Islamia myydään kansalle

Yleisradio uutisoi monien muiden maailman valtamedioiden tavoin, kuinka tuhat ihmistä muodosti yhdessä rauhan ketjun synagogan ympärille. Ihmisketju muodostettiin 21. helmikuuta Oslon pääsynagogan ympärille ja tapahtuma toteutettiin uutisen mukaan muslimien aloitteesta.

Lukijalle syntyy uutisesta mielikuva todellisesta kumbaya-hetkestä, jossa usean eri uskonnon edustajat protestoivat Kööpenhaminassa nähtyä juutalaisvastaista väkivaltaa vastaan. Vihdoinkin saatiin vakuuttavaa näyttöä siitä, että muslimit ovat valtaosaltaan rauhanomaisia ja vastustavat väkivaltaa.

Tundratabloids-blogi otti selvää tapahtuman taustoista. Paikalle ilmaantui kokonaista kahdeksan muslimia, jos tapahtuman järjestäjiin kuuluneet muslimit (8) jätetään pois laskuista. Muut osallistujat olivat kansallisuudeltaan norjalaisia. Tämä ei toki vähentänyt tapahtuman järjestäjien innostusta.

Yksi tapahtuman järjestäjiin kuuluneista muslimeista oli palestiinalaistaustainen Ali Chisti. Häntä ei varsinaisesti voi pitää suurena juutalaisten ystävänä, koska hän oli vuonna 2009 pitänyt Oslon kirjallisuustalossa provokatiivisen puheen otsikolla ”Miksi vihaan juutalaisia ja homoja?”. Kyseisessä puheessa Chisti mm. sanoi:

”World Trade Centeristä oli poissa useita tuhansia juutalaisia ja miksi heitä oli tavallista enemmän Mumbaissa, kun pakistanilaiset terroristit iskivät?”

Chisti itse kertoo olleensa puheen pitämisen aikaan vihainen ja on miettinyt asioita uudelleen sen jälkeen:

”Olin tuolloin vihainen. Sen jälkeen olen keskustellut paljon islamista ja muodostanut monipuolisemman kuvan kaikesta.”

Hänen mielestään Israelia kohtaan harjoitettu kritiikki ja antisemitismi on erotettava toisistaan. Chisti ei ole sanoutunut irti aiemmista Israelia arvostelevista lausunnoistaan.

Oslon kumbaya-tapahtumaa voi järjestäjien suuresta innostuksesta huolimatta pitää pannukakkuna ja Chistin ansiosta myös tahriutuneena. Tätä tietoa veronmaksajan rahoittama Yleisradio tuskin kertoo yleisölleen.

Vertailun vuoksi voi todeta, että Kööpenhaminan terroristin hautajaisiin osallistui 500 ihmistä. Osa Daily Mailin haastattelemista muslimeista piti haudattua, kaksi ihmistä murhannutta Omar El-Husseinia sankarina.

Koraania luetaan suomalaisille

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio on päättänyt valistaa kuuntelijoitaan oikein koko rahan edestä. Jaakko Hämeen-Anttilan kääntämä suomenkielinen Koraanin käännös luetaan kokonaisuudessaan Ylen Ykkösellä 7. maaliskuuta alkaen.

Koska kyseessä on uskonnollinen kirja, Ylen edustaja, ohjelmapäällikkö Kaj Färm perustelee ohjelman esittämisen yleissivistävänä:

”Uskon että tieto lisää ymmärrystä. Hirveän usein kuulee heittoja siitä, että Koraanissa sanotaan näin ja noin. Haluamme antaan suomalaisille mahdollisuuden kuunnella, mitä Koraanissa oikeasti sanotaan.”

Ohjelma ei ole pelkkää Koraanin sisälukua vaan jokaiseen puolen tunnin mittaiseen jaksoon sisältyy keskusteluosuus, jossa Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar ja professori Jaakko Hämeen-Anttila asettavat tekstin uskonnolliseen ja historialliseen yhteyteen. Tämä onkin pakko tehdä, koska Koraanin tekstistä konteksti ei tule ilmi.

Hämeen-Anttila kertoo:

”On tärkeää, että koko Koraani luetaan läpi eikä valikoida kohtia, jotka osoittavat, että islam on paha ja väkivaltainen tai hyvä ja kaunis. Koko tekstimateriaali tarjoillaan kuulijan itsensä arvioitavaksi.”

Hän myös ennakoi ohjelman mahdollisesti aikaansaamia reaktioita:

”Koska islam on aihe, joka jakaa mielipiteitä, pelkään kuulijakuntaa, joka sen sijaan, että kuuntelisi, kirjoittaa mielipidekirjoituksen.”

Koraanin käännöksiä löytyy internetistä eri kielillä. Siksi ei ole erityisen mielekästä lukea läpi koko tekstiä, vaikka ohjelma-aikaa olisikin riittävästi käytettävissä. Ei myöskään kannata pidätellä hengitystä ja odottaa, että keskustelijat avaisivat yleisölle niitä kohtia, joita esimerkiksi Islamilainen valtio käyttää omien tekojensa oikeuttamiseen.

Väkivaltaista ekstremismiä vastaan

Islamin nimissä harjoitettua väkivaltaa on vaikea peitellä. Tämä ei silti estä yrittämästä viimeiseen asti. Yksi tapa on kieltää islamin ja terrorismin yhteys käyttämällä korviketermiä, jolla ei ole mitään yhteyttä islamiin. Presidentti Barack Obama järjesti viime viikolla ”väkivaltaista ekstremismiä” käsittelevän konferenssin, johon kutsuttiin useita amerikkalaisten muslimijärjestöjen johtajia.

Yksi ryhmä jätettiin kuitenkin kutsumatta. Ryhmä uudistusmielisiä muslimeja julkaisi New York Times -sanomalehdessä koko sivun mainoksen, jossa kysyttiin, mitä muslimit voivat tehdä saadakseen takaisin ”kauniin uskonnon”.

Mainoksessa mainittiin sellaisia asioita, jotka ilmeisesti katsottiin ”liian ekstremistisiksi”:

”Meidän muslimien velvollisuus on aktiivisesti vahvistaa ja edistää universaaleja ihmisoikeuksia, kuten sukupuolten tasa-arvoa ja omatunnon vapautta.”

”Meidän on myös tunnustettava ja kovaäänisesti vaadittava, että minkäänlaisella ”Islamilaisella valtiolla” ei ole sijaa nykyaikana. Teokratia, erityisesti islamismi on todettu epäonnistuneeksi. Polku oikeuteen ja reformiin kulkee vapauden kautta.”

Näitä muslimeita ei haluta kuulla, koska he eivät kiellä islamin ja sen nimissä harjoitetun väkivallan välistä yhteyttä. Konferenssiin osallistui joukko Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä, jotka nimenomaan tavoittelevat islamilaista sharia-valtiota. He ovat Obaman hallinnolle salonkikelpoisempia kuin uudistusmieliset muslimit.

Antisemitismi kasvaa Euroopassa

Eilen vietettiin juutalaisten joukkotuhon muistopäivää. 70 vuotta sitten Puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin. Joukkotuho on jättänyt lähtemättömät jäljet eurooppalaiseen ja etenkin saksalaiseen psyykeen.

Antisemitismi Euroopassa

Antisemitismi kuitenkin kukoistaa Euroopassa yhä ja on itse asiassa voimakkaampaa kuin koskaan Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Eurooppalaisella valtamedialla ja poliittisilla johtajilla on suuria vaikeuksia kertoa, mikä on aiheuttanut antisemitismin lisääntymisen.

Suomessa antisemitismi ei kuitenkaan ole äitynyt yhtä pahaksi kuin Ranskassa tai naapurimaassamme Ruotsissa. Malmön kaupungissa juutalainen ei käytännössä voi kulkea kaduilla, jos hänet voi pukeutumisensa perusteella tunnistaa juutalaiseksi.

Äskettäin Ruotsin television toimittaja Petter Ljunggren lähti kävelemään Malmön kaupungin kaduilla kippa-päähineeseen pukeutuneena ja joutui ohikulkijoiden lyöntien ja haukkumisen kohteeksi. Ljunggren lopetti kokeilunsa, kun tilanne kävi hänelle hengenvaaralliseksi.

Ranskasta taas muistamme Pariisin terrori-iskut, joista toinen kohdistui juutalaiseen ruokakauppaan. Ranskassa asuu 580 000 lähinnä Pohjois-Afrikasta muuttanutta juutalaista, joiden määrä tosin vähenee koko ajan. Pois muuttavien määrä on kasvanut viime vuosina juutalaisvastaisuuden kasvun ja juutalaisiin kohdistuneen häirinnän takia. Viime vuonna Ranska oli Israeliin muuttaneiden juutalaisten suurin yksittäinen lähtömaa (n. 7000 henkeä).

Juutalaisvastaisuus Suomessa

Suomessa Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson Kaleva-lehden mukaan myös huolissaan juutalaisvastaisuuden kasvusta:

”Äärioikeistoa ja fanaattisuutta on ympäri Eurooppaa: Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Belgiassa. Ei tarvitse mennä kauemmaksi kuin Ruotsiin niin sielläkin on ihmisiä, jotka kieltävät holokaustin olleen tai ainakin sanovat, että sen merkitystä on vahvasti yliammuttu ja siellä menehtyneiden ihmisten määrää yliarvioitu.”

Livsonin mukaan Suomessakaan ei ole vältytty juutalaisvastaisuuden kasvulta:

”Suomessahan se on jo levinnyt. Täällä on Magneettimedia, joka on hyvin antisemiittinen, selkeä kannoissaan ja vähättelee holokaustia. Se on jo täällä.”

Magneettimedia on tavaratalo Kärkkäisen asiakaslehti, jonka päätoimittaja tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuitenkaan Yhdysvalloista peräisin olevia vanhoja juutalaisvastaisia kirjoituksia kääntänyt Magneettimedia ei vastenmielisyydestään huolimatta edusta samaa antisemitismiä kuin Pariisin terroristit. Ei voida myöskään väittää, että Magneettimedia muodostaisi merkittävän uhan Suomen juutalaisyhteisölle.

Kalevan jutussa ei mitenkään yritetty selittää lukijalle, mistä juutalaisvastaisuuden kasvu johtuu.

Yleisradion sivuilla ”Lähi-itään erikoistunut toimittaja” Hannu Reime kirjoittaa hänkin antisemitismistä. Vasemmistolainen Reime on jo vuosia toimittanut Israel-vastaisia kolumneja radiossa ja Ylen internet-sivuilla.

Reime aloittaa kuvailemalla sitä, kun hän vuosikymmeniä sitten osti antikvariaatista Siionin viisaiden pöytäkirjojen suomenkielisen painoksen. Siitä hän lähtee rakentamaan kuvaa kristillistä Eurooppaa vuosikymmenet vaivanneesta antisemitismistä. Kuva on suurelta osin oikea mutta siinä mielessä valheellinen, että islamilaisen maailman historiallinen antisemitismi jää kokonaan käsittelemättä ja kuitataan seuraavalla lauseella:

”Islamilaisessa Espanjassa Al-Andalusissa juutalainen kulttuuri oli saanut kukoistaa islamilaisen rinnalla.”

Islamilaisessa maailmassa juutalaiset elivät toisen luokan kansalaisina kristittyjen tavoin, eli oikeampi tapa olisi ollut sanoa, että juutalaiset saivat elää islamin vallan alaisuudessa. Klisheemäinen kuva maurien Espanjasta ja sen uskomattomasta suvaitsevaisuudesta sai kuitenkin kelvata paremman puutteessa. Juutalaisten kohtelusta arabimaissa voi käydä lukemassa täällä.

1900-luvun alussa Mosulin konsulina toiminut englantilainen H.E.W. Young kirjoitti vuonna 1909:

”Muslimit suhtautuvat kristittyihin samalla tavalla kuin isäntä orjiinsa, joita hän ylimysmäisesti suvaitsee niin kauan, kun nämä tietävät paikkansa. Kaikki yritykset esiintyä tasavertaisina tukahdutetaan välittömästi.”

Kristityt ja juutalaiset saattoivat islamilaisessa maailmassa nousta korkeisiinkin asemiin. Toisaalta pienikin todellinen tai kuviteltu loukkaus muslimeita kohtaan saattoi johtaa pogromeihin, mielivaltaisiin omaisuuden takavarikointeihin ja pakkokäännytyksiin.

Reimeen tarkoituksena on selkeästi korostaa eurooppalaista antisemitismiä ja sen syviä historiallisia juuria ja selittää nykyajan muslimien antisemitismin pelkästään Israelin ja palestiinalaisten konfliktin kautta:

”Nykymaailmassa esiintyvä juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen selkkaukseen Lähi-idässä. Juutalaisyhteisöt ja synagogat saavat uhkauksia aina, kun konflikti nousee ykkösuutiseksi.”

”Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.”

Vaikka Reime mainitsee juutalaisia Euroopassa syytetyn ”Kristuksen tappajiksi”, hän ei mainitse Koraanin ja Hadithien tavasta käsitellä juutalaisia sanallakaan. Islamin juutalaisvastaisuus nimittäin voidaan jäljittää uskonnon perustajaan Muhammadiin.

Vasemmistolaisena Reime luonnollisesti ylistää vasemmistoa juutalaisten suvaitsijana Ranskan vallankumouksen jälkeen:

”Vasemmisto, liberaalit, demokraatit ja sosialistit kannattivat juutalaisten tasa-arvoa, kun taas oikeisto ja yksinvaltiuden puolustajat vastustivat sitä.”

Koska Reime itse suhtautuu Israelin olemassaolon oikeutukseen epäilevästi, hän ei myöskään mainitse nykypäivän vasemmiston juutalaisvastaisuutta, jolla pyritään asettamaan Israelin valtiollinen legitimiteetti kyseenalaiseksi. Kiihkeimmät vasemmistolaiset heittäytyvät murhanhimoisten terroristien kumppaneiksi, koska nämä ovat uhreja ja heidän vihansa on ”ymmärrettävää”. Eräs tällainen henkilö on norjalainen lääkäri Mads Gilbert, jonka Verdens Gang -iltapäivälehti valitsi ”vuoden nimeksi”.

Gilbert on valjastanut lääkärin ammattinsa vasemmistolaisen poliittisen aktivismin käsikassaraksi. Viimeisimmän Gazan sodan aikana Gilbert työskenteli al Shifan sairaalassa, jossa myös Hamasin johto piti majaansa. Hamas lähetti sairaalan lähistöltä useita raketteja Israeliin. Gilbertin toimien kyseenalaisuudesta voi lukea täältä.

Reime näkee todellisuudesta vain sen osan, joka sopii hänen ideologiaansa. Siksi hän ennustaa seuraavaa:

”Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla.”

Juutalaisilla on oma osansa islamilaisessa eskatologiassa, mikä on mainittu myös Hamasin peruskirjassa. Siksi sana ”oikeudenmukainen rauha” tarkoittaa Hamasin mielestä Israelin valtion hävittämistä ja juutalaisten tuhoamista. En usko, että edes Reime haluaa sellaista rauhaa.

Miksi sitten ei voida myöntää, että lisääntynyt antisemitismi johtuu lähes yksinomaan muslimien määrän kasvusta Euroopassa? Jos tämä myönnetäänkin pitkin hampain, miksi se pitää selittää johtuvaksi Israelista eikä muslimien omista arvoista ja asenteista?

Ehkä historiasta on opittu vääriä asioita. Auschwitzin tapahtumilla on opetettu eurooppalaisia halveksimaan omaa kansallista identiteettiään ja näin hyväksymään muslimien laajamittainen maahanmuutto tai ainakin tekemään sen vastustaminen mahdottomaksi. Jotkut vasemmistolaiset jopa väittävät, että muslimit ovat nykyajan juutalaisia eli samanlaisen vainon kohteena kuin 1930-luvun Saksassa.

Ehkä toisaalta on ymmärretty, että laajamittainen muslimien maahanmuutto on pitkällä tähtäimellä tuhoisaa. Siksi valehtelua pitää kiihdyttää, jotta kansalaisten vastustus saadaan tukahdutettua ja totuuden ääni hiljennettyä. Jos tämäkään ei riitä, myös kovemmat keinot ovat mahdollisia. Tavallinen ihminen on helposti peloteltavissa hiljaiseksi. Äskettäin norjalaisen Pegida-osaston johtomies menetti työpaikkansa. Tanskan Kööpenhaminassa puolestaan paikallisen Pegida-marssin järjestäjä Nicolai Sennelsiä uhataan työpaikan menetyksellä. 

Asiat ovat menossa huonoon suuntaan. Lisääntyvä antisemitismi ja sitä seuraava juutalaisten poismuutto kertovat tästä. Mitään toimenpiteitä negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi ei ole nähtävissä, jos sellaisiksi ei lasketa propagandaa ja epämiellyttävien mielipiteiden tukahduttamista.

Uuniluukkujen kolahtelua

Eurovaalit käytiin vähän aikaa sitten. Median ja analyytikkojen keskuudessa huomio kiinnittyi ”äärioikeiston” menestykseen, ja erityisesti Ranskan Kansallisen rintaman vaalivoittoon. Politiittinen analyytikko ja historiantutkija Jussi Jalonen kommentoi Pispalan haulitornistaan:

”FN on yhä edelleen aito äärioikeistopuolue, eikä Marine le Penin dédiabolisation-politiikka ole onnistunut pesemään puoluetta puhtaaksi muukalaisvihasta.”

Jalonen ei kuitenkaan ehdi Markku Jokisipilän arvostelultaan analysoimaan, miksi ”äärioikeistoa” kannatti neljännes Ranskan äänioikeutetuista:

”...ovat huolissaan siitä, että neljäsosa äänioikeuttaan käyttäneistä ranskalaisista on pitänyt tätä vaihtoehtoa peräti poliittisen tukensa arvoisena. Taustalla on epäilemättä osin myös äänestäjäkunnan keskuudessa vallitseva monisyisempi pettymys. Mutta se, että nimenomaan äärioikeistopuolue on kyennyt valjastamaan nämä tuntemukset oman menestyksensä välikappaleiksi, on tosiaan paha päivä maanosalle.”

Jokisipilä oli moittinut ”äärioikeisto”-kortin käyttäjiä uusmoralismista ja siitähän puheessa ”äärioikeistosta”, ”rasismista” ja ”muukalaisvihasta” on lähinnä kyse. Jalonen ottaa nämä asiat annettuina eikä vaivaudu miettimään, mitkä asiat valtapuolueiden politiikassa saavat monet äänestäjät turvautumaan Kansallisen Rintaman kaltaisiin puolueisiin. Median, akateemikoiden ja poliittisen eliitin ylimielinen moralismi, jota Jalonen itsekin edustaa, on osa ongelmaa. Piiloutuminen merkityksettömiksi leimakirveiksi muuttuneiden käsitteiden kuten ”äärioikeisto” ja ”rasismi” taakse auttaa jättämään huomiotta ne todelliset ongelmat, joista ”äärioikeiston” kannatus kumpuaa.

Euroopassa on vaarallista olla juutalainen

Jalonen ei ole ainoa, joka on huolissaan äärioikeistosta. Vasemmistolaisen Guardian-lehden blogisti Michele Hanson kirjoittaa oikeiston noususta ja siitä, kuinka hän on alkanut huolestua asiasta. Hanson on juutalainen ja on kiinnittänyt huomiota EU-parlamenttiin selvinneisiin puolueisiin kuten brittiläiseen UKIP-puolueeseen. Aiemmin Hansonilla ei omien sanojensa mukaan ole joutunut kärsimään juutalaisuudestaan, mutta nyt on syytä huoleen.

Hanson mainitsee kirjoituksessaan ammuskelun Brysselin juutalaismuseossa, joka johti neljän ihmisen kuolemaan. Kirjoituksessaan hän antaa epäsuorasti ymmärtää, että EU-parlamenttivaalien tuloksella olisi jotakin tekemistä asian kanssa.

Olen samaa mieltä Hansonin kanssa siitä, että Euroopan juutalaisilla on syytä huoleen. Juutalaisviha on maanosassamme korkeimmalla tasolla 70 vuoteen. Syyt ovat kuitenkin aivan toisaalla kuin siellä, mistä Hanson niitä etsii.

Amerikkalainen konservatiivikolumnisti Mark Steyn kirjoittaa sivuillaan eurooppalaisten kyvyttömyydestä tunnustaa epämiellyttävä totuus:

”Uudessa Eutopiassa ei ole tilaa rehelliselle ja avoimelle juutalaisyhteisölle eikä edes juutalaiselle museolle.”

Euroopan ”äärioikeiston” johtajista ainakin hollantilaisen Vapauspuolueen johtaja Geert Wilders on tunnettu islam-vastaisuutensa lisäksi myönteisestä suhtautumisestaan Israeliin ja juutalaisiin yleensä. Ukip:n Nigel Farage taas ei ole sanonut asiasta juuri mitään. Itse asiassa juutalaisvastaisuutta löytää helpommin vasemmistosta kuin ”äärioikeistosta”. Vasemmisto vain kutsuu sitä antisiionismiksi, joka asettaa kyseenalaiseksi juutalaisten oikeuden omaan valtioon.

Norjassa kiihkeä monikulttuurin kannattaja ja kansallisvaltioiden tuhon apostoli Thomas Hylland Eriksen kirjoitti Aftenposten -lehteen myrkyllisen ja moralisoivan artikkelin ”Israelin sielu on vaarassa”. Siinä Hylland Eriksen mm. kutsuu Israelia apartheid-valtioksi sekä rinnastaa holokaustin ja palestiinalaisten Nakban (= Israelin valtion synty) toisiinsa.

”Ranskalainen” terroristi

Vasemmisto ja ”äärioikeisto” eivät kuitenkaan ole niitä, jotka Euroopassa murhaavat juutalaisia siksi, koska nämä ovat juutalaisia, vaan asialla ovat täysin muut tahot. Ranskan Toulousessa Mohammed Merah -niminen terroristi murhasi juutalaisia siksi, että nämä olivat juutalaisia. Tätä ennen jotkut median kommentaattorit ehtivät toivoa hänestä Ranskan Breivikiä.

Kun Ranskan poliisi pidätti 29-vuotiaan ranskalaisen Brysselin museoiskusta, moni median kommentaattori luultavasti toivoi, että mies olisi kiihkeä Kansallisen Rintaman kannattaja. Näin ei luultavasti ollut, sillä mies oli viettänyt vuoden taistelemassa Syyriassa ja hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin jihadisteihin.

Epäilty Mehdi Nemmouche tunnusti tekonsa. Hän on todellakin Ranskan kansalainen mutta Ranskan Kansallisen Rintaman kanssa hänellä tuskin on mitään tekemistä.

Vasemmisto, media ja akateemikot eivät kuitenkaan halua nähdä, mistä Euroopassa löytyy se todellinen suvaitsemattomuus ja murhanhimo. Heille Euroopan kasvava muslimiväestö edustaa syrjittyä väestönosaa, jonka keskuudessa leviävä islamilainen kiihkoilu vain kertoo syrjinnästä ja heidän elämässään olevista epäkohdista. Niistä syytetään kantaväestöä ja näiden väitettyä rasismia eikä vaihtoehtoisia selityksiä edes yritetä etsiä.

Sen sijaan ”äärioikeiston” kohdalla kannatuksen syyt löytyvät aina ”muukalaispelosta” tai ahdasmielisestä impivaaralaisuudesta eli kaikesta siitä, mistä edistyksellinen suvaitsevaisto itse katsoo olevansa vapaa. Jos tämä ei riitä, otetaan mukaan taloudellinen epävarmuus, syrjäytyminen ja työttömyys, joihin ”populistien” väitetään tarjoavan helppoja ratkaisuja.

Mikä sitten on suvaitsevaisten ratkaisu ”äärioikeiston” ongelmaan? Fiksuimmat suvaitsevaiset ymmärtävät, että vanhojen jäärien päihin ei uppoa banaali ja omahyväinen puhe kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuuden ihanuudesta. Nuorempiin sen sijaan voi yrittää vaikuttaa.

Siksi Ruotsin valtio käyttää viisi miljoonaa kruunua tukemaan koululaisten matkoja Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriin. Päätös syntyi Euroopan äärioikeiston menestyksen inspiroimana. Kansanpuoluetta edustava demokratiaministeri Birgitta Ohlsson totesi:

”Meidän on toimittava usealla eri rintamalla. Olen vakuuttunut, että nuorten on ymmärrettävä, mitä tapahtuu, kun viha voittaa demokratian.”

Suomessa veronmaksajan rahoittama Yleisradio on tehnyt samaa jo pitkään. Ei mene viikkoakaan ilman natseista kertovaa dokumenttia.

Juutalaisten joukkotuho ei kuitenkaan ole ainoa historiallinen tapahtuma, josta kannattaisi ottaa oppia. Tänä vuonna tulee täyteen 25 vuotta Berliinin muurin murtumisesta, jota voidaan pitää kommunismin ajan päättymisen symbolina, vaikka Neuvostoliitto elikin vielä pari vuotta tapahtuman jälkeen. Ehkä kommunismista ja sen aiheuttamista kymmenistä miljoonista ihmisuhreista kannattaisi ottaa jotakin opiksi, mutta tätä ei koululaisille haluta kertoa ainakaan Ylen kanavilla.

Joukkotuho ja sen hyödyntäminen

Rami Leskinen kirjoittaa Sarastus-lehdessä historiapolitiikan tekemisestä menneisyyden haamuilla. Pitkä artikkeli alkaa lupaavasti, kun se käsittelee juutalaisten joukkotuhon käyttöä poliittisessa propagandassa. Valitettavasti se myös menee johtopäätöksissään liian pitkälle, kun siinä aletaan pohtia, ketkä hyödyntävät joukkotuhon muistoa ja miksi.

Moni on huomannut Ylen kanavilla jatkuvasti pyörivät natsidokumentit, joiden takaa voi perustellusti etsiä vaikuttamispyrkimyksiä. Leskinen on myös oikeassa siinä, että joukkotuhoa käytetään nationalismin torjuntaan myös muualla kuin Saksassa, jossa Vergangenheitsbewältigung eli menneisyyden hallinta alkujaan kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Sen sijaan Leskinen nostaa joukkotuhon jalustalle ja menee selkeästi liian pitkälle seuraavassa lauseessaan:

”Länsimaiden syyllisyyden ytimessä on holokausti ja tähän syyllisyyteen perustuu pitkälti sen kannattama sodan jälkeinen liberaali ja suvaitsevainen etiikka.”

Vaikka Leskinen sivuaakin muita syyllisyyttä pönkittäviä aiheita kuten siirtomaavaltaa, hän nostaa juutalaisten joukkotuhon syyllisyyden keskiöön. Tässä hän mielestäni sekoittaa joukkotuhon propagandan välineenä ja itsetuhoisen suvaitsevaisuuden todelliset syyt keskenään. Tästä syystä hän päätyykin kirjoituksen loppupuolella siteeraamaan Kevin MacDonaldin kiistanalaisia ja mielestäni aiheesta antisemitistisiksi salaliittoteorioiksi leimattuja käsityksiä juutalaisten tavoitteesta heikentää länsimaisten yhteiskuntien kantaväestön itsetuntoa ja valta-asemaa.

Miksi holokausti myy?

Leskinen myös ottaa esimerkkejä viihdeteollisuudesta, kun hän kuvaa ”holokaustiteollisuutta”. Hän ei kuitenkaan pysähdy pohtimaan, miksi juutalaisten joukkotuho toimii niin hyvin ja miksi siihen liittyviä elokuvia ja tv-sarjoja edelleen katsotaan innokkaasti.

Tapahtumana juutalaisten joukkotuho edustaa vaikeasti ymmärrettävää inhimillistä pahuutta, joka toteutettiin teollisesti ja perusteellisesti. Kun jotakin sen kaltaista tapahtuu, ihmiset haluavat ymmärtää, miksi näin kävi ja miten vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Pahuus myös kiehtoo, mikä näkyy holokaustielokuvien lisäksi myös rikoselokuvien ja –kirjallisuuden suosiossa.Holokaustiviihteen suosiota ei voi selittää pelkästään poliittisilla vaikuttamispyrkimyksillä.

Leskinen ottaa esille myös ns. ”Salolainen-gaten” esimerkkinä joukkotuhon hyödyntämisessä, vaikka Salolaisen lausetta voi perustellusti pitää antisemitistisenä salaliittoteoriana ja kehnona poliittisena analyysina samanaikaisesti. Leskinen moitti Wiesenthal-keskuksen reaktiota ja tuntui pitävän juutalaisten reaktioita antisemitistisiin ilmauksiin osoituksina yliherkkyydestä.

Toisaalta hän ei yritä ymmärtää yliherkkyyden syitä, eli sitä, että joukkotuho oikeasti tapahtui ja siinä murhattiin miljoonittain juutalaisia. Tuon mittaluokan tapahtuma vaikuttaa voimakkaasti siitä kärsineeseen kansakuntaan ja tapahtumasta tekee länsimaille merkittävän se, että se tapahtui länsimaassa ja sen toteuttajana oli länsimainen valtio. Siksi Kambodzhan kuoleman kentät tai Ruandan kansanmurha eivät vaikuta niin voimakkaasti. Neuvostoliiton gulag kaikessa järkyttävyydessään kärsii dokumentaarisen aineiston puutteesta. Vankileirien saaristosta ei ole paljon filmimateriaalia eikä edes valokuvia näytettäväksi. Sama ongelma koskee myös Ukrainan kulakkivainoja eli ”Holodomoria”.

Monikulttuuri juutalaisten syytäkö?

Kirjoituksensa neljännessä osassa Leskinen kuvaa, kuinka Yhdysvaltojen juutalaiset kannattavat omissa kotimaissaan monikulttuuripolitiikkaa samanaikaisesti, kun he kannattavat Israelin itsekästä juutalaisuuteen perustuvaa nationalismia. Joidenkin kirjoituksen videolinkkien perusteella voi jopa päätellä, että Leskisen mielestä diversiteetin palvonta ja itsetuhoinen monikulttuuripolitiikka ovat juutalaisten syytä.

Leskisen siteeraama Kevin MacDonald ainakin on sitä mieltä, että organisoitunut juutalaisyhteisö on ollut tärkein yksittäinen ryhmä, joka on suosinut rajoittamatonta maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin. Lisäksi juutalaisyhteisö edistää MacDonaldin mukaan ”omia koettuja etujaan”, vaikka ne olisivat ristiriidassa muiden amerikkalaisten etujen kanssa.

Keskittyessään juutalaisiin Leskinen tekee ei-juutalaisista monikulttuurin kannattajista pelkkiä marionettejä, jotka ovat älykkäiden ja varakkaiden juutalaisten ohjailtavissa. Kevin MacDonald pitää myös amerikkalaista uuskonservatismia, jonka edustajia oli paljon George W. Bushin hallinnossa, pohjimmiltaan juutalaisen poliittisen aktivismin ilmentymänä. MacDonaldin mukaan ideologian ei-juutalaiset edustajat kuten Jean Kirkpatrick ja Donald Rumsfeld ovat käyttökelpoisia ei-juutalaisten värväämisessä ideologian kannattajiksi, mutta eivät uhkaa sen juutalaista perusluonnetta ja sitoutumista juutalaisten intresseihin.

Leskisen kirjoitus keskittyy liikaa juutalaisten joukkotuhon merkitykseen länsimaisen itsetunnon heikentäjänä ja unohtaa sitä edeltäneet historialliset tapahtumat kuten ensimmäisen maailmansodan, jota voi hyvällä syyllä pitää maailmanhistorian tuhoisimpana ja turhimpana nuorten miesten teurastuksena. Monien kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n ja EU:n juuret ovat Flanderin juoksuhaudoissa eikä Auschwitzin kaasukammioissa. YK:n edeltäjä Kansainliitto perustettiin 1918, ja sen tarkoituksena oli estää tulevat sodat. Järjestö epäonnistui työssään tunnetuin seurauksin.

Ensimmäinen maailmansota johti myös pasifismin nousuun ja vasemmiston puolella kehitykseen pois väkivaltaiseen vallankumoukseen pohjautuvasta ajattelusta kohti kulttuuriin vaikuttamista. Kun neuvostomallinen sosialismi menetti viehätyksensä Stalinin hirmutöiden paljastumisen jälkeen, tämä vasemmiston kehityssuunta sai lisää tilaa, puhkesi kukkaansa 1960-luvun lopulla ja jatkuu edelleen.

On ironista ja samalla perin juurin virheellistä päätyä samaan johtopäätökseen kuin viiksekäs itävaltalainen, jonka mielestä bolshevismi oli juutalaisten syytä. Se, että eliitti pitää maltillistakin kansallismielisyyttä natsismiin verrattavana pahuutena, on traagista ja tuhoisaa länsimaille. On yhtä traagista, jos tästä syytetään taas kerran juutalaisia.

Salolainen ei ymmärrä

Ns. Salolainen-gate nousi otsikoihin, kun Tundra Tabloids julkaisi Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolaisen lausunnon Lähi-idän rauhanprosessin esteistä:

“Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä. Yhdysvaltain hallinto ei ole oikein uskaltanut lähteä sisäpoliittisista syistä tekemään riittävästi tämän asian kanssa. Tämä on surkea totuus Yhdysvaltojen politiikasta”

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Salolainen selittelee tökeröä lausuntoaan edelleen ja tekeytyy uhriksi vertaamalla lausuntonsa saamaa huomiota Neuvostoliiton aikaan. En lähde tässä analysoimaan, oliko lausunto luonteeltaan antisemitistinen, koska se oli niin selkeästi sitä.

Henkilökohtaisesti yllättävintä oli se, että Salolainen puhui suoraan juutalaisista eikä ”siionisteista”, jota nimeä esimerkiksi Kansallinen Vastarinta -liikkeen sivuilla julkaistuissa entisen Ku Klux Klanin suurlohikäärme David Duken kirjoituksissa käytetään juutalaisista puhuttaessa.

Toinen ei niinkään yllättävä seikka oli tapa, jolla valtamedian toimittajat kuten Salolaisen mainitsema Pekka ”Psycho” Mykkänen sekä television päivystävät dosentit (Mika Aaltola ja Jaakko Hämeen-Anttila) suhtautuivat lausuntoon. Heidän mukaansa Salolainen oli ”osunut maalin tuntumaan” tai oli oleellisilta osin oikeassa.

Salolaisen uhriutumisen valheellisuus tulee tällä perusteella selväksi. Neuvostoaikana suomalainen media olisi ristiinnaulinnut sellaisen, joka olisi tohtinut epäillä Suomen ja Neuvostoliiton ystävällismielisten suhteiden ja YYA-sopimuksen välttämättömyyttä. Salolainen sai osakseen päänsilittelyä suomalaiselta valtamedialta, ja osa nettikommentaattoreistakin hyökkäsi viestintuojan eli Tundra Tabloids -sivuston ylläpitäjän kimppuun, vaikka Tundra Tabloids siteerasi Salolaisen lausuntoa asianmukaisesti toisin kuin suomalaisella valtamedia silloin, kun kyseessä on jokin Perussuomalaisiin liittyvä taho.

Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija Jussi Jalonen myöntää kyllä Salolaisen lausunnon tökeryyden mutta ymmärtää Salolaisen käytöstä, koska ”vanhemmat suomalaiset kansanedustajat ovat kömpelöä väkeä”. Tundra Tabloidsin ylläpitäjää hän ei kirjoituksessaan säästele, koska henkilökohtaiset hyökkäykset tuntuvat häneltä tulevan luonnostaan. Eräs turkulainen iirin kielen asiantuntija hyökkäsi myös viestintuojan kimppuun hänelle niin tyypillisessä maanisessa vuodatuksessaan, joka ei ansaitse enempää kommentointia.

Lausunto ei pidä paikkaansa

Salolaisen jälkikäteinen selittely ihmetyttää myös sen takia, että se on analyysina niin luokaton, vaikka sitä tulkitsisi hyväntahtoisesti Israel-lobbyn vaikutusvallan päivittelynä. Ensinnäkään Yhdysvaltojen myötämielinen suhtautuminen liittolaiseensa ei johdu mistään juutalaisten hämähäkinseittimäisestä vaikutusvallasta vaan siitä, että kansalaiset suhtautuvat mielipidetutkimusten mukaan myötämielisesti Israeliin.

Juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin uskova selittää tämän juutalaisten omistaman median manipulointina. Joku toinen selittää asian ”hihhulikortilla” eli uskovaisten ”irrationaalisella” sympatialla Israelia kohtaan.

Toisaalta voi ajatella, että vahvasti vapauden ja demokratian ihanteisiin sitoutuneet amerikkalaiset tuntevat luonnostaan sympatiaa toista demokratiaa kohtaan, jota ympäröivät sille vihamieliset valtiolliset ja ei-valtiolliset toimijat. Sympatiat Palestiinalaishallintoa kohtaan ovat melko alhaiset, mikä kertoo, että amerikkalaiset eivät luota palestiinalaisten rauhantahtoon.

Äskettäin Palestiinalaishallinto sai YK:ssa tarkkailijan aseman. Vastatoimena tälle Israelin hallitus ilmoitti rakentavansa lisää siirtokuntia Jerusalemin lähistölle. Jos uskoo YK:n pääsihteeri Ban Ki Moonia tai suomalaisen valtamedian analyyseja, tämä teko tuhosi rauhanprosessin ja paljon puhutun kahden valtion ratkaisun.

Brittiläinen kommentaattori Douglas Murray sanoo kirjoituksessaan, että ongelmana ei ole Israel vaan neuvottelujen toinen osapuoli, joka ei ole yhtään lähempänä tosiasioiden tunnustamista, kuin se oli seitsemän vuosikymmentä sitten. Palestiinalainen osapuoli ei ole kelvollinen neuvottelukumppani, koska se on sisäisesti jakautunut ja Palestiinalaishallinnon johtajan Mahmoud Abbasin mandaatti omiltaan on kyseenalainen.

On perusteltua syytä epäillä, hyväksyvätkö palestiinalaiset Israelin olemassaolon. Gazaa hallitseva Hamas ei hyväksy vaan haluaa tuhota Israelin. Palestiinalaishallinnollekin kahden valtion ratkaisu lienee vain askel kohti Israelin lopullista tuhoamista.

Salolainen väitti lisäksi, että amerikkalainen sisäpolitiikka estää kahden valtion ratkaisun toteuttamisen. Jos Salolainen katsoisi yhtään historiaan, hän ymmärtäisi, että Yhdysvallat on useaan otteeseen yrittänyt saada rauhaa aikaiseksi. Camp Davidin rauhansopimuksessa Egyptin kanssa Israel luopui Siinain niemimaasta. Oslon rauhansopimuksen rauhantekijät palkittiin Nobelilla mutta lopullinen rauhansopimus jäi tekemättä, koska Palestiinalaishallinto ei sitä halunnut. Hamasin kiihdyttämä terrorismi viimeistään vesitti hankkeen. Tosin vainoharhaisimmat selittävät Hamasinkin Israelin luomukseksi ja osoitukseksi juutalaisten oveluudesta.

Salolaisen lausunto ja hänen käytöksensä eivät anna hyvää kuvaa veteraanipoliitikosta ja -diplomaatista eikä etenkään hänen kyvystään analysoida kansainvälispoliittisia kysymyksiä. Ilmiselvän töppäyksen selittely ja uhriksi tekeytyminen viimeistelevät kuvan miehestä, joka ei koskaan ymmärrä toimineensa väärin.

Machete, juutalaiset ja uhristatus

Kanadan Ottawassa tunnettu Israelin puolustaja ja juutalainen opiskelija lähtivät aamuyöllä baarista kotiin, kun joukkomiehiä alkoi huutaa ”juutalainen” ja ”siionisti”. Carletonin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Nick Bergamini tunnisti osan huutelijoista saman yliopiston opiskelijoiksi.

Bergamini huusi takaisin ja sanoi rakastavansa Israelia, koska tukee sen oikeutta olla olemassa. Seuraavaksi häntä lyötiin takaraivoon. Kun opiskelijat jatkoivat matkaansa kohti asuntoaan, auto ajoi vierelle ja sen ikkuna avattiin. Bergaminin mukaan sieltä huudettiin: ”Minä löin sinua v***n juutalainen.” Bergamini itse ei kuitenkaan ole juutalainen.

Opiskelijat ottivat jalat alleen, kun he huomasivat, että yksi hyökkääjistä otti auton takakontista macheten, joka kiilteli yövalossa. Bergaminin seurassa ollut israelilainen opiskelija Mark Kilbanov sanoi, että machete viuhui vain muutaman sentin ohi Bergaminin pään, kun he juoksivat pakoon. Seuraavana päivänä Bergamini ja Kilbanov ilmoittivat hyökkäyksestä poliisille.

Aiemmin olen kirjoittanut Malmön juutalaisista ja siitä, kuinka he tekevät lähtöä kaupungista antisemitisten hyökkäysten takia. Länsimaisten kaupunkien juutalaisväestö saa tuntea muslimien vihan riippumatta siitä, miten he suhtautuvat Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin. Heitä ahdistellaan, koska he ovat juutalaisia.

Israelin demonisointi

On selvää, että muslimien juutalaisvastaisuus on tabu niin Kanadassa kuin Ruotsissa. Malmön pormestari Ilmar Reepalun lausunnot kertovat tästä kaiken olennaisen. Reepalu jopa syytti epäsuorasti juutalaisia siitä, että nämä eivät sanoudu irti Israelin politiikasta.

Suomessakin on tahoja, jotka joko työkseen tai harrastuksenaan demonisoivat Israelia. Juutalaiset kelpaavat heille kuolleina mutta eivät elävinä. Auschwitzin kaasukammiosta selvinnyt kansakunta on menettänyt uhristatuksensa ja muuttunut vasemmistolaisten silmissä entisten vainoojiensa kaltaiseksi eli natseiksi.

Mestaripianisti ja Guinnessin ennätysten kirjaankin päässyt Richard Järnefelt osoittaa tämän selkeästi pääsiäisen kunniaksi tekemässään blogikirjoituksessa:

”Lukekaapa Vanhaa testamenttia, niin saatte kammottavan kuvan siitä, kuinka muinaiset juutalaiset saivat haltuunsa tämän ”luvatun maan.” Se ei suinkaan ollut tyhjä maapläntti, vaan se tyhjennettiin, yleensä ”vihkimällä tuhon omaksi” (=tappamalla) kaikki toisen kansan miehet, naiset, lapset ja eläimet.”

Vanhan Testamentin kertomuksissa juutalaiset olivat Järnefeltin mukaan raakalaisia. Eikä siinä vielä kaikki:

”Valitettavasti Nyky-Israel toteuttaa ainakin osin vanhatestamentillista linjaa, ja sen vuoksi mitään tarvetta juutalaisten hyyssäämiseen länsimaissa ei enää pitäisi olla. Alistetusta on taas tullut alistaja, mikä se oli jo ennenkin historiassa. Lähi-idän konfliktin siemenet ja maailmarauhan uhka ovat juutalaisissa itsessään, eivät aivan syystä katkeroituneissa muslimeissa tai parissa natsissa.”

Juutalaisista on siis tullut entisten vainoojiensa kaltaisia. He siis ovat menettäneet uhristatuksensa eivätkä enää ansaitse sympatiaa, koska he päättäväisesti haluavat asua omassa maassaan eivätkä suostu marssimaan hiljaa kaasukammioihin. Muslimien katkeroituminen johtuu Israelista eikä sillä ole mitään tekemistä islamin sisään rakennetun juutalaisvastaisuuden kanssa.

Itse asiassa muslimien ”katkeruus” on helppo ymmärtää. Itsenäiset ja omista asioistaan päättävät juutalaiset eivät käyttäydy, kuten juutalaisten pitäisi, eli alistu toisen luokan kansalaisuuteen islamin alaisuudessa. He kehtasivat perustaa pienelle, muslimien aikanaan valtaamalle maapläntille oman valtion.

Järnefelt osoittaa myös bloginsa kommenttiosastossa olevansa ei ainoastaan antisemitisti vaan myös uskonnonvastainen kiihkoilija:

”Kyllä, myönnän, ammun välillä yli, mutta minulla on niin paljon huonoja henkilökohtaisia kokemuksia noista ”kiilusilmistä”, että siksi olen tässä asiassa tällainen…”

”Lisäksi inhoan älyllistä epärehellisyyttä, ja se jos mikä on ”kiilusilmien” lempilaji. Luterilainen kristinuskohan on kehäpäätelmä: Jumala ilmoittaa tahtonsa Raamatussa. No mistä tiedämme, että se on Jumalan sanaa? Koska Jumala Raamatussa sanoo niin. Heureka…”

”Koko pelastushistoria on myös kauhistuttava jäänne muinaisilta ajoilta: me olemme kaikki muka syntyjämme pahoja, ja koska näin on, joku piti väkivaltaisesti tappaa meidän puolestamme.”

Kristittyjä Israelin puolustajia on viime aikoina demonisoitu. Viimeisimpänä asiassa kunnostautui Kirkon Ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen, joka väitti, että kristityt Israelin tukijat ovat uhkailleet häntä. Kun Tundra Tabloidsin KGS kysyi tarkemmin uhkauksista, Pentikäinen väisteli asiaa eikä suostunut tarkentamaan, millaisista uhkauksista oli kyse.

Pentikäinen tietysti yrittää heikentää suomalaisten kristittyjen tukea Israelille. Tukijoita löytyy erityisesti helluntailaisten joukosta mutta myös Suomen Evankelisluterilaisesta kirkosta. Pentikäinen kuitenkin menee erittäin pitkälle, kun hän syyttää Israelin tukijoita ”vihapuheesta” ja ”kiihottamisesta väkivaltaan”. Tämä ei kuitenkaan Pentikäiselle riitä vaan hän toteaa:

”Äärikristilliset ja -konservatiiviset ryhmät EU:n ja Yhdysvaltain alueella ovat osa tätä (Lähi-idän) ongelmaa.”

Eli te, jotka tuette Israelin oikeutta olla olemassa ja puolustaa itseään, olette osa ongelmaa ja estätte Lähi-idän rauhan syntymisen. Pentikäisen mielestä te olette äärimmäisyysihmisiä eli vasemmistoliberaalin moraalikäsityksen mukaan pahoja, koska te ette tunnusta palestiinalaisten uhristatusta.

Miten uhristatusta pönkitetään?

Jos käyttäytyisin sortomytologiaan uskovan postmodernin vasemmistolaisen tavoin, sanoisin, että sekä Järnefelt että Pentikäinen ”leimaavat” juutalaisia ja heitä tukevia tahoja. He tarjoavat juutalaisia vihaaville muslimeille moraalista tukea ja omalta osaltaan aiheuttavat machete-hyökkäykset ja Malmön juutalaisten ”syyllistämisen”. Koska kuitenkin olen ”muukalaisvastainen” vihakirjoittaja, pidän Järnefeltiä ja Pentikäistä pelkästään oman ideologiansa sokaisemina typeryksinä, jotka eivät pidä palestiinalaisia vastuullisina omista teoistaan vaan pelkästään Israelin sorron uhreina.

Äskettäin Ruotsin Landskronassa iäkäs autoileva nainen ”joutui parkkipaikkakärhämän uhriksi”, kuten Helsingin Sanomat meitä sivistää. Todellisuudessa Rauhan Uskontoon kallellaan oleva 23-vuotias nuorukainen alkoi hakata naisen aviomiestä. Kun nainen meni väliin, hän kaatui nuorukaisen iskun voimasta katuun ja menehtyi.

Onneksi iäkkään naisen surman todelliset syylliset on helppo löytää. Neljä landskronalaista kulttuuriyhdistystä piti lehdistötilaisuuden ja nimesi pahimman ongelman. Ryhmä 194:n edustaja Said Hadrous kertoo:

”Meistä tuntuu, että tietty puolue haluaa hyödyntää tätä tapahtumaa oman agendansa edistämiseen.”

Hadrous viittaa tietysti Ruotsindemokraatteihin, jotka saivat viime kunnallisvaaleissa paljon ääniä Landskronassa. Osasyynä puolueen menestykseen oli tietysti se, että Rauhan Uskontoon kallellaan olevat nuorukaiset ovat syyllistyneet edellä mainitun kaltaisiin väkivallantekoihin aiemminkin.

Ryhmä 194 kuitenkin osaa asiansa. Todellisia uhreja eivät olleet ikäihmiset, jotka joutuivat tuntemaan 23-vuotiaan Rauhan Uskontoon kallellaan olevan nuorukaisen vihan. Rikoksen uhreja olivat tekijän sukulaiset, jotka joutuivat kärsimään poliisin toiminnasta. Lehdistötilaisuuteen osallistuneet tekijän sukulaiset kertovat:

”Vaimoni ja lapseni ovat jättäneet Landskronan. He eivät pysty nukkumaan vaan ovat pelosta kankeina eivätkä voi hyvin. He näkevät edessään kaikki asunnossa olleet poliisit ja sen, kuinka heidän isänsä pidätetään.”

Perinteinen muslimien tapa ottaa vastuu tapahtuneesta ja pahoitella uhrien kärsimyksiä tulee myös esille, kun Ryhmä 194 tuomitsee kaikki teot, jotka lisäävät turvattomuutta tekijän etnisestä taustasta tai uskonnosta riippumatta. Jostain syystä Ryhmä 194 ei erityisesti tuomitse 23-vuotiaan Rauhan Uskontoon kallellaan olevan henkilön tekoja. On paljon hyödyllisempää esiintyä uhrina ja tehdä ”muukalaisvastaisista” voimista todellisia syyllisiä. On paljon mukavampi esiintyä ennalta ehkäisevästi uhrina, ennen kuin vielä realisoitumaton muslimeihin kohdistuva vastareaktio toteutuu, jos se ylipäänsä toteutuu.

Malmö, Ilmar Reepalu ja Mona Sahlin

Valhe kuuluu poliitikkojen työkalupakkiin itsestään selvänä osana. Ehkä on kuitenkin väärin puhua suorasta valheesta vaan totuuden venyttämisestä niin, että se näyttää kauniimmalta oman poliittisen ryhmän tai sen edustaman ideologian kannalta. Joskus totuus on yksinkertaisesti niin pelottava, että sen myöntäminen tuottaa tuskaa.

Reepalu vaikeuksissa

Kirjoitin Malmön juutalaisten paosta tammikuun lopulla artikkelissa Holokaustin muistopäivä. Englantilainen Sunday Telegraph julkaisi samasta asiasta artikkelin 21. helmikuuta eli tieto juutalaisten lähdöstä levisi kansainväliseen lehdistöön.

Telegraphin jutussa ei syytetty ainoastaan muslimeja tai uusnatseja vaan annettiin ymmärtää, että Malmön kaupunkia 15 vuotta johtanut kunnallisneuvos Ilmar Reepalu ei ole onnistunut suojelemaan kaupungin juutalaisvähemmistöä.

Reepalua syytetään poliisin puutteellisen toiminnan lisäksi juutalaisten kokeman antisemitismin vähättelystä. Reepalun mukaan kyseessä on vain surullinen mutta ymmärrettävä seuraus Israelin politiikasta.

Vaikka Reepalun mielipiteet edustavat tavanomaista eurooppalaista vasemmistoliberalismia, jota usein syytetään palestiinalaisten suosimisesta, hänen juutalaiset arvostelijansa sanovat, että puheet rohkaisevat nuoria kuumaverisiä muslimeja ahdistelemaan juutalaisia.

Viharikokset kaksinkertaistuivat Malmössä viime vuonna, ja poliisi kirjasi niitä 79 kappaletta. Skånen maakunnassa tapahtuneet antisemitistiset viharikokset on lueteltu oheisen linkin takana.

Malmön juutalaiset joutuvat normaalissa elämässään ottamaan heihin kohdistuvan uhan huomioon. Malmön synagogassa on vartijat ja raketti-iskun kestävät lasit. Kaupungin juutalaiseen lastentarhaan joutuu kulkemaan teräksisten turvaovien läpi.

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja ja mahdollinen tuleva pääministeri Mona Sahlin matkusti Malmöön tapaamaan kaupungin juutalaisia johtajia, mikä tulkittiin merkiksi, että poliitikot ottavat vihdoin juutalaisten tilanteen vakavasti. Kokouksen jälkeen myös Reepalu suostui tapaamaan juutalaisjohtajat.

Reepalu ei kuitenkaan suostunut myöntämään mitään. Tanskan television haastattelussa Reepalu syytti Israel-lobbya sanojensa vääristelystä. Malmön juutalaisten edustaja kommentoi Reepalun lausuntoa:

”Toivon, että hän ei sanonut niin tai että kyseessä on väärinkäsitys.”

Sahlin puolustaa Reepalua

Ruotsin television keskusteluohjelmassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Göran Hägglund kohtasi Mona Sahlinin ja tivasi tältä kantaa Reepalun kummallisiin lausuntoihin. Hägglund ei kuitenkaan tyytynyt selityksiin Reepalun ”tietämättömyydestä”. Hän vihjasi, että Reepalu ei halunnut ärsyttää ”muita ryhmiä”. Kun Hägglundilta kysyttiin, mitä nämä muut ryhmät olivat, hän nimesi vasemmistolaiset ja muslimit.

Tässä Hägglund kuitenkin ylitti poliittisen korrektiuden rajan ja suututti Mona Sahlinin, joka sanoi järkyttyneensä ja väitti Hägglundin menneen liian pitkälle:

”Nyt olen järkyttynyt. Useimmat kristityt ja muslimit kannattavat ilmaisuvapautta ja vastustavat viharikoksia. Sinä seisot tässä ja vihjaat, että muslimit ryhmänä hyväksyisivät tai jopa kannattaisivat juutalaisten ahdistelua. Minulla on toisenlainen kuva.”

Sahlin tietysti tuntee asioiden todellisen laidan ja syyn sille, miksi juutalaiset Malmössä tuntevat olonsa uhatuiksi. Hänen on asemansa takia kuitenkin valehdeltava eli teeskenneltävä, että juutalaisviha ei olisi muslimeille tyypillistä. Hän myös haluaa suojella vaikutusvaltaista demaripoliitikkoa ja välttää antamasta kuvaa, että sosiaalidemokraatit kalastelisivat muslimiväestön ääniä vähättelemällä antisemitismiä.

Tutut syntipukit

Koska totuus muslimisiirtolaisten juutalaisvihasta on häpeäksi Ruotsille ja selkeä osoitus maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan epäonnistumisesta, tarvitaan syntipukki. Sellaiseksi kelpaa mainiosti ruotsalaisen politiikan sylkykuppi Ruotsindemokraatit, jota kannatetaan erityisesti Etelä-Ruotsissa.

Malmön juutalaisten kokemasta antisemitismistä keskusteltiin myös Ruotsin tv:n Gomorron Sverige -ohjelmassa (7:30 alkaen). Tittelillä ”samhällsdebattör” kulkeva Thomas Idergard löysi heti syyn juutalaisia vastaan tehdyille viharikoksille:

”Viharikokset Skånessa ovat yli kaksinkertaistuneet viimeisen vuoden aikana. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, koska juuri siellä Ruotsindemokraattien kannatus on suurinta. Nämä kulkevat luonnollisesti käsi kädessä.”

Idergard valehtelee joko tietoisesti tai tietämättään. Ne, jotka ovat perillä islamisoitumisen vaikutuksista tietävät, että Ruotsindemokraatit Ruotsissa, Geert Wilders Hollannissa ja Tanskan Kansanpuolue tukevat Israelia ja Euroopan juutalaisia.

Ruotsindemokraatti Ted Ekeroth sai Herzl-palkinnon Israelin hyväksi tekemästään työstä. Vuosi sitten Israelin puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui vain ruotsindemokraatteja ja Kansanpuolueen kannattajia.

Television puhuvat päät mieluummin valehtelevat kuin suostuvat myöntämään, että Malmö on Euroopan muslimipitoisin suurkaupunki (yli 30 prosenttia väestöstä). Siksi kaupunkia kutsutaan joskus ”Ruotsin Gazaksi”.

Holokaustin muistopäivä 2010

Keskiviikkona 27.1. vietetään juutalaisten kansanmurhan muistopäivää. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 65 vuotta Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta. Siksi on hyvä hieman vilkaista, miten turvalliseksi juutalaiset kokevat elämänsä tämän päivän Euroopassa ja erityisesti Ruotsin Malmössa.

Eilenbergin perheen muutto

Eteläruotsalaisessa Skånskan-lehdessä on kirjoitus juutalaisesta Eilenbergin perheestä, joka on valmistelemassa muuttoa Malmöstä Israeliin. Eilenbergin suku (äidin puolelta) on asunut Malmössa 1800-luvun lopulta lähtien. Isovanhemmat taas selvisivät Auschwitzista hengissä ja muuttivat Malmöön vuonna 1945. Natsit murhasivat suuren osan isovanhempien sukulaisista.

32-vuotias Marcus Eilenberg on päättänyt muuttaa perheineen Israeliin juutalaisvihan takia. Hän ei uskalla antaa 3- ja 5-vuotiaiden lastensa kasvaa Malmössa.

”Olemme hyvin huolissamme negatiivisesta kehityksestä. Se on suurin syy muuttoomme.”

Eilenberg on luonteeltaan optimisti mutta ei usko asioiden muuttuvan parempaan suuntaan:

”En usko vihan vähentyvän vaan päinvastoin lisääntyvän, valitettavasti.”

Muuttopäätökseen vaikutti taannoinen Ruotsin ja Israelin välinen tenniksen Davis cup -ottelu, jonka yhteydessä ”antifasistit” mellakoivat ja muslimit osoittivat mieltään kaupungin keskustassa huutaen juutalaisvastaisia iskulauseita. Sivusin tätä tapausta aikanaan kirjoituksessani Urheilu ja jihad.

Eilenberg kertoo lehtiartikkelissa, että kukaan Malmön juutalainen ei nykyisin pidä julkisesti esillä uskonnollisia tunnuksia kuten kipa-päähinettä tai Daavidin tähteä. Kaduilla juutalaiset joutuvat usein kuuntelemaan uhkauksia, ja esimerkiksi monen Marcus Eilenbergin ystävän kimppuun on hyökätty.

Kaikki eivät muuta Israeliin vaan osa muutta Ruotsin sisällä Tukholmaan, jossa juutalaisyhteisö on suurempi. Yksi tällainen on David, joka kertoo kokemuksistaan:

”En enää tuntenut Malmöta turvalliseksi itselleni ja perheelle.”

”...”

”Väkijoukko hyökkäsi juutalaisten järjestämän rauhanmielenosoituksen kimppuun.”

Tällä David viittaa Gazan sodan aikaiseen mielenosoitukseen, jonka poliisi keskeytti, kun vastamielenosoittajat heittelivät Israelin puolesta mieltään osoittaneita kyynelkaasukranaatilla, pulloilla ja kananmunilla.

David uskoo, että yksi syy Malmön antisemitismiin on muslimiväestön suuri osuus ja radikalisoitumisaste.

”Monet ovat heikosti koulutettuja, asuvat ahtaasti ja kärsivät työttömyydestä. Ilmar Reepalu on epäonnistunut täysin.”

David uskoo, että juutalaisten poismuutto ei pysähdy. Kivi on lähtenyt pyörimään ja Davidin vanhemmat aikovat seurata poikansa esimerkkiä.

Reepalu syyttää Israelia

Kunnallisneuvos Ilmar Reepalu (s) saa myös puheenvuoron Skånskan-lehden artikkelissa otsikolla ”Israel on luonut märkäpesäkkeen”. Sen sijaan, että Reepalu suoraan myöntäisi, mistä on kysymys, hän syyttää oikeistoradikaaleja. Kun Reepalulta kysyttiin, miksi juutalaisten jumalanpalveluksissa on omat turvallisuusmiehet ja poliisivartiointi, hän vastasi:

”Malmössa ja Skånessa on valitettavasti ollut ongelmia äärioikeistolaisten ryhmien kanssa. Minunkin asuintalooni on maalattu hakaristi.”

Haastattelija korjaa Reepalun väärän käsityksen, ja sanoo, että juutalaisen seurakunnan mukaan asialla on äärivasemmisto ja kovan linjan muslimiryhmät. Reepalu vastaa:

”Olen siinä käsityksessä, että oikeistoryhmät ovat vaivanneet juutalaisia seurakuntia pitkän aikaa. En tiedä, ajaako äärivasemmisto näitä asioita. Mutta tietysti Gazan viimevuotinen konflikti on levinnyt Malmöön.”

Reepalulta kysytään vielä, pitäisikö julkisesti sanoa, että Malmö ei hyväksy antisemitismiä ja olisiko tämä kiistanalaista. Reepalu toteaa:

”Emme hyväksy antisemitismiä emmäkä siionismia. Ne ovat ääriaatteita, jotka pitävät muita ryhmiä alempiarvoisina.”

Reepalu siis pitää siionismia ja antisemitismiä moraalisesti samanarvoisina aatteina. Lisäksi miehellä on otsaa neuvoa juutalaisia siinä, miten heidän pitää käyttäytyä. Reepalun mielestä yksittäisillä juutalaisilla ja seurakunnalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ympäröivä maailma heihin suhtautuu:

”Toivoisin, että juutalaisseurakunta ottaisi etäisyyttä Israelin hyökkäyksiin Gazan siviiliväestöä vastaan. Sen sijaan he järjestävät mielenosoituksen suurtorilla, mikä voi lähettää vääriä signaaleja.”

Samanaikaisesti Reepalu toivoo, että Malmön muslimien edustajat selkeästi selkeästi kieltäisivät Malmön juutalaisten yhdistämisen Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin.

On selvää, että Malmön pieni, noin 700-henkinen juutalaisyhteisö ei voi luottaa Reepalun sanoihin. Kunnallisneuvoksen edustama puolue Sosiaalidemokraatit tarvitsee kasvavan muslimiväestön ääniä pysyäkseen vallassa. Lisäksi Reepalu ei tunnu suhtautuvan vakavasti islamilaiseen antisemitismiin vaan enemmänkin myötäilee sitä.

Malmön juutalaiset ovat hiilikaivoksen kanarianlintuja, jotka kertovat, millaiseksi elämä islamisoituvassa Ruotsissa muuttuu, jos negatiivista kehitystä ei käännetä ajoissa.