Krusifiksi

Soile Lautsin onnistuneesta ihmioikeuskanteesta koulun seinällä riippuvan krusifiksin poistamiseksi on kirjoitettu paljon. Ruukinmatruuna onniteli Lautsia italialaisen kulttuurin rikastamisesta. Kullervo taas kirjoitti fundamentalistisesta ateismista eurooppalaisen kulttuurin uhkana.

Itse ajattelin pohdiskella asiaa vähän toiselta kantilta. Mikä krusifiksissa pelottaa ja miksi kristilliset symbolit aiheuttavat niin vaikeita allergiareaktioita militanteille ateisteille?

Todennäköisin syy on ideologinen yksisilmäisyys ja sen tuoma varmuus omasta oikeassa olemisesta. Lautsin ihmisoikeuksia loukataan, jos hänen lapsensa joutuvat kunnallisessa koulussa katsomaan kristillistä symbolia. Mediassa Lautsin motiiveja ei ole kuvattu yksityiskohtaisesti, joten on ehkä parempi tarkastella muita vastaavia tapauksia.

Lippuvala ja maksuvälineet

Yhdysvalloissa uskonto ja valtio on erotettu tiukasti toisistaan. Yhdysvallat on kuitenkin perustaltaan syvästi kristillinen maa, ja kristinusko voi Yhdysvalloissa erinomaisen hyvin. Uskonnon ja valtion ero ei kuitenkaan ole ollut täydellinen, sillä joitakin pieniä epätäydellisyyksiä on jäänyt elämään.

Amerikkalaiset koululaiset joutuvat lausumaan ns. lippuvalan, jossa he vannovat uskollisuuttaan Yhdysvaltojen lipulle ja sen edustamille arvoille. Koululainen ei voi kieltäytyä valan lausumisesta omatuntoon vetoamalla. Lippuvalaan lisättiin sanat ”under God” vuonna 1954 Louis A. Bowmanin aloitteesta.

Vuonna 2002 ateisti nimeltä Michael Newdow vei sanat ”under God” oikeuteen sen jälkeen, kun hänen tyttärensä pakotettiin lausumaan lippuvala. Oikeudessa lause todettiin perustuslain vastaiseksi ja sama päätös on toistunut myös myöhemmissä oikeusjutuissa.

Newdow sai päätöksen jälkeen puhelinvastaajaansa tappouhkauksia ja muita loukkaavia viestejä. Hänen kahdeksanvuotias tyttärensä joutui muuttamaan muualle oman turvallisuutensa takia. Myös Soile Lautsi on saanut uhkauksia eikä suostu paljastamaan kasvojaan medialle, koska haluaa jatkossakin käydä rauhassa ruokakaupassa.

Newdow jatkoi kuitenkin pyhää sotaansa kristillisiä ilmauksia vastaan. Vuonna 2005 hän ilmoitti haluavansa poistaa tekstin ”In God we trust” amerikkalaisista kolikoista ja seteleistä. Newdow vertasi tekstiä rotuerotteluun ja sanoi, että näin valtio erottelee ihmisiä uskonnollisen vakaumuksen perusteella.

Vuonna 2006 liittovaltion tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen, koska hänen mukaansa lause on maallinen kansallinen iskulause. Newdow'n ristiretki kärsi samana vuonna muitakin takaiskuja, sillä Yhdysvaltojen kongressi sääti Lippuvalan suojaksi lain (Pledge Protection Act). Tämä laki on kuitenkin perustuslain vastainen ja tuskin kestää oikeudessa, jos joku sen asettaa kyseenalaiseksi.

Taliban-ateismia

Kirkon ja valtion erillisyydelle on omat hyvät perustelunsa enkä niitä tässä ala kertaamaan. Kuitenkin tässä asiassa täydellinen on hyvän pahin vihollinen. Jos uskonnollisten symbolien täyskielto viedään niin pitkälle kuin Lautsin ja Newdow'n kaltaiset tahtovat, sekularismin puolustaminen muuttuu pelkäksi turhanpäiväiseksi valittamiseksi ja kiusanteoksi, joka kääntyy lopulta valittajien vahingoksi eikä myöskään edistä valittajien ajamaa asiaa.

Lautsin tapauksesta tekee merkittävän se, että tuomio tuli ”yleisliittolaisesta” Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta eli ylikansallinen elin päätti periaatteessa kansallisesta asiasta. Koska lisäksi valittaja itse oli maahanmuuttaja, italialaisten enemmistö ei välttämättä sulata päätöstä eikä sen perusteluja. Myös yleiseurooppalaiselta kannalta tapaus osoitti, millainen arvoyhteisö Euroopan Unioni oikeasti on (vaikka EIT ei ole EU:n vaan Euroopan Neuvoston alainen tuomioistuin).

Krusifiksien poistamista ja maksuvälineiden sisältämien tekstien sensurointia voikin verrata Afganistanin Taliban-järjestön toimeenpanemaan Bamiyanin Buddha-patsaitten räjäyttämiseen. Ääri-islamilaisille Talibaneille Buddha-patsaat edustivat epäislamilaista kuvainpalvontaa, johon dynamiitti oli paras lääke. Taliban-ateisteille taas krusifiksit ja uskonnollissävyteiset tekstit ovat uskonnollisten oppien pakkosyöttöä, josta on päästävä eroon vaikkapa vetoamalla ihmisoikeuksiin tai perustuslakiin.

Kristinuskokaan ei ole historiansa aikana ollut vapaa kuvien ja symbolien tuhoamisesta. Kuvainraastajia on esiintynyt niin Bysantissa kuin läntisessä maailmassa uskonpuhdistuksen jälkeen. Suomen keskiaikaisisten kivikirkkojen maalaukset kalkittiin aikanaan valkoisiksi, ja niitä on vasta myöhempinä aikoina restauroitu entiseen asuunsa.

Ikonoklasmi liittyykin yleensä uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen murrokseen, jossa vallankumouksellinen uusi suuntaus tuhoaa vanhan vallan symbolit. Ateistisessa Neuvostoliitossa kirkkoja tuhottiin ja muutettiin elokuvateattereiksi. Kaupunkien ja katujen nimet muutettiin ja tsaarin patsaat korvattiin Leninin ja Stalinin vastaavilla. Jälkimmäiset joutuivat puolestaan kuvainraaston kohteeksi diktaattorin kuoleman jälkeen. Lenininkään pystejä ei nykyisin enää haluta muualle kuin Helsinkiin.

Yhdysvaltojen presidentinvaali, irrationalismi ja kulttuurisodat

Yhdysvaltojen presidentinvaali herättää intohimoja myös Atlantin tällä puolen. Siinä missä Suomessa Helsingin Sanomien Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen vaaliblogia voi luonnehtia Barack Obaman cheerleaderin pitämäksi, Britanniasta löytyy myös muunlaista keskustelua, josta parhaimpana esimerkkinä on konservatiivi Melanie Phillipsin ja blairilaisen vasemmistoälykkö Oliver Kammin mielipiteenvaihto.

Yhdysvaltojen ensimmäinen radikaali äärivasemmistolainen presidentti?

Yllä olevan otsikon alla Melanie Phillips kirjoitti Daily Mail –sanomalehdessä artikkelin, jossa hän arvosteli demokraattien presidenttiehdokas Barack Obamaa ja ihmetteli republikaanien varapresidenttiehdokas Sarah Palinin saamaa tylyä kohtelua valtamediassa.

Phillips näkee myös, että valtamedia on valinnut puolensa presidenttikilvassa:

”Molemmilla puolilla Atlanttia vallitsevan Obama-myönteisen median esittämän kuvan perusteella kyseessä on kilpa demokraattien edustaman kaksinapaisen oikeudenmukaisuuden ja vakavastiotettavuuden sekä lähinnä vitsinä pidettävän republikaanien ehdokaskaksikon välillä. Republikaanipuoli koostuu arvaamattomasta vanhasta miehestä ja aivottomasta kiihkoilija-kauneuskuningattaresta, jonka John McCain valitsi hulluuden hetkenään varapresidenttiehdokkaaksi.”

En voi hirveästi olla eri mieltä tuon luonnehdinnan kanssa. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa Obamaa on käsitelty silkkihansikkain hänen ilmiselvästä kokemattomuudestaan huolimatta. Vastaavasti Sarah Palin on sekä demonisoitu että yritetty osoittaa aivottomaksi tyhjäpääksi. Lisäksi hänen toimiaan Alaskan kuvernöörinä on yritetty esittää mahdollisimman negatiivisessa valossa.

Itse sanoisin, että Obama ei ole äärivasemmistolainen muutoin kuin Yhdysvaltojen kontekstissa. Eurooppalaisessa ympäristössä hänen ajamansa arvot edustavat melko perinteistä sosiaalidemokratiaa, jossa varakkaiden verotus pidetään korkeana reiluuden nimissä, vaikka matalampi veroaste tuottaisi veronkerääjän kannalta paremman lopputuloksen. Samalla tavalla sosiaalidemokratiaa edustaa Obaman näkemys siitä, että ”rikkaita” verottamalla ja ”keskituloisten” veroja laskemalla liittovaltion tulot ja menot saadaan tasapainoon. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että Yhdysvalloissa rikkain kymmenen prosenttia maksaa 70 prosenttia kaikista veroista.

Obaman sosiaalidemokraattinen veropolitiikka ei kuitenkaan tee hänestä äärivasemmistolaista. Sen sijaan hänen poliittisen uransa kannalta ratkaisevat henkilöt ovat sellaisia tai ainakin ovat olleet. William Ayers perusti Weather Underground –terroristiryhmän 1960-luvun lopulla. Kyseinen ryhmä teki pommi-iskuja liittovaltion rakennuksiin. Ayers on säilyttänyt radikaalit näkemyksensä siitä lähtien, vaikka hän nykyisin toimii Illinoisin yliopistossa kasvatustieteen professorina.

Vuonna 2001 Ayers sanoi: ”En kadu pommien räjäyttämistä. Mielestäni emme tehneet tarpeeksi.” Barack Obaman poliittinen ura käynnistyi William Ayersin talossa vuonna 1995. Obaman äärivasemmistolaiset kytkennät käyvät hyvin ilmi Phillipsin artikkelista. Sen sijaan Obaman seurakunnan pastori Jeremiah Wrightista ei kerrota sanaakaan, vaikka kyseinen yhteys osoittaa, kuinka Obama on käyttänyt mustaa farrakhanilaista vapautuksen teologiaa hyväkseen oman poliittisen uransa edistämiseksi.

Entäs Oliver Kamm?

Vasemmistolainen Kamm pitää McCainia ulkopoliittisesti varmempana vaihtoehtona. Kamm kannattaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien harjoittamaa ulkopolitiikkaa ja hyökkäystä Irakiin. Saddam Husseinin kukistaminen oli sellaisenaan riittävän hyvä peruste eikä YK:n hyväksyntää olisi tarvittu.

Kirjoituksessaan presidentinvaalikampanjasta Kamm toteaa seuraavaa:

”En ole niinkään huolissani – tai ainakaan pelkästään – evankelisista kristityistä vaan sitkeästä epä-älyllisyydestä Yhdysvaltojen julkisessa elämässä.”

Kammin mukaan tämä osoittaa yleistä valistuksen aikaan liittyvän tiedon etsimisen hylkimistä ja Yhdysvaltojen maallisen perustan halveksimista. Kamm kunnioittaa John McCainia poliitikkona mutta arvostelee tapaa, jolla hän on mielistellyt puolueensa vanhoillista siipeä ja tuonut heidät osaksi presidentinvaalikampanjaa. Palinin kristillisyys edustaa Kammin mielestä

”epä-älyllisyyttä, sisäänpäin kääntyneisyyttä, sosiaalista suvaitsemattomuutta ja antirationalismia.”

Todettakoon, että Kamm on maltillinen ateisti eikä Richard Dawkinsin kaltainen kiihkoilija, eli Melanie Phillipsin kaltainen konservatiivi pystyy keskustelemaan hänen kanssaan ilman, että jompikumpi menettää malttinsa.

Phillips ei juutalaisena erityisemmin innostu Sarah Palinin edustamasta evankelisesta kristillisyydestä. Hän ei kuitenkaan pidä Palinin ajatuksia hälyttävinä, sillä Phillipsin mielestä evankeliset kristityt puolustavat samoja autenttisia liberaaleja ja siten moraalisia arvoja, jotka muodostavat juutalaiskristillisen ajattelun perustan.

Phillipsin mukaan Kammin mainitsemat paheet johtuvat ennemminkin maallisesta fundamentalismista ja kiihkoilusta, joita edistävät skientismi, poliittinen oikeaoppisuus ja postmodernismi. Skientismillä Phillips viittaa lähinnä Dawkinsin edustamaan militanttiin ateismiin ja tieteenpalvontaan, joita kohtaan Kamm on ollut erittäin kriittinen esimerkiksi Dawkinsin Jumalharha-kirjan arvostelussaan.

Phillipsin näkemyksiä siitä, että finanssikriisin juuret olisivat jotenkin syvällä länsimaisen kulttuurin rappiossa, en allekirjoita. Mielestäni todisteet ennemminkin osoittavat, että sosiaalinen insinöörityö tai yhteiskuntasuunnittelu ei toimi yhdistettynä nopealiikkeisiin rahamarkkinoihin. Sen sijaan jaan hänen käsityksensä siitä, että Yhdysvaltojen presidentinvaalissa kyse on suurelta osin kulttuurisodasta, jossa Barack Obama edustaa postmodernismia ja poliittista oikeaoppisuutta, kun taas McCain on perinteisten länsimaisten arvojen puolella.

"Uskontoko" ongelma?

Go Rin No Sho –blogissa kirjoitetaan Hamasin veikeistä lastenohjelmista. Minuakin oksettaa lasten manipulointi vihaan. Kirjoituksessa kuitenkin väitetään, että lastenohjelma osoittaa ”uskonnon” nimissä harjoitetun kasvatuksen olevan indoktrinaatiota. Ei se osoita mitään sinne päinkään.

Hamas on islamistinen poliittinen liike, jonka juuret ovat egyptiläisessä Muslimiveljeskunnassa. Islamin luonteeseen kuuluu se, että uskontoa ja politiikkaa ei luontevasti voi erottaa toisistaan. Sana uskonto sillä tavalla, kuin länsimaissa asia ymmärretään, ei sovellu kuvaamaan islamia eikä etenkään poliittista liikettä, jollainen Hamas on.

Jos Niemelä olisi rehellinen, hän löytäisi Hamasin toiminnasta enemmän yhtäläisyyksiä Hitler-jugendin ja neuvostopioneerien kasvatuksen kanssa. Lapsista manipuloidaan virallisen valtioideologian kannattajia. Olennaisena osana tähän kasvatukseen kuuluu ulkoisen viholliskuvan ylläpitäminen. Palestiinalaisten tapauksessa tämä on luonnollista, koska Hamasin ja laajemmin koko palestiinalaisuuden olemassaolon oikeutus perustuu jatkuvaan vihaan Israelia ja juutalaisia kohtaan. Jos tämä viha poistetaan, palestiinalaisuuden oleellinen sisältö katoaa.

Niemelä on kuitenkin vapaa-ajattelija ja vapaa-ajattelijoiden päävihollinen Suomessa on kristinusko ja erityisesti luterilainen kirkko. Niemelä jopa mainosti vapaa-ajattelijoiden poliittista islamia käsittelevän seminaarin tiedotteessaan eroakirkosta.fi –sivustoa. Näin saa toki tehdä, mutta se antaa kuvan siitä, että kristinusko ja poliittinen islam ovat jotenkin toisiinsa rinnastettavia uhkia ihmiskunnalle. Toivon, että tämä ei ole Niemelän kanta asiaan.

”Uskonnollinen todellisuus on tarua julmempaa”, Niemelä päättää kirjoituksensa. Niinpä niin. Tästä huolimatta Niemelän esitys islam-seminaarissa on lukemisen arvoinen. Esityksen sisältöön en kuitenkaan puutu tässä kirjoituksessa.