntee tärkeimmät Suomen lain sisältämät sananvapauden rajoitukset eikä hän halua niitä lisätä. Kuitenkin hän sanoo Iltalehden mukaan:

” Vihapuheen käsite taas on epämääräinen, mutta Häkkäsen mukaan on tiedossa, että se on erittäin haitallista ja aiheuttaa jännitteitä yhteiskunnassa ja koulumaailmassa.”

Häkkänen on tässä luonnollisesti väärässä, koska häneltä menevät syy ja seuraus sekaisin. Massamaahanmuuton salliminen turvapaikkajärjestelmän kautta, kuten tapahtui syksyllä 2015, kun Petteri Orpo toimi sisäministerinä, lisää yhteiskunnallisia jännitteitä ja kasvattaa epäluottamusta. Tämä voi johtaa myös ylilyönteihin sanankäytössä. Kun näihin ylilyönteihin kohdistetaan kohtuuttomia rankaisutoimia, tämä vain lisää epäluottamusta ja katkeruutta.

Kokoomus ja Häkkänen haluavat kiihkeästi lisää kannattajia erityisesti vihreiltä ja tässä kiimassa he omivat myös sensuuritoimet heiltä pyrkiessään nousemaan suurimmaksi puolueeksi ohi SDP:n. Iltasanomissa Mika Lehto kysyy, unohtaako Kokoomus perinteiset porvarit. Vastaus on tähän tietysti kyllä, mutta Kokoomus voi tehdä niin, koska ”perinteisiä porvareita” eli klassisia liberaaleja on niin vähän. Näistä harvoistakin osa on jo kauan sitten jättänyt Kokoomuksen. Mukaan kuuluu myös allekirjoittanut. Klassisia liberaaleja pitää Kokoomuksessa vain vaihtoehtojen puute. Jossain vaiheessa heidänkin on syytä tehdä omat johtopäätöksensä ja siirtyä joko Hjalliksen Liike nyt -viritelmän kannattajiksi tai Perussuomalaisiin. Kokoomus uskoo valtion kaikkivoipaisuuteen ja suureen julkiseen sektoriin.

Palataan vielä Häkkäsen edesottamuksiin, joissa paistaa nuori ikä ja ymmärtämättömyys. Luonnollisesti Häkkänenkin kannattaa sananvapautta retorisella tasolla. Hän haluaa institutionalisoida poliittisen korrektiuden siten, että virallisia rangaistustoimia ei tarvitsisi lisätä.

” Se ei välttämättä suoraan aina täytä tiettyjä rikoslain tunnusmerkistöjä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vihapuheeseen pystyttäisi jotenkin muuten puuttumaan esimerkiksi kasvatuksella, valistuksella ja tietyillä sosiaalisen median yritysten toimintatavoilla.”

Sosiaalisen median yritykset saavat Häkkäsen mielestä tehdä likaisen työn viranomaisten puolesta samalla, kun poliitikot esiintyvät sananvapauden puolustajina. Häkkäsen ontto käsitys sananvapauden sisällöstä paljastuu seuraavassa lauseessa:

” Mutta sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. Nyt lähdemme keskustelemaan siitä, mikä olisi asiallisempaa keskustelukulttuuria ja millaisilla menetelmillä erityisesti sosiaalisen median ja internetin keskustelu saataisiin paremmalle jengalle.”

Sananvapaus nimenomaan suojaa sellaista puhetta, josta joku saattaa loukkaantua. Sosiaalisen median keskustelukulttuuria tuskin parannetaan nykymenetelmin eli sosiaalisen median algoritmien jakamalla mielivaltaisella  bännillä, joka sekin lähinnä perustuu vasemmistolaisten ilmiantajien ahkeruudelle kuin millekään terävälle analyysille puheen väitetystä loukkaavuudesta.

Suomalaisen sananvapauden surkea tila

En ole lukenut Riku Neuvosen kirjaa suomalaisesta sananvapaudesta. Näin olen tehnyt siksi, että se saattaisi olla liian masentavaa. Suomalaisen sananvapauden surkea tila näyttäytyy parhaiten valtamediassa käydyssä julkisessa keskustelussa, jossa sananvapautta käsitellään yleensä aina sen rajoitusten kautta ja viittaamalla epämääräiseen vihapuheeseen. Hyvin harvoin näkee laajaa sananvapautta kannattavia puheenvuoroja, joissa todetaan, että laaja sananvapaus on parempi vaihtoehto kuin tekopyhän hurskastelun alle kätketty sensuuri.

Jo nykyiset sananvapautta rajoittavat lait ovat riittävän väljiä, jotta melkein kuka tahansa saadaan niistä tuomiolle, jos tahtoa vain löytyy riittävästi. Nykyiset sananvapauden rajoitukset perustuvat postmoderniin ajatteluun, jossa sanojan viiteryhmän uhripääoma määrittää sananvapauden laajuuden. Sen puute taas takaa varman tuomion mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Länsimaisen oikeudenkäytön keskeinen periaate eli yhdenvertaisuus lain edessä on heitetty kiihotuslain ja uskonrauhan rikkomisen kohdalla romukoppaan. Tarkemmin sensuurin ja poliittisen korrektiuden vaikutuksista voi lukea esimerkiksi tästä kirjoituksesta.

Kaikkein irvokkainta tässä kaikessa on se, kuinka valtamedian toimittajat ovat tehneet itsestään sekä ainoita ihmisiä, joille kuuluu sananvapaus, että vihapuheen kautta tapahtuvan sananvapauden rajoittamisen uhreja. Pelottavaa on puolestaan se, kuinka valtapuolueiden poliitikot myötäilevät tätä käsitystä. Valtamediaa ei kukaan ole valinnut edustamaan itseään. Sananvapaus kuuluu kansalaisille eikä pelkästään JSN-median toimittajarälssille.

Sipilä ja syyllisyys

Pääministeri Juha Sipilä kutsui kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat luokseen eilen 6.9. keskustelemaan turvallisuudesta. Keskustelu sujui ilmeisesti hyvin, koska Sipilä luonnehti tilaisuutta ”globaalisti ainutlaatuiseksi”. Puheenjohtajat myös laativat vetoomuksen, jossa he toivoivat kansalaisten luottavan suomalaiseen oikeusvaltioon ja viranomaisten toimintaan.

Valitettavasti vetoomukseen sisältyvään toiveeseen ei voi yhtyä syksyn 2015 tapahtumien ja äskettäisen Turun terrori-iskun jälkimainingeissa. Luottamus oikeusvaltioon ja viranomaisiin on heikentynyt. Sen palauttamiseksi tarvittaisiin paljon muutakin kuin hurskaita toiveita ja tyhjiä julkilausumia.

Julkilausuma poliittista teatteria

Julkilausuman tarkoitus selvisi jo tänään eduskunnassa, kun Sipilä ”näpäytti” Perussuomalaisten Laura Huhtasaarta:

”Me olimme samassa palaverissa ja tuomitsimme kaikenlaisen vihapuheen. Kun puhumme maahanmuutosta, meidän pitää auttaa sotaa pakenevia. Luulen, että tässä salissa kaikilla on sama käsitys.”

Luulisi, että Perussuomalaiset olisivat tähän mennessä oppineet olemaan allekirjoittamatta heille tarjottuja epämääräisesti kirjoitettuja julkilausumia. Allekirjoittaminen oli Perussuomalaisten johdolta ajattelematonta. Julkilausumilla ei turvallisuutta paranneta eikä terrorismia torjuta.

Julkilausumat ovat näennäistekemistä, joilla annetaan kuva, että hallitus muka olisi tekemässä jotakin, vaikka hallitus ei syksystä 2015 lähtien ole tehnyt yhtään mitään suomalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

Hallituksen merkittävimmät turvallisuuteen liittyvät toimet liittyvät ”vihapuheen” torjuntaan. Sisäministeri Paula Risikon johdolla poliisiin palkattiin 50 lisätyöntekijää kyttäämään kansalaiskeskustelua internetissä. Hallitus ei halua suojella suomalaisia vaan haluaa, että suomalaiset pitävät turpansa kiinni eivätkä muistuta siitä tosiasiasta, että Sipilän hallituksen tekemiset ja ennen kaikkea tekemättä jättämiset myötävaikuttivat Turussa tapahtuneeseen terrori-iskuun.

Sipilä vastuussa

Juha Sipilä tunnetusti tarjosi Kempeleen kotiaan turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi. Tieto levisi Lähi-idän tiedotusvälineisin ja lisäsi suurella todennäköisyydella Suomeen pyrkijöiden määrää. Twitterissä joku koiranleuka nimitti Sipilän täyttämättä jäänyttä lupausta ”juhapuheeksi”, joka on vielä paljon haitallisempaa kuin vihapuhe.

”Juhapuhe” on sitä, että typeryyttään ja ymmärtämättömyyttään esitetään hyvää ihmistä ja luvataan hädästä kärsiville kaikkea hyvää ja kaunista. ”Juhapuhe” on tarkoitettu julkisuuteen ja pönkittämään puhujan julkista kuvaa.

Vihapuhe terminä taas kuuluu sananvapautta tukahduttaneisiin totalitaristisiin diktatuureihin. Termi on tarkoituksella elastinen ja sen tarkoituksena on tukahduttaa julkinen keskustelu ja leimata ikävistä asioista puhuvat keskustelijat. Mikäli leimaaminen ei auta, tukahduttaminen toteutetaan tarvittaessa tuomioistuimen kautta.

Sipilän hallituksessa sisäministerin tointa hoiti alun perin Petteri Orpo. Tämä älyltään keskinkertainen mutta retorisesti kohtuullisen lahjakas poliitikko ei syksyllä 2015 tehnyt elettäkään maahantulijavirran pysäyttämiseksi vaan päin vastoin pyrki aktiivisesti vastustamaan kaikkia ehdotuksia rajoittaa laittomien maahantulijoiden virtaa Ruotsista.

Kun Orpo vihdoin pakon sanelemana perusti Tornioon ”järjestelykeskuksen”, jonne rajanylittäjät koottiin rekisteröintiä varten, häntä ylistettiin valtamediassa suureksi neroksi. Mediahypen seurauksena tämä ”Mr Chance” valittiin hurraahuutojen saattelemana Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Viimeksi tämä renessanssinero julisti Paasikivi-seurassa, että Afrikan hyvinvointi on EU:n ja sitä kautta myös Suomen kohtalonkysymys. Moni Orpon toimintaa pitempään seurannut varmasti toivoisi, että Orpo lähtisi sinne Afrikkaan rakentamaan hyvinvointia ennemmin kuin jatkaisi valtiovarainministerinä ja Kokoomuksen puheenjohtajana, koska Afrikassa hän luultavasti saisi vähemmän vahinkoa aikaiseksi kuin sisäministerinä syksyllä 2015.

Kun Perussuomalaiset valitsi kesäkuun puoluekokouksessa Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi, Sipilä ja Orpo puhuivat ”arvopohjasta”, ikään kuin se estäisi Perussuomalaisten jatkon hallituksessa. Nyt jo tiedämme, että tämä puhe ”arvopohjasta” ja Sipilän teatraalinen eroilmoituksen tuhoaminen olivat ennalta suunniteltuja ja tarkoitettu julkisuuteen hämäykseksi peittämään suomalaisen demokratian häpäisy. Sipilän hallituksen enemmistö eduskunnassa lepää ohuella pohjalla Timo Soinin vanavedessä hillotolppaa kärkkyvän Siniset-ryhmän varassa.

Ainoa, mitä Sipilällä ja Orpolla on enää jäljellä on ”arvopohja”, jonka varassa nämä kriisiaikana pahasti vajavaisiksi osoittautuneet poliittiset johtajat voivat lekotella ja nauttia omasta moraalisesta erinomaisuudestaan.

Mitä Turun isku paljasti?

Turun isku paljasti, että järjestelmä on pahasti sairas. Sitä jäytää järjestelmän sisäinen poliittinen korruptio, jonka ansiosta johtavat poliitikot ja virkamiehet keskittyvät enemmän miellyttämään Euroopan Unionia kuin äänestäjiään. Seurauksena on lipevä alamaisasenne, jota Sipilän hallitus on osoittanut erityisesti Saksaa ja Angela Merkeliä kohtaan.

Tarja Halosen 12 vuotta kestäneen presidenttikauden aikana suomalainen virkakoneisto on hiljalleen mädätetty globaalia vastuuta toteuttavaksi maailmanparannusorganisaatioksi, jonka prioriteetit ovat jossain muualla kuin kansalaisten edun varjelemisessa. Toimintaa leimaa todellisuuspakoinen käsitys omasta kaikkivoipaisuudesta, ikään kuin virkamies suomalaisen veronmaksajan rahalla olisi kykenevä ratkaisemaan globaaleja ongelmia tai tekemään jihadistisesta murhaajasta sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan kelpo kansalaisen.

Parhaiten tämä kävi ilmi, kun IS uutisoi Suomeen palaaville vierastaistelijoille suunnitellusta ”ohituskaistasta”. Kirjoitin jihadistien terapiaohjelmasta jo vuonna 2014, jolloin sisäministeriö jo suunnitteli Syyriasta palaaville ”exit-ohjelmaa”. Mukana oli tuolloin sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, joka IS:n mukaan lausui seuraavaa:

”Nopeasti apua tarvitsevat ennen kaikkea taistelualueelta palaavat lapset ja perheet, jotka ovat olleet väkivaltaisessa ympäristössä ja nähneet ja ehkä kokeneet väkivaltaa. Vierastaistelijoiden osalta sen selvittäminen, ovatko he syyllistyneet rikoksiin, on ensisijaista. Myös heille voidaan tarjota tukitoimia harkinnan mukaan jossain vaiheessa.”

Toimintaan käytetään Raha-automaattiyhdistyksen tukirahoja. Suosittelen kaikkia välttämään Raha-automaattiyhdistyksen kolikkopelien pelaamista, koska niiden tuotot ohjataan juuri tämän kaltaiseen maailmanparannukseen.

IS:n uutisessa haastateltiin myös Vantaan perhepalveluiden johtaja Anna Cantell-Forsbomia:

”Ajattelen niin, että jos yhteiskuntaan integroituminen on parhaita suojamekanismeja radikalisoitumista vastaan, asunto, työpaikka ja opiskelu ovat keskeisiä.”

Jihadistien hyvinvointi on järjestelmälle tärkeämpää kuin suomalaisten turvallisuus. Järkevässä yhteiskunnassa Syyriasta palaavilta otettaisiin kansalaisuus tai oleskelulupa pois ja heidät karkotettaisiin tai otettaisiin säilöön, jos karkottaminen ei ole mahdollista. Veronmaksajan rahaa ei tuhlattaisi terapiapuuhasteluun.

Turun isku paljasti myös, että suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa yksikään vallanpitäjä ei ole vastuussa yhtään mistään. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg valehteli A-studiossa Suomen kansalle, että sisäministeriö muka tietäisi kaikkien tulijoiden taustat. Marokkolaisen terroristin tapauksessa näin ei todellakaan ollut, vaan mies sai käydä koulua suomalaislasten kanssa turkulaisella yläasteella vaikka oli 21-vuotias.

Nerg myös jatkoi oudolla linjallaan väittämällä, että syrjäytyneet suomalaiset ovat suurin uhka. Kansliapäällikkö pelkäsi, että ääri-islamistit värväävät joukkoonsa kantasuomalaisia:

”Se propagandan levitys, jota tällä hetkellä kohdistetaan syrjäytyneisiin suomalaisiin – ja myös turvapaikanhakijoihin – on pelottavan tehokasta.”

Lausunto kertoo epätoivoisesta tarpeesta kohdistaa huomio pois varsinaisesta syystä eli yli 30 000 enimmäkseen maailman väkivaltaisimmista islamilaisista maista tulleesta turvapaikanhakijasta ja niistä, joita edelleen saapuu maahan EU:n pakkokiintiöiden kautta. Nerg on alusta asti ollut mukana puhumassa puuta heinää ja selittelemässä asioita parhain päin. Se, että hän edelleen jatkaa kansliapäällikkönä, syö viranomaisten uskottavuutta enemmän kuin mikään vihapuhe. Eduskuntapuolueiden hurskaita toiveita sisältävä vetoomus ei riitä muuttamaan tätä.

Edes kansalaisten perinteisesti arvostama poliisi ei ole säästynyt maailmanparannukselta. Turvapaikanhakijat saartoivat poliisipartion Jyväskylässä eikä poliisi kykene äärivasemmistolaisten johdolla toteutettujen mielenosoitusten takia kunnolla suorittamaan virkatehtäviään. Samanaikaisesti poliittinen poliisi vainoaa maahanmuuttokriittisiä aktivisteja, vaikka nämä olisivat täysin rauhanomaisia eivätkä vastustaisi poliisia.

Sosiaalisessa mediassa toimivat poliittiset poliisit Jussi Huhtela ja Jari Taponen viestittävät virkatililtään poliittista propagandaa. Kun Jussi Halla-aho puuttui Huhtelan twiittailuun, valtakunnan päälehti syytti häntä vasemmistolaisen politiikan tutkija Erkka Railon tuella ”maalittamisesta”.

Huhtelan toiminta sosiaalisessa mediassa on jo pitkään kerännyt negatiivista huomiota. Some-käyttäjien onneksi Twitterissä toimii myös vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade, jonka parodian seuraaminen helpottaa ahdistusta. Huhtelan ja Taposen tapauksessa parodia tuntuu mahdottomalta, koska he tekevät sen itse. Kaarisade kuitenkin onnistuu mahdottomassa ja toivottavasti jatkaa tinkimättömällä linjallaan.

Usarin blogien round-up

Tässä lyhyessä ja pinnallisessa kirjoituksessa käsittelen kaiken, mitä Uusi Suomi -verkkolehden blogeissa on käsittelemättä.

Sieltä löytyy aina mainio Jiri Nieminen kuten myös aina sekopäinen Jaana Paju. Oma suosikkini on kuitenkin Lars-Erik Wilskman, jonka kanssa en ole juuri mistään samaa mieltä mutta joka aina käyttäytyy herrasmiehen tavoin.

Ennen pidin Hemmo Koskiniemeä perusrehtinä perussuomalaisena. En pidä enää, koska hän paljastui putinistiksi. Hänen asemansa on perinyt Seppo Leskinen.

Wilskmanin ase on hillity charmi, kun taas hänen hengenheimolaisensa Seppo-Juha Pietikäinen valehtelee kuin Münchausen, puolueen edun takia tietenkin. Pidän enemmän Lars-Erikistä, koska Seppo-Juhan tyylittömyys häiritsee.

Reija ja Jorma Härkösen mainitsen vain nimeltä, koska he eivät enempää ansaitse.

Suuri ja mahtava Eurostoliitto

Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina puhuttiin paljon, kuinka EU-jäsenyys ei näy ihmisten arjessa. Nyt 17 vuotta Suomen EU-jäsenyyden alkamisen jälkee ei enää voi sanoa samaa.

Sääntely ja arki

Nykyajan viihteellistynyt media ei juuri käsittele EU-asioita tai käsittelee vain, jos on tarve luoda EU:n huippukokouksista draamaa. Normaali sääntely ja sen valmistelu tapahtuu kuitenkin enimmäkseen medialta piilossa EU:n byrokratiassa. Mediaan tällainen sääntely pääsee vasta soveltamisvaiheessa.

Kävin viime lauantaina kaupassa tarkoituksenani ostaa kananmunia. Ensimmäisessä kaupassa kananmunat olivat loppu. Ajattelin, että kananmunien kaltaisia peruselintarvikkeita pitäisi modernissa länsimaassa olla saatavilla. Seuraavasta kaupasta kananmunia löytyikin, mutta laatikon vieressä varoiteltiin saatavuusongelmista, jotka johtuvat EU:n häkkikanaloita koskevan direktiivin ottamisesta käyttöön.

Mtv3:n uutinen kertoo yhden syyn kananmunien heikolle saatavuudelle:

”Vuodenvaihteessa voimaantullut EU-direktiivi kielsi perinteiset häkkikanalat. Isojen investointien edessä monet tuottajat lopettivatkin toimintansa.”

Sääntely on tehty hyvässä tarkoituksessa, kuten aina. Keskitetylle sääntelylle tyypilliseen tapaan mahdollisia seurauksia ei haluttu tai osattu kuvitella tai sitten niistä ei yksinkertaisesti piitattu. Kananmunien tuotanto ei ole erityisen kannattavaa bisnestä, joten uudenlaisen kanalan vaatimat investoinnit olivat monelle liikaa. Seuraukset näkyvät kauppojen hyllyillä.

Toinen jokapäiväinen asia, jossa EU näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä löytyy kotoa. Kun painaa valokatkaisijaa, kestää jonkin aikaa, ennen kuin lamppu oikeasti valaisee huoneen. Näin käy niissä kotitalouksissa, jotka eivät ennättäneet hamstrata hehkulamppuja, ennen kuin ne kiellettiin EU-direktiivin mukaisesti tietenkin.

Yhteistä näille molemmille päätöksille on se, että tavallinen kansalainen ei voi niistä valitaa mihinkään. Molemmat päätökset kuuluvat EU:n toimivaltaan eikä Suomen eduskunnalla ole niiden suhteen mitään sanomista. Kuluttajan ja kansalaisen ainoaksi tehtäväksi jää alistua siihen, mitä byrokraatit ovat kaukana Brysselissä päättäneet. Luonnollisesti kukaan ei ole päätöksistä vastuussa.

Stubb ja kerjäläiset

Eurooppaministeri Alexander Stubb edustaa modernia poliitikkoa puhtaimmillaan. Edustavan näköinen ja hyvän supliikin omaava Stubb näyttää ja kuulostaa hyvältä televisiossa. Stubb myös tuntuu edustavan jotakin muuta kuin Suomen kansaa. Hän on ikään kuin keskusvallan edustaja provinssissa ja pyrkii esittämän EU:n toimet hyviltä alamaisten kansalaisten silmissä.

Stubb närkästyi viime viikolla eduskunnassa, kun erityisesti Perussuomalaiset vaativat romanikerjäläisten siivoamista katukuvasta. Stubb totesi ylimysmäiseen tapaan:

”Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä.”

Se, että rikolliset Romanian romanit ryöstelevät ihmisiä Helsingin kaduilla ja likaavat elinympäristöä asuinalueillaan, ei Stubbia hetkauta. Yhden kansakunnan ”leimaaminen” sen sijaan on jotakin vallan kauheaa. Stubbilla on oma ratkaisunsa kerjäläisyyteen:

”Missään nimessä ei pidä lähteä kriminalisoimaan tällaista toimintaa, vaan puuttua sen syihin.”

Tänään nähtiin, mikä on Stubbin ratkaisu. Eurooppaministeri Stubb sopi Romanian ulkoministeri Christian Diaconescun kanssa, että romanialainen virkamies saapuu Suomeen auttamaan romanikerjäläisiä ja suomalaisia viranomaisia.

Stubbin ratkaisu näytti hyvältä televisiossa tai ainakin Stubb näytti hyvältä. Ratkaisun EU-dimensio osoitti epäilijöille, että maiden välisellä yhteistyöllä ongelmat ratkeavat. Tosin tuskin kukaan oikeasti uskoo, että yksi romanialainen virkamies muuttaisi yhtään mitään. Jos romanialainen virkamies olisi ratkaisu kerjäämiseen, Romaniasta ei tänne tulisi yhtäkään kerjäläistä.

Kerjäläiset, roskat, ulosteläjät ja rikollisuus jäävät edelleen tavallisten kansalaisten riesaksi. Eikä kerjäämisen syihinkään puututa, koska Stubbilla tai edes Suomen valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia poistaa Romaniasta käsin toimivaa järjestäytynyttä rikollisuutta puhumattakaan kerjäläisromanien antisosiaalisesta elämäntavasta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista.

Ainoa oikea ratkaisu on poistaa kerjäläiset maasta. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy uskalsi tehdä näin ja lähetti yli 10 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Myös monet muut EU-maat kuten Saksa, Italia, Tanska ja Ruotsi ovat noudattaneet samankaltaista politiikkaa.

Tapahtunut osoittaa, että EU:n yhtenä suurimmista saavutuksista pidetty vapaa liikkuvuus ja Schengenin sopimus ovat utopiaa. Tosipaikan tullen niistä ei piitata ainakaan kaikissa maissa.

Stubb poliittisena ajattelijana

Eurooppaministeri Stubbin blogi on ehtymätön tahattoman komiikan lähde ja naurattaisi, jos kyse ei olisi oikeasti vakavista asioista. Stubb iloitsi viime torstaina, kun EVA:n tutkimus näytti, että EU on suomalaisten keskuudessa suosittu. Hän analysoi nykyisen poliittisen kentän asetelmia:

”Olen puhunut paljon kansalaisten ja puolueiden jakautumisesta lokalisteihin ja globalisteihin. Mielestäni se näkyy myös tässä tutkimuksessa. Globalistit kannattavat kansainvälisyyttä, avoimuutta, vapaakaupaa, aktiivista toimintaamme Euroopan unionissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä sekä näkevät ne hyödyt ja mahdollisuudet, joita maahanmuutto Suomelle tuo. Lokalistit puolestaan vastustavat Euroopan unionia sekä pitävät maahanmuuttoa  ja vapaakauppaa uhkana kansalliselle identiteetille.”

Stubb pitää tietysti itseään globalistina ja edistyksen eturintaman kulkijana. Lokalismi on Stubbin itsensä keksimä olkiukko, jota voisi tutummin kutsua ”impivaaralaisuudeksi”. Todellisuudessa Stubb palvelee suomalaisen kannalta väärää isäntää. Hän edustaa ylikansallista byrokratiaa ja demokratian halveksuntaa pahimmillaan. EU ei tietysti edusta avoimuutta muuten kuin Stubbin puheissa. Todellisuudessa häkkikanala- ja hehkulamppudirektiivejä tehtailevan byrokratian henkinen koti löytyy Brezhnevin Neuvostoliitosta.

Tavallisen kansalaisen tehtäväksi jää kysyä, mihin tarvitsemme Stubbin kaltaisia narsistisia show-poliitikkoja ja EU:n byrokratiaa. Vastauksesta riippumatta Stubbin globalismissa kansalaisen tehtäväksi jää alistua mielettömiin direktiiveihin ja katsella Stubbin kaltaisten poseerausta televisiossa.

Vaalit 2011: Kataisen ja Stubbin Kokoomus

Aloitan tässä mahdollisesti jopa kaksiosaisen kirjoitussarjan huhtikuun eduskuntavaaleista.  Ensimmäisenä käsittelen Kokoomusta ja syitä äänestää tai olla äänestämättä kyseistä puoluetta. Työssä käyvälle keskiluokkaiselle äänestäjälle Kokoomus tarjoaa mahdollisuuden identifioitua paremmin toimeen tuleviin. Toisaalta puolue on mielipiteiltään oikeistolaiselle äänestäjälle usein se ainoa vaihtoehto paremman puutteessa.

Ensimmäinen vänrikki Nappula

Kokoomus on viimeiset neljä vuotta istunut hallituksessa yhdessä Keskustan, RKP:n ja Vihreiden kanssa. Siksi Kokoomuksen puheita ja tekoja on periaatteessa helppo arvioida. Nimimerkki Octavius on blogissaan ansiokkaasti satirisoinut nyky-Kokoomuksen linjaa. Itse en pysty samaan, joten tyydyn tällä kertaa vähempään.

Puheenjohtaja Kataisen mediataitoja ei kukaan voi moittia. Toisaalta mies on tyylipuhdas poliittinen broileri kuten CV:stä ilmenee eikä ole tehnyt päivääkään ns. rehellistä työtä. Tässä Katainen ei kuitenkaan mitenkään poikkea muiden suurten puolueiden johtajista tai edes Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinista.

Viime vaaleissa Kokoomus hävisi niukasti Keskustalle, mikä tarkoitti, että Kataisesta ei tullut pääministeriä vaan valtiovarainministeri. Tässä tehtävässä hän seuraa aiempia Kokoomuksen tiukasta menopolitiikasta tunnetuksi tulleita valtiovarainministereitä eli Iiro Viinasta ja Sauli Niinistöä. Katainen on valtiovarainministerinä toiminut toisin, kuin 90-luvun laman keskellä valtion taloutta hoitanut Viinanen. Siinä missä Viinasen johdolla säästettiin ja säädettiin ”raippaveroja”, Katainen otti velkaa, kun finanssikriisi iski täydellä voimalla Suomeen syksyllä 2008. 

90-luvun alussa Ahon hallituksen aikana Suomi ei vielä ollut Euroopan Unionin jäsen, joten tuolloin olisi ollut mahdotonta kuvitella, että Suomi lainoittaisi jotakin muuta maata tai ottaisi näiden takausvastuita itselleen. Kataisen johdolla on pelastettu ensin Kreikkaa ja myöhemmin Irlantia, koska saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen on Suomen edun mukaista. Suomen valtion muille maille antamat lainat ja takausvastuut voi käydä lukemassa täältä.

Toinen vänrikki Nappula

Leveästi hymyilevä ulkoministeri Alexander Stubb tuli kuin sattumalta ulkoministeriksi sen jälkeen, kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan innokkaan tekstiviestittelyn seurauksena. Toisin kuin Kanerva Stubb ei ollut saanut mandaattia äänestäjiltä, vaan hänet värvättiin työhönsä europarlamentaarikon toimesta.

Stubb on outo lintu ja uudenlainen olio suomalaisessa politiikassa. Hän on oikeastaan ensimmäinen poliitikko, joka on luonut uransa Euroopan Unionissa. Siinä, missä Jyrki Kataisen juuret ovat tukevasti Siilinjärvellä, Stubb on kosmopoliitti, joka on opiskellut Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Koska Stubb tuntee järjestelmän, hän olisi periaatteessa täydellinen henkilö ajamaan Suomen etua Euroopassa. Käytännössä Stubb on kuitenkin osoittanut, että Euroopan Unionin etu on tärkeämpi kuin Suomen etu. Stubb liikkuu mukavuusalueellaan silloin, kun hän kommentoi medialle kansainvälisiä kriisejä, kuten viimeksi Libyan tapahtumia.                            

Stubb on myös lausunnoillaan osoittanut, että hän on suvaitsevainen ihminen.  Stubb kertoi Satakunnan Kansa –sanomalehdelle, että maahanmuuttokeskustelun ilmapiiri on ahdistava. Stubbin mukaan:

” Suomi oli 1970-luvulla pakon sanelemana ”impivaaralainen takapajula”, joka lillui turvallisuuspoliittisista syistä idän ja lännen välissä. Nyt 2010-luvulla tilanne on täysin erilainen, mutta se ei näy tämänhetkisessä keskustelussa maahanmuutosta ja kansainvälisyydestä.”

Uutta avoimuutta ja kansainvälisyyttä edustaa tietysti ulkoministeri Stubb itse kiiltävine hammasriveineen. Toki käsitteen ”impivaaralaisuus” käyttö osoittaa, että Stubb tykkää antaa pinnallisia, olkiukkoihin perustuvia lausuntoja. Stubb palvelee mediaa auliisti, mutta hänen ajattelunsa syvyydestä lausunto kertoo paljon. Ainakin se kertoo, että Stubbilla itsellään ei ole annettavaa keskusteluun.

Valehtelematta Stubbista voi sanoa, että häneltä puuttuu täysin kosketus tavallisiin suomalaisiin eli ns. impivaaralaisiin metsäapinoihin. Kansainvälisissä diplomaattipiireissä tätä kosketusta ei välttämättä tarvita, mutta toiseksi näkyvimpänä kokoomuspoliitikkona hänen suomalaisuutta vähättelevillä lausunnoilla on merkitystä etenkin, koska Kokoomus tunnettiin ennen kodin, uskonnon ja isänmaan puolueena.

Vihreä kokoomusministeri

Siinä missä Katainen ja Stubb ovat kiiltokuvamaisia mediapoliitikkoja, asuntoministeri Jan Vapaavuoren pyrkyryydessä on jotakin erilaista. Vapaavuori edistää vihreää politiikkaa Kokoomuksen väreissä ja varsin helsinkiläisistä lähtökohdista. Vapaavuori on vienyt yrittäjävastaisuuden kokoomuslaisella mittapuulla täysin uusiin sfääreihin.

Koska Vapaavuori jäi ilman Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahoja, hän ilmeisesti haluaa kostaa tämän yhdistyksen takana oleville liikemiehille henkilökohtaisesti. Siksi Pieksämäelle ei rakenneta Ideaparkia kuten ei myöskään Vihtiin. Espoolainen pienyrittäjä Jotu Karjalainen kirjoittaa blogissaan:

” Tuntuu oudolta että poliittisilla päätöksillä halutaan estää kuntien ja maaseudun pärjäämistä, suuret kauppakeskukset kuten Vihdin tyrmätty Ideaparkki olisi varmasti tuonut lisää kaikennäköistä yritystoimintaa alueelle. Ja sitä kautta lisännyt asumista ja koko alueen elinvoimaisuutta. Kun jatkossa kaupunkilaisten yhteisöveroja jaetaan tasauksena köyhimmille alueille on turha meidän kaupunkilaisten siitä valittaa vaan voimme siitäkin kiittää kokoomusta, tuota Suomen yritysvastaisinta puoluetta.

Miten meillä voi joku nuija asuntoministeri päättää mitä yritystoimintaa saa missäkin harrastaa. 2000 neliömetrin yläraja kaupoille kaupunkien ulkopuolella on todella härskiä toimintaa.

Ei Suomi tule pärjäämään ellei koko maata haluta saada elinvoimaiseksi.

Myös periferioille tulee antaa mahdollisuus pärjätä omillaan omaksi kokemillaan keinoilla.”

Vaikka Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahoitus onkin osoitus järjestelmällisestä korruptiosta, yksityisten yrittäjien elinkeinon aktiivinen sabotointi palvelee ainoastaan suuria kaupan keskusliikkeitä ja etenkin S-ryhmää, jonka alueosuuskauppojen hallintoelimet ovat täynnä poliitikkoja. Kilpailu kaupan alalla on suomalaisen kuluttajan etu eikä mikään keskitetty sääntely tai keskusliikkeiden oligopoli.

Vapaavuori on vihreytensä kanssa ilmeisen tosissaan, koska hän ylisti Helsingin sanomien artikkelissa (maksullinen) Itä-Pasilaa.  Vapaavuori ylisti tuota 70-luvun brezhneviläisen betoniarkkitehtuurin suomalaista ilmentymää:

” Tämä on vieläkin sympaattisempi paikka kuin luulin. Minulle tämä ei ole betonikaupunki vaan kestävän kehityksen mukainen asuintapa.”

Myöhemmin Vapaavuori nautti punaviinillä höystettyä illallista vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen kanssa. Vapaavuori pyrkii mitä ilmeisimmin Helsingin kaupunginjohtajaksi, mihin hän tarvitsee vihreiden tukea. Siksi Vapaavuori on vihreiden desantti Kokoomuksen sisällä.

Yhteenveto

Kokoomuksen nykypolitiikkaa ei enää riitä kuvaamaan käsite ristiriita puheiden ja todellisuuden välillä. Kokoomukselle on nykyisin tärkeämpää se, miltä asiat saadaan näyttämään, kuin se, miten asiat todellisuudessa ovat. Ympäripyöreä vaaliohjelma tarjoaa mainostoimiston johdolla laadittua unelmahöttöä.

Puolue on pyrkinyt lepyttelemään oikeistolaisia äänestäjiä kansanedustaja Ben Zyskowiczin suulla. Suomen Kuvalehdessa Zyskowicz vaati perusteettomia turvapaikanhakijoita heti ulos. Zyskowicz kommentoi Timo Vihavaisen kirjaa Länsimaiden Tuho, jossa väitettiin suomalaisen älymystön vaikenevan maahanmuuton ongelmista kuten aikanaan Neuvostoliitosta:

” Tilanne ei ole niin paha kuin suomettumisen aikaan, jolloin vähäinenkin Neuvostoliiton kritiikki vahingoitti uraa.”

Zyskowicz on myös joutunut rasismisyytösten kohteeksi:

” Analogia toimii myös omakohtaisesti. 1970-luvulla toin esiin Neuvostoliiton pahimpia epäkohtia. Samaa olen tehnyt nyt, ja herkkähipiäisimmiltä on tullut tosi kovia syytöksiä. HBL:n pilakuva on tästä yksi esimerkki.”

Zyskowiczin puheet eivät kuitenkaan ole realisoituneet käytännön politiikaksi, jota hallitsee Kataisen ja Stubbin naiivi vasemmistoliberalismi. Toisaalta puolueen tulevaisuus ei kuitenkaan ole välttämättä lainkaan huono. Nuorisoketjusta löytyy Wille Rydmanin, Henri Heikkisen ja Elina Lepomäen kaltaisia ehdokkaita. Heidän kannaltaa on ikävää, että Kokoomuksen linja henkilöityy voimakkaasti Kataiseen, Stubbiin ja Vapaavuoreen.

Toisaalta Perussuomalaiset tekee myös palveluksen Kokoomukselle, kun puolue kosiskelee demarien äänestäjiä vasemmistopopulismilla ja kateusverotuksella. Timo Soini on ilmeisesti päättänyt olla kalastelematta Kokoomuksen vesillä, mikä voi tehdä Kokoomuksesta suurimman puolueen huhtikuun vaalien jälkeen.

Edit: Vastasin tuossa äsken Ylen vaalikoneeseen. Uudenmaan vaalipiirin kokoomusehdokkaista huonoimmalla sijalla oli ulkoministeri Alexander Stubb (230.) ja parhaana Elina Lepomäki (7.). Jyrki Katainen oli listalla toiseksi huonoin kokoomusehdokas (199.). Edellä oli jopa yksi SKP:n ehdokas. Vaalikonevastaukset heitetään  lonkalta, joten niiden perusteella ei kannata tehdä äänestyspäätöstä. Jostakin tuo vaalikoneotos kertoo, ainakin omista mielipiteistäni.

Totuus vastaan paskapuhe

Kokoomusnuorten puheenjohtaja puhui Hufvudstadsbladetin haastattelussa harvinaisen selväsanaisesti ilman poliittista korukieltä ja imelää ”unelmahöttöä”, josta Kataisen johtama Kokoomus on tullut valitettavan tunnetuksi.

Totuus

Rydman osoittaa haastattelussa ymmärtävänsä tosiasiat, syyt ja seuraukset.

”Me nuoret nostamme esiin asioita, jotka ovat tärkeitä vuosikymmenien tasolla eikä vain seuraavalla vaalikaudella. Ulkomaalaispolitiikka on tällainen.”

Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia ei luultavasti voi lainkaan korjata, ainakaan ilman sellaisia pakkokeinoja, joihin moderni länsimainen yhteiskunta ei kykene. Siksi on järkevämpää välttää ottamasta liian suuria riskejä.

Rydmanin näkemys ulkomaalaispolitiikasta on selkeä:

”Meidän ei pidä ottaa vastaan enempää maahanmuuttajia, kuin mitä voimme integroida suomalaiseen yhteiskuntaan, emmekä saa ottaa heitä vastaan liian nopeassa tahdissa.”

Hbl utelee, millä tavalla ulkomaalaiset aiheuttavat ongelmia. Rydman vastaa:

”Ongelmia tulee, jos he eivät integroidu, opi suomen kieltä, eivät tunne lainsäädäntöämme eivätkä yhteiskuntamme toimintatapaa vaan pyörivät vain omiensa seurassa.”

Rydmanilta kysytään myös, päästetäänkö nykyisellään maahan liikaa ulkomaalaisia:

”Kyllä päästetään, mutta tilanne ei ole läheskään niin paha kuin Ruotsissa, joka on yksi pahimmista epäonnistuneen ulkomaalaispolitiikan esimerkeistä.”

Rydmanilta kysytään myös mielipidettä Jussi Halla-ahosta, kiintiöpakolaisista ja monikulttuurisesta Suomesta. En valitettavasti löydä Rydmanin puheista juuri mitään arvosteltavaa tai yhtäkään kohtaa, jossa hän esiintyisi älyllisesti epärehellisellä tavalla. Rydman jopa ottaa etäisyyttä Halla-ahon mielipiteisiin mitätöimättä Halla-ahon pioneerityötä maahanmuuttokeskustelussa ja olemalla hänen kanssaan olennaisista asioista samaa mieltä.

Virallinen Kokoomus ei tietystikään voi allekirjoittaa kaikkia Rydmanin mielipiteitä. Parasta kannanotoissa on kuitenkin ollut se, että Rydmania ei lytätä rasistikortilla, vaikka Kokoomuksen virallinen linja poikkeaa Rydmanin ajatuksista (ks. mediaseuranta).

Toisaalta Kokoomus on hallituksessa tukenut viimeisintä ulkomaalaislain löysennystä ja antanut Astrid Thorsin ajaa varsin lepsua maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ei ole tietoakaan Kokoomuksen ajamasta työperäisyydestä. Kokoomus on siis ulkoistanut maahanmuuttopolitiikan Thorsille ja myös antanut Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön rauhassa valmistella merkittäviä sananvapauden heikennyksiä.

Paskapuhe

Rydmanin haastattelu poiki tietysti myös vastineen, jossa joukko Kokoomuksen nuoria sanoutui irti johtajansa puheista. Tämä ei tietysti yllätä ketään, koska moderni vasemmistoliberalismi täydellisen syrjimättömyyden periaatteineen on vallitseva arvojärjestelmä myös Kokoomuksessa. Lisäksi monet kokoomusnuoret ovat kiinnostuneita poliittisesta urasta ja valmiita omaksumaan urakehityksen kannalta sopivimmat mielipiteet.

Kirjoituksessa leimataan sharia-lailla pelottelu perusteettomasti populismiksi:

”Hän kärjistäen ottaa esimerkiksi yhteiskunnan, jossa osa ihmisistä elää sharia-lain ja osa Suomen lain mukaan. Lisääntyvä maahanmuutto ja monikulttuurinen kehitys ei kuitenkaan tarkoita, että Suomessa otettaisiin käyttöön rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä. Tälläisten pelotteiden levittäminen on lähinnä surullista populismia ja vie keskustelua väärään suuntaan. ”

Lisääntyvä muslimien maahanmuutto johtaa sekä epävirallisten rinnakkaisten oikeusjärjestelmien syntyyn että vaatimuksiin sharia-lain virallistamisesta. Näin on tapahtunut muissa Länsi-Euroopan maissa. Jopa Suomessa imaami Khodr Chehab on puhunut ”sovittelulautakuntien” virallistamisen puolesta. Nämä Chehabin lautakunnat ovat sharia-tuomioistuinten esiasteita.

Jalat leijuvat tukevasti ilmassa myös seuraavassa lauseessa:

”Maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviä ongelmia ei ratkaista rajoja sulkemalla, vaan pikemminkin kotouttamisen todellisiin haasteisiin vastaamalla. Me voimme oppia niistä virheistä, joita esimerkiksi Ruotsissa on tehty ja löytää tehokkaita, suomalaisia ratkaisuja. ”

Jos maahanmuuttoa ei rajoiteta merkittävästi, vastaaminen ”kotoutamisen haasteisiin” vaikeutuu ratkaisevasti. Ruotsin maahanmuuttopolitiikan ratkaiseva virhe oli se, että maahan päästettiin liikaa ihmisiä liian nopeasti. Sama tahti jatkuu Ruotsissa edelleen, eli virheistä ei ole opittu, vaan virheet pyritään kieltämään selittelyllä sekä toisinajattelijoiden systemaattisella hiljentämisellä ja marginalisoinnilla. Puhe "suomalaisista ratkaisuista" on myös tyhjää sanahelinää.

Pakollinen unelmahöttösitaatti esikuvaltakin löytyy:

”Kuten Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainenkin on todennut, 2000-luvun suomalainen yhteiskunta on suomalaiseen elämänmuotoon nojaava monikulttuurinen hyvinvointiyhteiskunta.”

Tuolla lauseella Katainen liitti Kokoomuksen utopiaa tavoittelevien puolueiden joukkoon. Suomalaiseen elämänmuotoon nojaava monikulttuurinen hyvinvointiyhteiskunta ei ole realistinen tulevaisuudenkuva vaan ruusunpunainen kuvitelma.

Jos hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan, maahanmuuton rajoittaminen on ehdottoman välttämätöntä, koska sosiaaliturvalla elävät humanitaariset maahanmuuttajat entisestään heikentävät ikääntyvän kansakunnan huoltosuhdetta ja saattavat jopa romahduttaa koko järjestelmän. Monikulttuurisuus lisäksi heikentää kansalaisten välistä luottamusta ja keskinäistä solidaarisuutta.

Vastineen kirjoittajat väittävät edustavansa ”nykyaikaista näkemystä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden merkityksestä”. Progressiiviset kokoomusnuoret jopa kehtaavat kysyä:

”Onko yhteiskunnan kehityksen vastustaminen todellista poliittista edelläkävijyyttä?”

Luoja varjelkoon meitä vastineen allekirjoittajien kaltaisilta ”poliittisilta edelläkävijöiltä”.

Kumpi voittaa?

Ihmisille voi valehdella pitkään mutta presidentti Abraham Lincoln oli mielestäni oikeassa, kun hän sanoi:

”Joitakin ihmisiä voi huijata koko ajan ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata koko ajan.”

Totuus ja rehellisyys voittavat lopulta valheellisuuden, vaikka matkan varrella tulisikin takaiskuja. Uskon, että sisältö voittaa ajan myötä muodon myös politiikassa, eli Rydmanin edustamalla avoimella oikeistolaisuudella on mahdollisuutensa.