Yhdysvalloissa sosiaalisen median jättejä kuten Twitteriä
tai Facebookia ei käsitellä juridisesti julkaisijoina vaan alustoina, joille
käyttäjät tuottavat sisällön mutta itse alusta pysyy puolueettomana. Käytännössä
sosiaalisen median alustat ovat samanlaisia neutraaleja palveluita kuin
puhelinyhteys. Puhelinoperaattori ei puutu puheluiden sisältöön. Valitettavasti
sosiaalisen median jätit eivät toimi yhtä neutraalisti kuin puhelinoperaattori
vaan puuttuvat keskusteluun sensuroimalla viestejä, estämällä käyttäjiltä
palvelun käytön tai omalla ”faktantarkistuksellaan”.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on koko kautensa ajan
ollut ahkera Twitterin käyttäjä. Äskettäin Twitter lisäsi
Trumpin
twiittiin ”faktantarkistuksen”. Tarkistuksen tuloksen perusteella Trumpin
väitteet postiäänestyksen yhteydestä vaalivilppiin olivat perusteettomia.
Faktantarkistuksessa siteerattiin tunnettujen liberaalimedian edustajien CNN:n
ja Washington Postin artikkeleita.
Luonnollisesti Trump reagoi kärkkäästi Twitterin toimintaan,
joka oli käsittämätöntä ja jopa perusteetonta. Twitter ”faktantarkistuksineen”
käytännössä polttomerkitsi presidentin ja leimasi hänet valehtelijaksi.
Trump oli twiiteissään huolissaan postiäänestämisestä ja
siihen liittyvistä vaalivilpin mahdollisuuksista. Onko tämä huoli perusteltua?
Pari päivää sitten julkaistiin uutinen, jonka mukaan länsivirginialainen
postinkantaja
oli joutunut syytteeseen vaalipetoksesta. Syytteen mukaan Pendletonin
piirikunnan postinkantaja oli käsin muuttanut kahdeksaa vaalilippua. On selvää,
että postiäänestämiseen liittyy vaalivilpin riski ja toteutuneesta
vaalivilpistä on näyttöäkin.
Eikä huoli postiäänestykseen liittyvän vaalivilpin riskistä
ole Trumpin yksinoikeus. New York Times
kirjoitti
jo vuonna 2012 postiäänestyksen liittyvästä virheen ja petoksen
mahdollisuudesta.
Myös iltapäivälehti
New
York Post kirjoitti ennen Kongressin välivaaleja vaalivilpistä ja esitti
joukon tapauksia äänestämiseen liittyvistä epäselvyyksistä. Yleisiä ongelmia
olivat esimerkiksi
vaaliluetteloissa
olevat kuolleet ihmiset. Lisäksi Virginian osavaltiossa vaaliluetteloissa oli
vailla kansalaisuutta olevia henkilöitä.
Trumpin huolta vaalivilpistä voi pitää perusteltuna.
Toisaalta sitä voi myös pitää liioiteltuna. Tämä on mielipidekysymys eikä
mikään ”faktantarkistuksen” paikka.
Faktantarkistus journalismin sairauden oireena
Kun valtamediajournalismi on rappeutunut siten, että
toimittajan mielipide asiasta on tullut tärkeämmäksi kuin uutisen varsinainen
tietosisältö, on syntynyt faktantarkistajien ammattikunta. Nämä tyypillisesti
tarkistavat lähinnä poliittisen kentän oikean laidan edustajien mielipiteitä,
muttä jättävät vasemmistolaiset mielipiteet rauhaan.
Faktantarkistukseen saattaa törmätä nykyisin myös
hakukoneissa joidenkin artikkeleiden kohdalla. Faktantarkistukseen liittyy
tietysti se ongelma, että tarvitaan myös faktantarkistajien tarkastajia, jotta
varmistetaan tarkistuksen oikeellisuus.
Tässä
artikkelissa kerrotaan, että presidentti Trumpin puheet ovat
faktantarkistajien erityissyynissä. Trump oli puheeessaan sanonut, että
huumeisiin kuolee Yhdysvalloissa enemmän ihmisiä kuin Vietnamin sodassa. CNN:n
”lahjomaton” faktantarkistus
totesi, että
Trump puhui pötyä. Kun Vietnamin sodassa kuolleiden määrän jakaa koko sodan
kymmenen vuotta kestäneelle ajalle, vuosittaiset kuolemat olivat viisi
prosenttia vuosittaisesta huumeisiin kuolleiden määrästä. Donald Trump onkin
liberaalin valtamedian faktantarkistuksen ykköskohde. Yritin etsiä
faktantarkistuksia Barack Obaman sanomisista. En löytänyt niitä vaan
ensimmäisenä tuli sivusto, jossa ”
tarkistetaan faktat” Trumpin
Obamaa koskevista lausunnoista.
Faktantarkistajatkin ovat toki erehtyväistä väkeä, mutta
koko ilmiöön liittyy muutama perusongelma. Jotta faktantarkistus olisi
uskottavaa, sen pitäisi koskea kaikkia tasapuolisesti. Käytännössä
Yhdysvalloissa vain muut kuin demokraattipoliitikot voivat joutua
faktantarkistajan kohteeksi. Kyse on siis samasta puolueellisuudesta kuin
normaalissa valtamedian uutisoinnissa ja mielipidejournalismissa. Sillä on myös
merkitystä, mitä faktaa tutkitaan ja mikä jätetään tutkimatta.
Toiseksi faktantarkistuksessa pyritään ”paaluttamaan”
virallinen totuus johonkin kohtaan ja esittämään, että kaikki siitä poikkeavat
tiedot ovat valetta tai ainakin vähemmän totta.
Faktantarkistajilla on myös oma luokittelusysteeminsä, josta
on kerrottu
tässä
artikkelissa. Politifactin kaltaiset faktantarkistajat luokittelevat
lausunnot viisiportaisella asteikolla (tosi, enimmäkseen tosi, puoliksi tosi,
enimmäkseen epätosi, epätosi). Tällainen yksiulotteinen lähestymistapa ei ota
huomioon inhimillisen kommunikaation moninaisuutta ja erityisesti sitä, että
parhaiten läpimenevät valheet ovat usein ”enimmäkseen totta”. Kaikkein
räikeimmät valheet taas eivät mene läpi, koska niitä on käytännössä mahdotonta
uskoa.
Suomessa faktantarkistus on vasta lapsenkengissä. Ylellä
ainakin oli palkkalistoillaan faktantarkistajana äärivasemmistolainen Johanna
Vehkoo. Tätä ennen oli kuitenkin perustettu Vuoden journalistiseksi teoksi
aikanaan valittu ”Faktabaari”. Sivusto on edelleen olemassa, mutta sitä ei
taida kovin moni seurata.
Kaikkiaan faktantarkistus on tavalliselle sukankuluttajalle
jota kuinkin turha ”palvelu” ja kertoo valtamedian edustajien pakkomielteestä
taistella todellisia ja kuviteltuja valeuutisia vastaan aikana, jolloin
valtamedian ideologinen vasemmistolaisuus on suurempaa kuin koskaan.
Kotimaiset professorit sensuurin asialla
Oma faktantarkistukseni antaa Ylen uutisen otsikolle
arvosanan ”täyttä potaskaa”. Mikään lauseessa ei pidä paikkansa vaan asiat ovat
täysin toisin päin kuin juttu esittää. Myös seuraava lause on täysin epätosi:
”Sosiaalisen median yritykset eivät ole aiemmin juurikaan
puuttuneet niiden alustoilla julkaistavaan sisältöön.”
Jutun kirjoittaja on joko typerä tai valehtelee tietoisesti.
Todellisuudessa sosiaalisen median alustat ovat jo pitkään sensuroineet
konservatiivisia kirjoittajia, poistaneet heidän kirjoitusoikeuksiaan ja
tilejään. Twitter harrastaa kaikkein alhaisinta sensuurin muotoa eli varjobännäystä
(
shadow banning). Siinä
kirjoittajan twiitit lakkaavat näkymästä ilman, että kirjoittaja itse tietää
siitä.
Twitter vain tällä kertaa teki kömpelön ”faktantarkistustemppunsa”
alustan tunnetuimmalle ja seuratuimmalle käyttäjälle. Samalla Twitter lakkasi
olemasta alusta ja muuttui julkaisijaksi. Yhdysvalloissa julkaisijan status
tarkoittaa, että julkaisija vastaa kaikesta tuotetusta sisällöstä. Samalla
Twitter osallistui omalla panoksellaan Yhdysvaltojen
presidentinvaalikampanjaan. Jos Twitter olisi julkaisija, tämä olisi täysin ok.
Jos taas se haluaa pysyä alustana, sen kannattaisi olla puuttumatta käyttäjien
kirjoituksiin.
Pekka Isotalus sanoo:
” Pitkään on odotettu, että suuret teknologiayritykset
alkaisivat kiinnittää enemmän huomiota niiden alustoilla levitettävään disinformaatioon.
Tämä on mielestäni hyvää kehitystä ja toivon, että muutkin yritykset menisivät
tähän suuntaan.”
Minusta Pekka Isotaluksen kannattaisi deletoida tilinsä ja
poistua internetistä, jos ymmärrys on tuolla tasolla.
Toisaalta Isotalus edustaa yliopistoa, jonka ylle lankeaa
marxismi-leninismin synkeä varjo menneiden vuosikymmenten professorien ansiosta.
Marxismi-leninismissä puolue määritti totuuden. Ehkä siksi hänellä on niin
selkeä näkemys siitä, miten asioiden pitäisi olla. Nykytilasta hänellä on tämä
näkemys:
” Aika paljon on puhuttu siitä, kuinka keskustelun sävy on
mennyt ikäväksi. Osa ihmisistä on sen takia kyllästynyt käymään keskustelua
sosiaalisessa mediassa.”
Suosittelen edelleen tilin deletoimista. Joskus sokea
kanakin löytää jyvän:
” Disinformaation määritteleminen ei aina ole
yksiselitteistä. Isotaluksen mukaan on hankala kysymys, kuka saa päättää, millä
perusteilla viesti on disinformaatiota.”
Ihanko itse Isotalus keksi tuon? Mitä jos annettaisiin
käyttäjien keskustella vapaasti ja huolehtia itse siitä, kenen viestejä lukevat
ja kenen eivät. Twitter itse asiassa tarjoaa tähän ihan kelvolliset välineet.
Onnistunut ja perusteltu puuttuminen disinformaatioon voi
kuitenkin edistää julkista keskustelua Isotaluksen mukaan.
” Sitten voidaan keskittyä asiakysymyksiin eikä tarvitse
käyttää aikaa siihen, että torjutaan väärää tietoa.”
Isotalus siis haluaa, että hänelle epämieluisat viestit
sensuroitaisiin, jotta hän voisi keskustelussaan ”keskittyä asiakysymyksiin.”
Veronmaksajan rahoittaman agendamedia Ylen pakkomielle
disinformaation torjuntaan ja vastuullisen median ylistämiseen sai minut lopettaan
Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien seuraamisen kokonaan. Läpinäkyvän valheellinen
rummutus ”vastuullisen median” puolesta sai minut voimaan pahoin.
”Vastuullinen media” on kuoleva toimiala. Tosin ruumista
yritetään väkisin tekohengittää veroilla, tukiaisilla ja vaihtoehtomedian
vainoamisella. Samalla ”vastuullinen media” luonnollisesti teeskentelee olevansa
sananvapauden puolella, vaikka se oikeasti haluaa säilyttää asemansa ja torjua
kilpailun.
Mitä tulee sosiaaliseen mediaan, Facebookin perustaja
Mark
Zuckerberg on sitä mieltä, että Facebookin ja muiden sosiaalisen median
alustojen ei pitäisi osallistua totuuden määrittämiseen. Hänen mukaansa
poliittista puheta seurataan ja valvotaan eniten suuressa osassa mediaa. Tämä
myös jatkuu tulevaisuudessa. Vaikka Facebook on yksi pahimmista sensuroijista
ja tilien poistajista, Zuckerberg puhuu asiaa.