Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2023

Totuus koronarokotteesta paljastuu vähitellen


Uudessa Seeelannissa paikallisen THL:n tietokanta-administraattori Barry Young imuroi lähes kaikki maan koronarokotukset sisältäneen tietokannan ja julkaisi sen yhdessä amerikkalaisetn Steve Kirschin kanssa. Aineistosta käy selville, miten vaarallisia koronarokotteet ovat. Kirschin mukaan joka tuhannes rokoteannos johtaa potilaan kuolemaan. Tämä on linjassa sen kanssa, mitä olen aiemmin kuullut Aseem Malhotralta eli joka 800:s rokoteannos aiheuttaa vakavan rokotehaitan.


Kirschin mukaan aineistosta voidaan yksiselitteisesti todeta, että koronarokotteet eivät ole

turvallisia.Kirsch ekstrapoloi aineistosta globaalisti rokotteisiin kuolleen ihmismäärän perustuen kuolleisuuteen, jossa joka tuhannes rokoteannos johtaa kuolemaan. Lopputulokseksi hän saa maailmanlaajuisesti 10 miljoonaa kuollutta.


Kirschin näkemyksiin voi tutustua täällä.


Omalla kohdallani Uuden Seelannin tietovuoto oli juuri sellainen, jonka avulla länsimaita vaivanneen mystisen ylikuolleisuuden syy saattaa selvitä.


Tätä ennen asianosaiset ovat keksineet syitä omasta päästään ja omien tarpeidensa perusteella.


Kirschin mukaan yksittäisten henkilöiden rokotustietoja ei koskaan ole julkaistu rokoteannoksen tarkkuudella. Syy tähän on pääasiallisesti yksityisyyden suoja. Kirschin aineisto on kuitenkin käsitelty siten, että rokotteen saanutta henkilöä ei voi tunnistaa.


Tiedot hankkinut Barry Young on sankari tai konna vähän näkökulmasta riippuen. Uuden Seelannin viranomaisille hän on konna, joka luultavasti saa teostaan pitkän vankilatuomion. Toisaalta hänen motiivinsa on ihmishenkien pelastaminen ja hän oli valmis ottamaan vastaan vankilatuomion

teostaan.


Myös Suomessa on havaittu samanlaistta ylikuolleisuutta kuin muissa maissa, jossa on käytetty mRNA-rokotteita ja rokotuskattavuus on korkea.


Myöskään Suomessa viranomaiset eivät ole olleet rehellisiä ylikuolleisuuden syistä. Syitä keksitään sitä mukaa,kun niiden tarve tulee eteen. Pääsääntöisesti THL:n edustajat ovat olleet hiljaa pitkän aikaa.

Äskettäin marraskuussa jätevedestä paljastui, että koronavirus on jälleen levinnyt laajalle. Tästä syystä ja mitä ilmeisimmin riskiryhmiin kuuluvien ihmisten toiveesta, uusia tehosterokotteita alettiin jakamaan.


Joulukuussa Iltalehti uutisoi, että viikottainen kuolleiden määrä Suomessa on nousemassa ennätykseen.


Vuoden alussa Iltalehti haastatteli asiantuntijoina Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Anna Rotkirchia, joka kuuluu samaan ankaria koronasulkuja vaatineeseen Eroon koronasta-ryhmään kuin Lasse Lehtonen.


THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler toteaa, että ylikuolleisuus johtuu pääosin väestön ikääntymisestä ja jäljellejäävältä osalta suoraan tai välillisesti koronasta.27.10. 2022 Päivätyssä Länsi-Suomi-lehden artikkelissa Gissler arveli, että,suurimman osan kuolleisuudesta selittää koronaepidemia.


Gisslerin puheista voi päätellä, että hänellä joko ei ole tietoa ylikuolleisuuden todellisista syistä tai sitten hän valehtelee itsensä ja kollegojensa puolesta. Itse uskon, että THL:ssä tiedetään, mistä ylikuolleisuus johtuu. Sitä vain ei voida kertoa tavallisille hmisille, joista suuri osa edelleen uskoo koronarokotteeseen. Gissler on surkea valehtelija, koska hänen tarinansa ei pysy kasassa. Toisaalta valehtelemisen vaikein asia on tarinan pitäminen johdonmukaisena Totuuden puhumisessa ylimääräistä ”muistelua” harvemmin tarvitaan.


On kuitenkin yksi mies, kansanedustajaehdokkaanakin ollut Lasse Lehtonen, joka kertoo oman versionsa totuudesta erittäin vakuuttavasti. Siksi THL käyttää häntä tilanteissa, joissa tarvitaan tilanteeseen sopivaa totuutta.




Lasse Lehtosen mukaan Suomessa taas on ollut tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta, ja todennäköisin syy sille on korona.


Tämä lausunto annettiin 29.11.2022.


9.12.2023 Lehtonen kommentoi pitkästä aikaa ylikuolleisuuden syitä Lehtosen mainitsema syy jääköön lukijalle harjoitustehtäväksi. Vihje: Syy alkaa k-kirjaimella.


Koronaa vastaan kuitenkin puhuvat moneet pandemian aikana paljastuneet tosiseikat. Ensinnäkin ensimmäisenä koronavuonna, jolloin rokotetta ei vielä ollut tarjolla, koronakuolleisuus ei näkynyt tilastoissa merkittävänä ylikuolleisuutena.


Ossi Tiihonen on jonkin verran perehtynyt pandemia-ajan kuolleisuutta kertoo sivuillaan, että kuolleisuus alkoi nousta vasta vuoden 2021 toisen rokotuskierroksen aikana.


Tiihonen väittää, että kuolleisuus kasvaa sekä Suomessa että muualla aina uuden rokotuskierroksen aikana.


En olisi yllättynyt, jos viime aikojen suuret kuolleisuusluvut olisivat rokotuskierroksen aikaansaamia.


Mitä tulee koronakuolleisuuteen, koronaan kuolleen mediaani-ikä on miehillä 77 vuotta ja naisilla 80 vuotta. Nämä luvut eivät hirvittävästi ole pandemia-aikana muuttuneet. Tiedetään, että ikä on yksi taudille altistava riskitekijä. Kirschin mukaan myös rokotteisiin kuolevat enimmäkseen iäkkäämmät ihmiset.


Barry Youngin paljastukset tarjoavat oikeastaan ensimmäisen kerran mahdollisuuden arvioida, mikä on länsimaissa tapahtuneen ylikuolleisuuden takana. Toki asioiden perinpohjainen selvittäminen edellyttäisi riippumatonta tutkintaa. Itse en pidättele hengitystäni sitä odotellessa.


Päätän kirjoituksen Lasse Lehtosen viisauteen: ”Lehtosen mukaan koronakuolleisuuden kasvussa on kysymys pitkälti siitä, että riskiryhmien rokotukset lähtivät liikkeelle liian myöhään – epidemia-aalto ehti tulla päälle ennen kuin rokotussuojaa oltiin pystytty vahvistamaan tehosterokotuksella.

Lehtonen muistuttaa, että rokotuksilla pystytään vähentämään kuolleisuutta merkittävästi.

– Ehkä itse sanoisin, että kun rokotukset jatkuvat ja joulukuuhun mennessä”


Vielä kun joku kertoisi, mikä on se rokotussuoja, joka koronarokotteella muka on? Käsittääkseni ainoa tosiasiaväite, joka edelleen uskalletaan tarjota on se, että rokote saa väitetysti aikaan lievemmän taudin kuin ilman ”rokotesuojaa”. Muilta ominaisuuksiltaan rokote on korkeintaan plasebon veroinen. Toki myönnän, että lievä tauti voi auttaa suojaamaan kuolemalta, jos kuuluu riskiryhmiin.

THL:n edustajat ja heidän nimissään puhuvat asiantuntijat kuten Lehtonen eivät ole koskaan myöntäneet rokotehaittojen osuutta ylikuolleisuuteen ja ylipäänsä rokotekuolemia ja vakavia rokotehaittoja. Aina, kun valheeseen perustuva virallinen totuus on uhattuna, Lehtonen tulee julkisuuteen ja julistaa ilman mitään näyttöä, että ylikuolleisuus johtuu koronasta.


Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että ylikuolleisuuden havaitsivat ensimmäisenä amerikkalaiset henkivakuutusyhtiöt, joiden maksamat vakuutussummat kasvoivat huomattavasti. Toinen ylikuolleisuuden konkreettisesti havainnut ammattiryhmä ovat hautausurakoitsijat, joiden tulot ovat kasvaneet pandemian aikana.

.

Itse luotan siihen, että totuus lopulta voittaa THL:n ”omertan” ja kumoaa Lehtosen sepitteet.Siihen vain voi mennä vielä aikaa. Uuden Seelannin pilliinviheltäjä antoi kuitenkin toivoa, että totuuden paljastuminen myös muissa maissa on vain ajan kysymys.


Italiassa entisen pääministeri Giuseppe Conten ja terveysministeri Roberto Speranzan ja 17 muun.toimet rokotekuolemien salailussa tutkitaan. On toivoa, että THL:n johto ja hallituksen koronatoimista vastanneet ministerit joutuvat jossain vaiheessa vastaamaan toimistaan oikeudessa. 

Loppukevennyksenä, jos nyt vakavalla asialla saa vitsailla, Iltalehden uutinen 3.11.2023 Siinä selitetään, että Suomessa  on väkilukuun suhteutettuna eniten koronaan kuolleita. Tämä lisi järkyttävää, jos se olisi totta. Koska jutussa esiintyy Lasse Lehtonen, voidaan epäillä, että luovalla tilastoinnilla saattaa olla osuutensa kuolleisuusluvuissa.Jutun mukaan positiivinen koronatesti 30 vuorokauden sisällä kuolemasta tekee kuolemasta koronakuoleman. Tässä on yksi keino, miten rokotekuolemat on hävitetty tilastoista. Pidän todennäköisenä, että Suomesta ei yllätten löydykään samanlaista tilastoa kuin se, jonka Barry Young julkaisi eli Suomessa ei ole rekisteriä koronapistoksista ja niiden seurauksista.


 

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2023

SDP:n johtohenkilöiden sikailut jäivät kesän persujahdin varjoon

 


SDP piti äskettäin puoluekokouksensa ja valitsi uudet puheenjohtajat ja puoluesihteerin. Puoluekokoukse kuuluvat kesään eikä tapahtumassa sinänsä ole mitään tavatonta. Mieleeni palasivat menneen kesän tapahtumat, joissa valtamedia systemaattisesti jahtasi Perussuomalaisia poliitikkoja ja onnistui jopa saamaan yhden ministerin eroamaan. Vilhelm Junnilaa väitettiin mediassa natsiksi mm. hänen vaimonsa ostaman pesukarhukravatin perusteella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra joutui vastaamaan toimittajien kysymyksiin 15 vuotta vanhoisa kirjoituksista, jotka ovat löydettävisssä ainoastaan internetin arkistiosivuilta.

Oli kuitenkin yksi tapahtuma, jonka valtamedia sivuutti olankohautuksella. SDP:n tulevaksi puheenjohtajaksi veikattu Antti Lindtman esiintyi kavereidensa kanssa kuvissa tekemässä natsitervehdyksiä. Yksikään valtamediajournalisti ei lähtenyt moralisoimaan vaan juttu katosi  lehtien sivuilta erittäin nopeasti, ikään kuin asiasta ei haluttaisi keskustella kesken persujahdin. Sivusta katsottuna juttu näytti kiinnostavan enemmän ulkomaista mediaa kuin kotimaisia toimittajia.

Ainoastaan Iltalehti kyseli Lindtmanilta edes jotakin.  Selvästikin Lindtman oli kuvien ottamisen aikoihin jo nouseva nuorisopoliitikko eikä mikään  lapsi.

” Kuvasivustolla julkaistujen huomiota herättäneiden kuvien ottamisen aikaan Lindtman toimi muun muassa Sosiaalidemokraattiset Nuoret ry:n hallituksessa ja Uudenmaan Sosiaalidemokraatit ry:n piirihallituksessa.”

Lindtmanin kiinnijäännin  natsitervehdyksestä olisi vähinäänkin pitänyt lopettaa valtamedian persujahti. Näin ei käynyt vaan jahti sai uusia kierroksia, kun alettiin revitellä Riikkä Purran 15 vuotta vanhoja kirjoituksia.

Jos Antti Lindtmanin natsitervehdykset sivuutettiin olankoautuksella valtamediassa, puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven vuonna 2006 tekemät rikokset sentään muistettiin mainita. Aikanaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Näkkäläjärven tekoja sanomalla,että siellä on nuori mies tehnyt hölmöyksiä.

Natsitervehdys ei Suomessa ainakaan vielä ole laiton vaan äärimmäisen tyylitön ja huonoa arvostelukykyä osoittava teko. Näkkäläjärven teot sen sijaan olivat rikoksia eikä niitä voi kuitata pelkästään hölmöilyksi.

Valtamedia pelaa vasemmiston puolella

Useimmille Perussuomalaisille lienee selvää, että valtamediasta ei koskaan kannata odotttaa sympatiaa tai edes reilua kohtelua. Kun kesän persujahtia muistelee ja katselee, miten Lindtmanin natsitervehdysten kohdalla ollaan kuin niitä ei ikinä olisi tapahtunut, mieleen tulee kysymys, miksi persujahti järjestettiin. Tiesikö valtamedia Lindtmanin natsitervehdyskuvista ja kiinnitti tarkoituksella huomion Perussuomalaisiin, jotta Antti Lindt
man ei ryvettyisi kohussa  vaan hänet valittaisiin SDP:n puheenjohtajaksi Sanna Marinin jälkeen. Jossain toisessa eurooppalaisessa maassa Lindtmanin poliittinen ura olisi jo ohi.

torstaina, heinäkuuta 27, 2023

Essayah ja päiväkodin säännöt

 

Petyin aiemmin Markku Jokisipilään. Nyt tänään petyn poliitikkoon, jota olen aiemmin pitänyt jotakuinkin fiksuna ja asiallisena. MTV Uutisten mukaan Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo, että ketään ei saa nimitellä natsiksi tai mustaksi säkiksi. Nämä nimittelyt eivät oikein ole keskenään vertailukelpoisia. Ilmeisesti Essayah ei oikeasti ymmärrä, mistä on kyse, kun  puhutaan ”mustasta säkistä”.  En usko, että kukaan syytttää asiaintilasta säkkiin puettua naista itseään, jos hänet on siihen pakotettu. Säkillä tarkoitettaan tässä islamilaista kaapua kuten burkaa tai niqabia, jotka molemmat peittävät käyttäjänsä kasvot kokonaan. Tällainen tarkoittaa käytännössä, että jotkut ihmiset liikkuvat julkisilla paikoilla naamioituneina. Kasvot kokonaan peittävän asusteen kieltämisestä on ollut puhetta monissa maissa, joihin on kohdistunut maahanmuuttoa islamilaisista maista. Sveitsissä burkakielto meni läpi kansanäänestyksessä.

Kasvot kokonaan peittävän kaavun pitäminen ei siis ole mitenkään yleisesti hyväksyttyä kaikkialla. Itse asiassa kasvot kokonaan peittävä kaapu ei kuulu länsimaiseen kulttuuriin.

Sitä, missä määrin kaavun pitäminen on vapaaehtoista ja missä määrin pakotettua, on vaikea sanoa mitään.

Länsimaalaiselle, joka joutuu ympäristössään katsomaan kasvot peittävään kaapuun pukeutuneiden naisten näkeminen voi olla hämmentävää ja epämiellyttävää ja osoitus kulttuurin muuttumisesta huonoon suuntaan.

Se kertoo kulttuurista, jolla perheen ja suvun kunnia on riippuvainen perheen naisten sukupuolisiveellisyydestä.

Kun puhutaan nimittelystä, mustan säkin kohdalla kyse ei ole siitä vaan ”mustan säkin” arvostelun tulkitseminen nimittelyksi kertoo ymmärtämättömyydestä. Jälleen kerran poliitikko on enemmän huolissaan siitä, miten sanotaa kuin se mistä asiassa on kyse.

Valitettavasti Essayahin typeryys ei lopu tähän: ” Essayah kertoo pitävänsä hyvänä, että "kaksoisviestintä" ja muut mahdollisesti pinnan alla olleet asiat ovat nousseet Suomessa esille. Kaksoisviestinnällä viitataan siihen, että esimerkiksi pienelle joukolle äärioikeistoa ilmaistaan tukea symboleilla, joita suuri yleisö ei välttämättä havaitse.”

Essayah kuvittelee, että ”kaksoisviestinnästä on oikeasti jotakin todellista näyttöä eikä pelkästään sellaista, jonka toimittaja tai tutkija on kehittänyt amerikkalaisten esikuvien pohjalta omassa päässään. On täysin absurdia kuvitella, että Perussuomalaiset jotenkin hyötyisivät siitä, että he lähettävät salaisia viestejä uusnatseille.

Essayahilla on selvästikin vaikeuksia erottaa tosiasiat toimittajan sepitteestä.

Tosin Tuija Saresma, joka siis on tutkija, kirjoittaa seuraavaa

”Perussuomalaisille on tyypillistä on rasistinen viestintä ja  kaksoisstrategia”.

Olen ollut mukana maahanmuuttokriittisessä liikkeessä melko pitkään enkä ole koskaan havainnut mitään ”kaksoisstrategiaa”. Jos toimittajat ja tutkijat tuollaiseen uskovat, se kertoo, että heillä on todella alhainen käsitys Perussuomalaisten äänestäjistä. Äänestäjille ja jäsenille jaetaan hardcore-kamaa ja muille pehmoviestintää. Vain elämästä vieraantunut tutkija voi uskoa tuollaiseen.Tai ehkä kyse on siitä, että vasemmisto projisoi omia väkivaltaisia toimintatapojaan muihin, kuten Yhdysvalloissa. Jos jotakin kaksoisviestintää on olemassa, haluaisin kuulla siitä Perussuomalaisilta. En ole kuullut kaksoistiviestinnästä mitään enkä ole sellaista havainnut.

Essayah myös paheksui natsiksi nimittelyä. Tämä on aivan oikein tapauksissa, joissa kohde ei ole oikeasti natsi. Toisaalta hyvät tavat eivät välttämättä edellytä, että oikeaa uusnatsia kutsutaan kansallissosialistiksi.

Sana natsi tulee saksan kielen kansallissosialistia tarkoittavasta sanasta. Sanalla natsi on myös muita käyttötarkoituksia, joita Seura-lehti tässä esittelee.

Puhekielessä jonkin alan yli-innokasta kiihkoilijaa kutsutaan kyseisen alan ”natsiksi” kuten esimekiksi ”terveysnatsi” tai ”kielioppinatsi”.  Tämä ei tarkoita, että nimitellyllä henkilöllä olisi mitään kytköksiä natsismiin.

Sen sijaan, jos yritetään vihjailla, että joku henkilö olisi todellisuudessa natsi, silloin pitää olla asiasta todisteet, koska muuten nimittely menee kunnianloukkauksen puolelle. Valtamedian natsijahdin kohteeksi joutunut Vilhelm Junnila ei ole mikään natsi ja hän olisi ainakin teoriassa nostaa natsivihjailuista kunnianloukkauskanteen.

tiistaina, heinäkuuta 25, 2023

Perussuomalaiset, informaatio-operaatio ja rasismipuhe.

 


Olin joskus saanut sellaisen kuvan, että Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja kohtelisi julkisissa esiintymisissään Perussuomalaisia reilusti. Kuva on viimeisimmän vasemmiston ja valtamedian informaatio-operaation jäljiltä muuttunut.

Jokisipilä poseeraa Helsingin Sanomissa yhdessä  Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelman kanssa. Vuorelma on vastenmielinen rasismilla hurskastelija

Jos rasistisyytökset ja jatkuva rasismista keskustelu auttaisivat jotakin, Suomi olisi paratiisi. Valitettavasti puhetta rasismista on vuosikymmenten aikana ollut riittävästi ja joitakin tuloksia olisi jo nähty, mikäli keskustelu olisi oikeasti hedelmällistä

Sen sijaan rasismi on työkalu, jolla vasemmisto, valtamedia ja akateemiset tutkijat saavat esitellä omaa moraaliaan ja mollata niitä, jotka oletettavasti ovat rasisteja.

Vuorelma toteaa:

 ”Käynnissä ei ole Purra-kohu vaan laajempi keskustelu siitä, millainen puolue perussuomalaiset on”, Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi.

Vuorelman mukaan perussuomalaisten poliittiseen retoriikkaan on hallitustaipaleen alkuun saakka kuulunut rasistista kieltä ja syrjivää puhetta. Käynnissä oleva keskustelu määrittelee hänen mukaansa sitä, pidetäänkö tällaista kieltä suomalaisessa politiikassa hyväksyttävänä vai ei.

Vuorelma käyttää lauseessaan huonosti määriteltyjä käsitteitä kuten ”rasistinen kieli” ja ”syrjivä puhe”. Niin kauan, kun ollaan näin epämääräisellä tasolla, keskustelu on turhaa, koska tutkijan omassa päässään kehittämät käsitteet eivät ole täsmällisiä ja yleisesti tunnettuja.

Mitä tulee Purran 15 vuotta vanhoihin puheisiin, Purra ei ollut silloin mukana politiikassa eikä ollut missään poliittisessa luottamustehtävässä.

Se, että Jokisipilä lähtee mukaan Vuorelman rasismiläppään ei kerro hänen kehityksestään hyvää. Hänen pitäisi olla tarpeeksi fiksu, jotta hän ymmärtäisi, että ”rasismipuheessa” (Huom! Itse keksimäni käsite) ei ole tarkoituksena pyrkiä totuuteen vaan kyse on yleensä pelkästään oletetun rasistin julkisesta häpäisemisestä.

Jokisipilä analysoi jonkin verran persujen rasismikäsitystä:

”Perussuomalaisilla rasismin raja vaikuttaa menevän jossain rikoslain kieppeillä. Silloin, kun ihminen on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, on ihan oikeutettua kutsua rasistiksi, mutta jos ei tuomiota ole, silloin selkeän määritelmän löytäminen menee monimutkaiseksi”

Jokisipilä keksi yllä olevan lauseen omasta päästään.

Rasismi tarkoittaa rotuun perustuvaa syrjintää. Jossain välissä tämä aiemmin vakiintunut käsite on menettänyt merkitysensä. Ehkä syynä on se, että laki kieltää rotuun perustuvan syrjinnän eikä sellaista kukaan hyväksyisikään. Siksi rasismin määritelmää on laajennettu katttamaan kaikki puhe, jossa jotakin erityistä sensitiivisyyttä vaativaa ihmisryhmää käsitellään vähänkin negatiivisessa valossa. Monesti myös kansanryhmän suhteen neutraalit käsitteet kuten ”haittamaahanmuutto” tulkitaan väärin perustein rasistisiksi. Haittamaahanmuutto tarkoittaa maahanmuuttoa, joka on vastaanottajayhteiskunnalle taloudellinen tai muunlainen nettorasite.

Jokisipilä myös mainitsi kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Hänen puheidensa perusteella voi päätellä, että tuomio on eräänlainen poltinmerkki, vaikka kiihottaminen ei olisikaan ollut erityisen vakavaa. Laki itsessään on epämääräinen ja tulkinta tapahtuu aina syytetyn vahingoksi. Lakia sovelletaan sen mukaan, miten kiihkeästi valtakunnansyyttäjä haluaa rangaista vääränlaisiin puheisiin syyllistyneitä. Myös kansanryhmän väkivaltapotentiaalilla on oma merkityksensä sekä syyttämispäätöksessä että mahdollisessa tuomiossa.

Jokisipilä viitta myös kirjoittamattomiin sääntöihin ja väittää, että Perussuomalaiset eivät puolueena niitä noudattaisi. Tälle väitteelle Jokisipilä ei esitä mitään todisteita.

Mitään todisteita ei löydy myöskään yleisille vihervasemmistolaisten tutkijoiden, mediapersoonien ja poliitikkojen väitteille suomalaisten erityisen voimakkaasta rasismista. Kuten aiemmin sanoin, rasismia käytetään välineenä, jolla tukitaan ihmisten suut ja vältetään keskustelemasta siitä, millaista maahanmuuttoa Suomeen kohdistuu ja kannattaisiko sellaista maahanmuuttoa, joka perustuu sosiaaliturvalla elämiseen kenties vähentää?

Jokisipilä on myös sisäistänyt vihervasemmiston rasismin anteeksipyytelyä koskevat säännöt. Kun poka on koukussa ei ole mitään syytä päästää sitä lähtemään hyväksymällä tämän anteeksipyynnin vilpittömin mielin.

” Monet tuntuvat nimenomaan olevan sitä mieltä, että Purran kommenttien taustalla oleva ajattelu ei ole muuttunut mihinkään anteeksipyynnöstä huolimatta. Näin ajatteleville mikään määrä anteeksipyyntöjä ei riitä vakuuttamaan, että taustalla oleva ajatusmaailma ei olisi rasistinen”

Tämä taas osoittaa, että on täysin hyödytöntä irtisanoutua rasismista sen jälkeen, kun on joutunut rasismisyytösten kohteeksi. Kyseessä on turha rituaali, joka pelkästään tuo tyydytystä vihervasemmistolaiselle lynkkausporukalle.

Kyvyttömyys ymmärtää, mistä rasismipuheessa oikeasti on kyse (eli vallankäytöstä) ei kerro hyvää Jokisipilän ajattelusta. Perussuomalaiset ja heidän äänestäjänsä suurimmalta osin hylkäävät vihervasemmistolaisen moraalin. Kyse ei siis ole mistään ”rasismiriman” alentamisesta vaan kokonaisen ajattelumallin hylkäämisestä. Jatkuva rasismipuhe ei hyödytä yhtään mitään kuten ei myöskään vihervasemmistolainen rasismin kyttääminen ja jatkuva leimakirveen heiluttelu.

Kukaan muu kuin Johanna Vuorelma itse ei ole nimittänyt häntä rasismin ylituomariksi. Enkä voi sanoa, että minua suuremmin kiinnostaisi, mitä Johanna Vuorelma ajattelee rasismista.

Hesarin jutussa oli linkki (ei ole enää) Ville Rydmanin kommentteihin siitä, miten valtamedia käytti mielipuolisia salaliittoteorioita Perussuomalaisten poliitikkojen mustamaalaamiseen. Se antoi ymmärtää, että ensimmäisenä mankeliin joutuneen Vilhelm Junnilan pesukarhukuvioituun paitaan sisältyisi joku ”kaksoismerkitys” ja kyseessä olisi ”kaksois- viestintä ja koirapilli, jolla kutsutaan uusnatseja.

Ehkä mielettömämpi oli HS:n toimittaja Satu Vasantolan Mesimäyräjuttu. Toimittajan käynnin jälkeen HS julkaisi useita mesimäyrään liittyviä juttuja eri osastoillaan. Juttu oli niin hullu, että heräsi kysymys, oliko helle pehmentänyt toimittajan pään.

Elefantti olohuoneessa

Kaikkein pahinta oli, että Jokisipilä tuntui olettavan, että yhden puolueen ottaminen tällä tavalla tikun nokkaan, ei olisi ennennäkemätöntä Suomen historiassa. Keskellä kesää toimittajat alkoivat kaivaa internetin arkistosta 15 vuotta vanhoja juttuja sivustolta, jota ei ole vuosiin päivitetty.

Vilhem Junnilan natsijahti oli ilmiselvästi perusteeton. Julkisuusmyllyyn ensimmäistä kertaa joutunut poliitikko panikoi eikä kestänyt pyöritystä (Tästä en hantä moiti). Sen jälkeen Perussuomalaisten ministereitä otettiin käsittelyyn yksi kerrallaan.

Koska mukana oli useit eri tiedotusvälineitä, ja homma eteni synkronisesti, on perusteltua kysyä, kuka tätä kaikkea johti ja kuka rahoitti toiminnan. Mistään normaalista journalistisesta työstä ei ollut kyse. Operaation mittakaava oli tähän liian suuri. Kysyä sopii myös, oliko mukana ylikansallisia toimijoita vai oliko kyseessä suomalaisten oma operaatio, joka muistutti informaatiosodankäyntiä, koska se oli sitä. Mikko Paunio ainakin tuntuu olevan sitä mieltä. Itsekin kirjoitin Twitter filesin inspiroimana, miten FBI valtasi sosiaalisen median yhtiö Twitterin ja alkoi sensuroimaan amerikkalaisten viestiä. Paunio on sitä mieltä, että samanlaista sensuuriregiimiä ajetaan kaikkialle länsimaihin. Siinä turvallisuusviranomaiset, valtamedia ja kansalaisjärjestöt merkitsevät viestejä poistettaviksi ja sosiaalisen median yhtiö tekee varsinaisen likaisen työn, jotta valtiota ei voida syyttää sananvapauden loukkauksesta. Näin Twitterin sensuuri toimi siihen asti, kunnes Elon Musk otti yhtiön hallintaansa. Mukana sensuuriregiimissä oli ihmisiä, jotka olivat aiemmin olleet lavastamassa Donald Trumpista Venäjän agenttia.