Tapaaminen syksyllä 2040

Kirjoitus on jatkoa sarjalle, jonka aiemmat osat ovat:

Vaalitilaisuus vuonna 2035

Mietintö vuodelta 2040

Tapahtuu jossain Väli-Suomessa. Euroopan federaatio on päättänyt eristää etniset enklaavit ja siirtää muun väestön suuriin asutuskeskuksiin.

Jyrki Kataisen kansainvälinen lentokenttä, Vantaa

Siististi pukeutunut keski-ikäinen mies kävelee rauhallisesti kohti Pätkäkoskelle menevää kotimaan lentoa. Hän on keskimittainen eivätkä hänen kapeat kasvonsa ja ohimoilta harmaantuneet hiukset herätä minkäänlaista huomiota Pätkäkoskelle matkustavien joukossa. Kädessään hänellä on lentolaukku, jossa on matkatavarat yöpymistä varten sekä pullo kallista skottilaista single malt -viskiä lahjaksi ystävälleen.

Miehen nimi on Andrew Jarvis ja hän on matkalla tapaamaan opiskelukaveriaan vuosien takaa. Miehet lukivat yhdessä poliittista historiaa Cambridgen yliopistossa ja ystävystyivät opintojen aikana. Jarvisin ura jatkui myöhemmin biopolttoaineyhtiö Millcoren palveluksessa. Tuona aikana hän vietti pitkiä työrupeamia Suomessa ja oppi pitämään tuosta kummallisesta maasta ja sen asukkaista. Erityisesti hän rakasti luonnon rauhaa, jota tiheästi asutusta Britanniasta oli vaikea löytää. Nyt hän oli matkalla vanhan ystävänsä vapaa-ajan asunnolle Härmätsaloon. Paikka oli hänelle ennestään tuttu. Siellä he olivat vuosien varrella viettäneet saunailtoja, syöneet hyvin ja juoneet useimmiten liikaa. Jarvis ei uskonut, että ruoasta ja juomasta tulisi tälläkään kertaa puutetta.

Englantilaismies oli hieman huolissaan ystävästään. Tämä nautti työstään eikä yleensä kärsinyt stressistä, vaikka työpäivät saattoivat venyä iltamyöhälle. Puhelimessa hän oli vaikuttanut vaisulta ja hieman väsähtäneeltä. Toisaalta metsästysretki, saunominen ja muutama viskipaukku luultavasti helpottaisivat oloa.

Jarvis kulki lentokoneeseen johtavalle portille, joka näytti miehen astuttua riittävän lähelle vihreää valoa ja portti avautui.

Härmätsalo

Kevin Väisäinen istui vapaa-ajan asuntonsa nojatuolissa ja katseli läpi viimeisimpiä raportteja videoruudulta. Hän katsoi myös Federaation tietotoimiston uutislähetyksen, jossa käsiteltiin politbyroon päätöstä keskittää asutus suurkeskuksiin hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Päätös koskisi kaikkia kansalaisia ja toteutettaisiin vaiheittain alkaen Koilliselta hallintoalueelta, jossa politbyroon lausunnon mukaan oli eniten varaa tiivistää asutusta. Uutislähetyksessä ei mainittu sanallakaan suurkaupunkien ympärillä olevien etnisten gettojen kohtalosta. Sellaista ei tarvinnut kertoa kansalaisille.

Auton valot heijastuivat seinälle ja samalla renkaat rahisivat pihan hiekkaa vasten. Väisäsen kauan odottama vieras oli saapunut. Hän veti kumisaappaat jalkaan, avasi oven ja astui ulos tervehtimään vanhaa ystäväänsä.

- Terve, vanha veikko! Pitkästä aikaa.

Tervehdysten jälkeen Väisänen kuiskasi Jarvisille hiljaa: ”Huomenna metsästysretkellä sanotaan ne asiat, jotka on tarkoitettu vain meidän korvillemme.”

Jarvis toki tiesi, mitä hänen ystävänsä teki työkseen. Hän myös tiesi, että Federaation turvallisuuspalvelun johtohenkilöiden täytyy raportoida kaikista keskusteluistaan ulkomaalaisten kanssa.

Väisänen itse mietti samoja asioita. Hän ei erityisemmin pitänyt sisäisestä tarkastuksesta ja sen tiukkailmeisestä ja huumorintajuttomasta komisariosta Madame Legrainista. Naisella oli ilmiömäinen kyky tunnistaa valehtelu ja saada kuulusteltavan kainalot hikoilemaan. Valehteluun Väisänen oli toki syyllistynyt. Uransa alkuaikoina hännen kirjoittamansa raportti oli ollut hutaisten laadittu ja Väisänen sai tästä nuhteita. Koska kerta oli ensimmäinen, Väisänen selvisi laiminlyönneistään huomautuksella. Sen jälkeen hän oli pitänyt huolen, että raporteista ei puutu mitään olennaisia yksityiskohtia.

Metsästyskaudella Väisäsellä oli tapana ottaa muutama lomapäivä ja kutsua kavereitaan saunomaan ja ampumaan teeriä. Jarvisin hän oli viimeksi tavannut yli viisi vuotta sitten, joten tapaaminen tuskin herättäisi suurta huomiota. Tosin loma-asunnon sisällä käytävät keskustelut päätyisivät turvallisuuspoliisin arkistoon ja niitä voitaisiin käyttää häntä vastaan, jos hän joutuisi vaikeuksiin.

Toisaalta Väisänen oli varmistanut, että saunamökki ja Härmätsalon Huhtakorvessa sijaitseva metsästysmaja olisivat turvallisia. Saunamökissä ei ollut lainkaan elektronisia laitteita. Varmuuden vuoksi Väisänen käytti häirintälaitetta siltä varalta, että joku olisi ehtinyt asentaa mökkiin kuuntelulaitteita. Euroopan federaatio ei luottanut kehenkään, etenkään ulkomaalaisten kanssa seurusteleviin turvallisuuspalvelun johtajiin.

Kun Jarvis oli purkanut vähäiset matkatavaransa ja miehet olivat kertoneet kuulumisensa pitkän ajan jälkeen, illan isäntä ilmoitti, että olisi aika siirtyä saunan puolelle. Miehet ottivat pyyhkeet, pukivat ylleen kylpytakin ja lähtivät astelemaan pihan poikki kohti saunarakennusta. Ovella Jarvis huomasi Väisäsen tarkistavan jotakin mutta ei viitsinyt kysellä mitään. Kun miehet olivat astuneet kynnyksen yli, Väisänen totesi hiljaa:

”Nyt voidaan puhua. Kukaan ei kuuntele.”

Molemmat riisuutuivat ja astelivat saunan puolelle. Kiuas oli puulämmitteinen eli sellainen, jonka omistamisesta tavallinen federaation kansalainen olisi saanut usean tuhannen euron sakot. Turvallisuupalvelun pääjohtajalle ei kuitenkaan kukaan tulisi sakkoja antamaan.

Jarvis mietti vanhan ystävänsä viimeaikaisia toimia. Federaatio oli tekemässä samaa kuin Pol Pot aikanaan Kamputseassa mutta päin vastoin. Pol Pot siirsi ihmiset kaupungeista maalle, mutta federaatio siirtää ihmiset kaupunkeihin ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Jarvis ei ollut niin typerä, että olisi uskonut virallista selitystä. Todellisuudessa tarkoitus oli tietysti helpottaa väestön valvontaa ja estää kapinointi.

Väisänen heitti löylyä kiukaalle. Vähän ajan päästä hän sanoi:

”Mites teillä siellä MI6:ssa pyyhkii?”

Jarvisin ilme ei värähtänyt. Toki hän ymmärsi, että Väisänen tiesi hänen todellisen ammattinsa. Ei sen ollut tarkoituskaan olla mikään suuri salaisuus. Jarvisin toimenkuvaan kuului yhteydenpito federaation palveluksessa oleviin virkamiehiin ja fuusion myötä syntyneen Vapaus ja demokratia -puolueen poliitikkoihin. Hänen peitetarinansa ei ollut vedenpitävä eikä niin pitänytkään olla. Jarvis tokaisi:

”Oliko tuo punakhmerien matkiminen sinun ideasi?

Väisänen vastasi:

”Minun ideani se ei ollut. Työryhmän puheenjohtajana kuitenkin sitouduin esitykseen. Federaation perusta on mätä. Se ei kestä, mikäli haasteellisia väestönosia ei eristetä tuottavasta populaatiosta. Kumarrus ilmastonmuutokselle oli se hinta, joka turvallisuuden takaamisesta lyhyellä tähtäimellä joudutaan maksamaan. Pitkällä tähtäimellä federaatio on mennyttä. Yritän vain vähentää inhimillistä kärsimystä, joka väistämättä seuraa liittovaltion hajoamista. Entäs itse? Luuletko, että ne Norjassa koulutettavat sotilaat pystyisivät kukistamaan federaation? Et kai voi olla niin naiivi?”

Jarvis rykäisi ja vastasi samalla, kun Väisänen heitti lisää löylyä:

”Tiedän, että nykyinen vastarintaliike ei riitä mihinkään. Federaation kansalaiset tarvitsevat kuitenkin toivoa paremmasta. Vaatimatonkin vastarintaliike riittää silloin, kun federaatio ottaa taas uuden askeleen kohti totalitarismia.”

Jarvis tiesi, että federaation turvallisuuspoliisi tietää Norjan leireistä Tromssassa ja Altassa. Näin oli tarkoituskin ja leirien vaatimattoman miesmäärän oli tarkoitus peittää vastarintaliikkeen todellinen koko. Federaation ulkopuolella oli muitakin leirejä, joiden osallistujamäärää turvallisuuspoliisi ei tiennyt.

Miehet poistuivat saunasta ja istahtivat saunamökin verannalle. Syksy oli Väli-Suomessa alkanut ja ilta oli pimeä. Väisänen sytytti tupakan, joka sekin oli nykyisin kiellettyä federaation alueella, mutta turvallisuuspoliisin varapääjohtajan ei tarvinnut piitata sellaisista määräyksistä. Miehet avasivat olutpullot ja joivat kulauksen. Koska Saksa oli federaation johtava maa, olut sentään oli sallittua liittovaltion alueella.

Ystävykset jatkoivat saunomista jonkin aikaa, juttelivat mukavia, joivat olutta ja vihdoin lopettivat saunomisen. He palasivat takaisin Väisäsen loma-asunnolle ja jatkoivat iltaa Jarvisin tuoma viskin merkeissä. Federaation turvallisuuspoliisin kuuntelijat saivat kuulla, kun kaksi keski-ikäistä miestä muisteli menneitä aikoja ja keskusteli lapsistaan ja vaimostaan. Hieman puolen yön jälkeen miehet menivät nukkumaan, koska seuraavana päivänä olisi edessä metsästysretki.

Huhtakorpi

Väisänen ja Jarvis istuivat Huhtakorven metsästysmajan keittiön pöydän äärellä ja nauttivat Väisäsen keittämää kahvia. Metsästysretkeltä oli tuomisina kaksi ammuttua teeriurosta, joiden liha riippui parhaillaan metsästysmajan kylmiössä.

Miehet olivat kykkineet pari tuntia pusikossa hiljaa odotellen, että teeret tulisivat miesten asettamien kuvien luokse. Jarvis ampui ensimmäisen teeren ja vielä toisenkin, kunnes Väisänen ehdotti, että siirryttäisiin metsästysmajalle. Väisänen itse ei pitänyt metsästyksestä sinänsä vaan lähinnä sen tuomasta mahdollisuudesta liikkua luonnossa ja raittiissa ilmassa. Siinä unohtui mukavasti Berliinin ahdistava toimistokolossi ja sen ilmastointilaitteiden läpi siivilöity sisäilma.

Matkan aikana miehet eivät olleet keskustelleet paljon. Väisäsen tarkoituksena oli kertoa suunnitelmistaan vasta jahdin jälkeen. Teerenpyynnistä palattaessa Väisänen kehui ystävänsä metsästysonnea ja miehet joivat siemauksen taskumatista. Siellä ei tällä kertaa ollut Jarvisin tuomaa viskiä, vaan perinteistä suomalaista Jaloviinaa. Väisänen tarkkaili ystävänsä ilmettä, kun tämä otti kulauksen. Ilmekään ei värähtänyt. Jarvis totesi kuivasti:

- Olen saanut parempaa brandya bangladeshilaisessa hotellissa.

Huhtakorven metsästysmaja oli paikallisen Härmätsalon metsästysseuran jäsenten käytössä. Väisänen ei ollut jäsen mutta oli hankkinut luvan käyttää majaa kerran vuodessa omilla metsästysretkillään. Majalle ei kuka tahansa eksyisi, koska se sijaitsi laajan Huhtakorven metsäalueen keskellä ja sinne johtava hiekkainen metsätie oli lukitun puomin takana. Väisänen toki muisti tarkistaa majan aina kuuntelulaitteiden varalta. Sellaista ei löytynyt tälläkään kertaa. Federaation turvallisuusviranomaisia ei kiinnostanut syrjäisellä salomaalla sijaitseva hirsimökki, joka kaiken lisäksi kökötti tyhjillään suurimman osan vuodesta.

Väisänen siemaisi kahvia ja aloitti:

- Siitä vastarintaliikkeestä… Uskon, että teillä on leirejä muuallakin kuin Tromssassa ja Altassa. Minulla olisi sinulle ehdotus.

Jarvis kurtisti otsaansa ja sanoi:

- Kuuntelen mielelläni, mitä sinulla on sanottavana.

- Mitä jos järjestäisin teille enemmän väkeä?

Jarvis osasi toki odottaa jotakin tuollaista, mutta hän oli silti hämmästynyt. Federaation turvallisuuspoliisin kakkosmies haluaa siirtyä vihollisen puolelle. Hän ei sanonut mitään vaan nyökkäsi ja antoi Väisäsen selittää suunnitelmansa pääkohdat:

”Käsivarren maantie on yksi norjalaisen lohen pääreiteistä Euroopan markkinoille. Lohta kuljettavat autot kulkevat usein tyhjillään Norjaan. Ehdotan, että jatkossa niissä kuljetettaisiin vastarintaliikkeen miehiä. Lasti purettaisiin Norjan puolella ja ohjattaisiin koulutusleireihin. Sinun tehtäväsi on organisoida kuljetukset siten, että viranomaiset eivät huomaa mitään epäilyttävää.”

”Solutan kuljetusten mukaan turvallisuuspalvelun agentteja, joiden henkilöllisyyden ilmoitan teille hyvissä ajoin. Teidän vastuullanne on varmistaa, että solutetut agentit raportoivat säännöllisesti. Tarinat saatte keksiä itse, mutta niiden on oltava riittävän uskottavia mutta kuitenkin valheellisia, jotta toiminnan todellinen luonne ei paljastu ja hälytyskellot eivät ala soida turvallisuuspalvelussa. Varmistamme raporttien tiedot satelliitti- ja lennokkikuvilla. Ampukaa kaikki lennokit ja järjestäkää satelliittikuvia varten jotakin, joka varmistaa agenttien lähettämät tiedot.”

”Yhteyshenkilöni ottaa sinuun yhteyttä säännöllisin väliajoin. Raportoi joukkojen määrästä ja koulutuksen kehittymisestä hänelle.”

Jarvis istui hiljaa ja mietti. Vihdoin hän kysyi:

- Entäs itse? Mitä sinä aiot tehdä?

Väisänen vastasi:

- Jatkan työssäni kuten ennenkin. Tiedän, että tämä kuulostaa epäilyttävältä. Aion omalta osaltani ohjata turvallisuuspalvelua, jotta se katsoo muualle eikä yritä iskeä vastarintaliikkeen kimppuun. Toiminnan aika ei ole vielä, vaan nyt pitää vahvistaa omia joukkoja.

Jarvis ei täysin luottanut vanhaan ystäväänsä. Hän tiesi, että tämä näki federaation tulevaisuuden synkkänä ja mahdollisesti tuhoisana koko mantereelle. Toisaalta hän epäili, pelasiko Väisänen kaksilla korteilla ja valitsisi puolensa opportunistisesti sen mukaan, mikä osapuoli pääsisi voitolle. Hän ajatteli kuitenkin, että tässä vaiheessa kannattaa mennä mukaan. Koko ajan olisi seurattava, pitääkö Väisänen oman osansa sopimuksesta. Jos ei pidä, operaatio lopetettaisiin vähin äänin.

Turvallisuuspoliisin päämaja, Berliini

Kevin Väisänen istui rauhallisen näköisenä kokoushuoneessa yhdessä sisäisen tarkastuksen komisario Justine Legrainin ja vastavakoilun varapäällikkö Agneska Piechychnikin kanssa. Jälkimmäistä Väisänen oli tavannut vain satunnaisesti. Hän oli se, jota Väisäsen tiedot ensijaisesti kiinnostivat. Legrain kuitenkin aloitti:

- Te olitte kahdestaan MI6:n agentin kanssa metsässä valvonnan ulottumattomissa. Mitä minun pitäisi ajatella tästä?

Väisänen nousi hieman ja sanoi rauhallisesti:

- Kaikki olennainen on kerrottu raportissani. En olisi voittanut Mr Jarvisin luottamusta, jos olisimme keskustelleet loma-asunnossa ja nauhoittaneet keskustelun. Mr Jarvis on tiedustelun ammattilainen ja ymmärtää tällaiset asiat.

Luonnollisesti Väisäsen raportilla ei ollut mitään tekemistä metsästysmajassa käytyjen keskustelujen kanssa. Itse asiassa Väisänen oli kirjoittanut raportin jo ennen Jarvisin tapaamista ja myöhemmin vain hionut sen yksityiskohtia. Hän oli myös kertonut etukäteen sisäiselle tarkastukselle tapaamisesta ja kertonut sen tarkoituksen.

Madame Legrain ei tällä kertaa jatkanut Väisäsen grillaamista. Tarina oli uskottava eikä siinä ollut aukkoja. Puolalaissyntyinen vastavakoilun edustaja, rouva Piechychnik sen sijaan sanoi:

- Ehdotatte raportissanne vastarintaliikkeen soluttamista. Miksi katsotte, että sitä vastaan ylipäänsä kannattaa toimia? Meidän näkemyksemme mukaan se ei muodosta merkittävää uhkaa federaation turvallisuudelle.

Väisänen hengähti syvään ja sanoi:

- Soluttaminen on ennalta ehkäisevä toimenpide. Mr Jarvis myönsi Tromssan ja Altan leirien olemassaolon. Olen kuitenkin vakuuttunut, että leirejä on enemmän. Tarvitsemme tietoja leirien miesvahvuudesta ja sijainnista. Pelkät satelliittikuvat eivät riitä. Tarkemmat toimenpide-ehdotukseni löydät raportista.

Väisänen ja rouva Piechychnik keskustelivat yksityiskohdista. Vastavakoilujohtaja halusi, että puututtaisiin rekrytointiin ja tuhottaisiin värväysorganisaatiot. Väisänen totesi tämän vaativan erittäin paljon miehiä, paljon enemmän kuin soluttamisen. Rouva Piechychnik näytti hyväksyvän Väisäsen perustelut, mikä oli suuri helpotus miehelle. Tätä hän ei kuitenkaan halunnut näyttää vaan pysytteli ilmeettömänä tuolissaan.

Kilpisjärvi

Vastavakoilun agentti Aulis Korhonen istui latvialaisen rekan perävaunussa yhdessä noin 30 muun vastarintaliikkeeseen värvätyn kanssa. Aulis oli itse hakeutunut värvääjän luo Helsingissä. Tämä oli kuljettanut hänet Tattarisuon teollisuusalueella sijaitsevan teollisuusrakennuksen viereen. Kun Aulis astui sisään tehdashalliin, hänen päähänsä pantiin huppu ja hänet kaadettiin maahan, minkä jälkeen hänen kätensä ja jalkansa sidottiin nippusiteillä. Tämän jälkeen hänet kannettiin hallissa olevan pakettiauton tavaratilaan.

Pakettiauto ajoi Korhosen arvion mukaan hieman yli tunnin ennen pysähtymistä. Pakettiauton ovet avattiin ja joku astui sisään. Korhosen huppu otettiin pois ja hän näki edessään kommandopipoon pukeutuneen miehen. Tämä kertoi:

- Siirryt nyt Norjaan menevään rekkaan. Matka on pitkä, mutta teillä kaikilla on riittävästi ruokaa peräkärryssä. Auto pysähtyy säännöllisesti ja päästää teidät tarpeillenne. Pysähdykset ovat harvassa, joten älä juo liikaa nestettä.

Kommandopipoinen mies katkaisi nippusiteet jaloista ja talutti Korhosen rekan luokse. Kun oli päästy peräkärryn luo, hän katkaisi nippusiteet myös Korhosen käsistä. Lopuksi hän sanoi:

- Loppumatkan ei pitäisi olla yhtä epämukava.

Sitä se kuitenkin oli. Perävaunu oli kylmä ja kolkko. Lisäksi voimakas kalan haju turrutti hajuaistin. Muutaman tunnin jälkeen nuori Aulis pystyi kuitenkin rentoutumaan ja torkkumaankin muutaman tunnin.

Aamuyöstä tuntikausien matkustamisen jälkeen rekka pysähtyi ja ulkoa alkoi kuulua puhetta. Federaation rajavartijat avasivat peräkärryn takaovet ja katsoivat kärryn sisään taskulamppujen kanssa. Kun he näkivät, että lasti suurin piirtein vastasi kuormakirjan tietoja, he sulkivat ovet. Kuljettaja käveli takaisin hyttiin ja käynnisti auton.

Noin tunti oli kulunut rajalta, kun auto pysähtyi. Takaovet avattiin ja maastopukuinen mies viittoili värvättyjä tulemaan ulos autosta. Aulis Korhonen vääntäytyi ulos muiden mukana. Maastopukuinen mies alkoi puhua englanniksi:

- Tervetuloa Norjaan! Minun nimeni on Ove Aunli ja tuolla linja-autossa istuu Björn Dähli. Me viemme teidät sotilaskoulutukseen. Olkaa hyvä ja siirtykää linja-autoon.

Kun porukka alkoi siirtyä kohti linja-autoa, Aunli pani kätensä Auliksen olkapäälle ja sanoi.

- Sinä saat tulla kanssamme Tromssaan. Nuo muut menevät Altaan.

Aulis totteli, koska häntä oli käsketty menemään joukon mukana ja pidättäytymään vastarinnasta. Häntä hieman epäilytti se, että hänet oli otettu erilleen muista värvätyistä. Aunli avasi linja-auton taakse pysäköidyn maastoauton takaoven ja sanoi:

- Astu sisään. Autoa ajaa kuljettajani Vegard Ulvang.

Hymyilevä nuori mies heilautti Aulikselle kättä. Aunli istuutui Auliksen viereen takapenkille ja sanoi:

- Matka Tromssaan kestää noin kolme tuntia. Pysähdymme ruokatauolla Skibotnissa. Kun pääsemme Tromssaan, kerron lisää.

Samalla mies nojasi taakse päin ja sulki silmänsä eikä herännyt kuin hieman ennen Tromssaa. Aulis istui koko matkan hiljaa. Nukkuminen ei nyt maistunut. Tromssan kaupungin näkyessä Aunli huudahti:

- Jaahas! Ollaan melkein perillä. Vegard ajaa meidät lentokentälle. Sieltä jatkamme lentokoneella Huippuvuorille.

Aulis ei erityisemmin riemastunut, kun hän kuuli määränpään. Hän ei sanonut mitään vaan hymyili teennäisesti. Käsky oli katsoa ja lähettää tietoja, kun oltaisiin perillä. Aulikseen kiinnitetty GPS-siru kertoisi vastavakoilulle Auliksen reitin, joten mitään syytä huoleen ei ollut ainakaan vielä.

Tarina jatkuu viimeisessä osassa jonkin ajan kuluttua.

Mietintö vuodelta 2040

Tässäkin kirjoituksessa jäljitellään häpeämättömästi Yrjöperskeles-blogin tulevaisuusfiktiota. Aiempi asiaan liittyvä kirjoitus löytyy täältä.

Euroopan Federaation turvallisuuspoliisin varapääjohtaja Kevin Väisänen istui konttorissaan Federaation turvallisuuspoliisin päämajassa Berliinissä. Terävä-älyinen ja analyyttinen Väisänen oli edennyt urallaan nopeasti Federaation ehkä ainoassa osassa, jossa jalkojen oli seisottava tukevasti maan pinnalla. Puoluepolitiikka saattoi kuulua tyhjän jauhajille ja haihattelijoille, mutta turvallisuuspoliisissa ikäviäkin asioita täytyi katsoa silmiin.

Väisäsen päätehtävänä oli viimeiset kaksi vuotta ollut johtaa Federaation turvallisuustyöryhmää, jonka tarkoituksena oli luoda sisäisen turvallisuuden strategia, listata merkittävimmät turvallisuusuhat ja työstää toimenpideohjeita poliittiselle johdolle. Työ oli käytännössä syönyt Väisäsen koko valveillaoloajan varsinkin, kun hän ymmärsi, miten mädällä perustalla Federaation hallinto seisoi.

Väisäsellä oli edessään kokous, jossa hän esittelisi turvallisuusstrategiansa turvallisuuspoliisin johtoryhmälle. Sen jälkeen asia vietäisiin Federaation politbyroon käsiteltäväksi. Siellä päätettäisiin käytännön toimenpiteistä.

Väisänen oli hermostunut, koska tiesi turvallisuustilanteen heikoksi. Äskettäin hän oli lukenut raportin Marseillen mellakoista. Niissä väkijoukko oli hyökännyt federaation hallintorakennuksiin, pystyttänyt barrikadeja hallintokortteleita halkoville kaduille, ryöstellyt ja rikkonut paikkoja. Kyse oli kaupungin etnisesti edistyksellisestä kansanosasta, jonka määrä oli kyseisessä kaupungissa jo ajat sitten ylittänyt kestokyvyn rajat. Mellakka oli kukistettu verisesti. Turvallisuuspoliisin raporttien mukaan yli tuhat mielenosoittajaa oli kuollut kaaoksessa, osa poliisin luoteihin ja osa tallautunut kuoliaaksi paniikissa pakenevan väkijoukon alle. Tapahtuneen jälkeen Marseillen hallintokorttelit oli eristetty muusta kaupungista piikkilangan, hiekkasäkkien ja aseistautuneiden federaation turvallisuusjoukkojen avulla.

Väisänen ei järkyttynyt tästä. Hän ymmärsi, mitä liittovaltion turvallisuus tarkoitti. Joskus vastarinnan kukistamiseen tarvitaan voimatoimia ja niitä käytetään juuri sen verran, kuin levottomuuksien tukahduttaminen edellyttää. Marseillen tapauksessa voimatoimia käytettiin asianmukaisesti. Väisästä huolestutti yksi asia. Mellakan kukistamisen aikana turvallisuusjoukkojen sotilaista 35 oli menehtynyt. Joitakin oli kidutettu säälimätöntä julmuutta kuvastavalla tavalla ja kuolleiden sotilaiden ruumiita oli häpäisty hinaamalla niitä auton perässä. Väkijoukko oli myös kaivanut kuolleiden sotilaiden sisäelimiä ja hyppinyt villisti verisissä orgioissa.

Väisäsen raportin ensimmäisessä kohdassa varoitettiin uuseurooppalaisten muodostamasta uhasta ja suositeltiin haasteellisten väestönosien eristämistä omiin reservaatteihinsa. Raportti sanoi asiat suoraan, koska se oli tarkoitettu vain päätöksentekijöille. Poliitikkojen tehtävänä oli sitten käyttää verbaalista akrobatiaa ja selittää asiat virallisen ideologian mukaisesti. Väisänen tiesi, että federaation johdolta ei puuttuisi mielikuvitusta koristella tapahtunutta ruusunpunaisin värein ja asianmukaisin korulausein. Hän myös tiesi, että aineellisesti reservaattien asukkaiden elämä olisi luultavasti turvatumpaa kuin ulkopuolelle jääneen väestönosan elämä, toki sillä edellytyksellä, että reservaattien asukkaat ymmärtäisivät käyttäytyä edes jotenkuten siivosti.

Sen sijaan Väisänen ei ollut lainkaan varma, hyväksyisikö politbyroo hänen ehdotustaan kaksinkertaistaa federaation turvallisuusjoukkojen miesvahvuus. Oli päivänselvää, että reservaattien luominen ei sujuisi kivuttomasti vaan vaatisi turvallisuusjoukkojen läsnäoloa. Nykyisellä miesvahvuudella tarvittavia toimenpiteitä ei välttämättä saataisi kaikkialla toteutettua, jolloin alueet vajoaisivat anarkiaan.

Puhelu

Väisäsen pohdiskelut keskeytyivät, kun hän sai videopuhelun Euroopan federaation koillisen hallintoalueen kuvernööri Rauno Kuntturilta:

-       -  Rane täällä, terve!

Väisänen oli pitänyt säännöllistä yhteyttä entisen kotimaansa johtoon. Hän oli vuosien varrella huomannut, kuinka kuvernööri Kuntturin naama punoitti ja silmissä oli lasittunut ja poissaoleva katse. Todellisuuden kohtaaminen vaati veronsa eikä kaikilla ollut Kevin Väisäsen kykyä kestää asioiden ikäviä puolia.

Tervehdysten jälkeen päästiin asiaan. Kuntturi totesi:

-        

          "Täällä Helsingissä helvetti on päässyt valloilleen. Itä-Helsingin kaduilla mellakoidaan eikä turvallisuusjoukkoja ole tarpeeksi. Nyt tarvittaisiin välittömästi vahvistuksia. Olen elänyt siinä ymmärryksessä, että turvallisuuspoliisilla riittää sekä miehiä että päättäväisyyttä. Mistä nyt kiikastaa?"

Väisänen ei halunnut turhaan huolestuttaa vanhaa ystäväänsä vaan totesi rauhallisesti:

-       

"     " Pyydän virka-apua Berliinin yksiköltä. Eiköhän heiltä liikene pari sataa miestä. Yksikkö laskeutuu Jyrki Kataisen lentokentälle huomenna puolen päivän maissa. Oliko jotakin muuta?"

Kuntturi vakuutti tyytyväisyyttään ja lopetti puhelun. Väisänen oli helpottunut, sillä 200 miestä luultavasti riittäisi levottomuuksien tukahduttamiseen mutta paljon enempää hän ei olisi voinut luvata. Itä-Helsingin tilanne oli toki Väisäsen tiedossa. Kyseinen ongelma-alue kuului turvallisuuspoliisin analyysin mukaan keskitason ongelma-alueisiin, joiden turvallisuus kyllä pystyttäisiin takaamaan. Pahimmat paikat olivat aivan muualla. 

Lisäksi poliittinen järjestelmä kaipaisi uudistusta. Tällä Väisänen ei suinkaan tarkoittanut federaation päätöksentekoa sinänsä vaan pelkästään julkista poliittista teatteria, joka ei enää inspiroinut äänestäjiä entiseen malliin.

Edellisissä Federaation korkeimman neuvoston vaalissa äänestysprosentti oli joillakin äänestysalueilla laskenut alle viiden prosentin. Yli 50:n äänestysprosentteihin päästiin vain alueilla, joilla valtaosa äänestäjistä työskenteli federaation palveluksessa. Väisäsen toimenpide-ehdotukset tämän suhteen olivat seuraavat:

-         -  Äänestyspakko kaikilla federaation hallintoalueilla

-          - Hyvyyden puolue ja Yhtenäinen -puolue yhdistyvät Vapaus ja Demokratia -puolueeksi.

Väisänen oli monen muun federaation byrokraatin tavoin ymmärtänyt jo ajat sitten, että nykyinen näennäisdemokratia on saavuttanut elinkaarensa päätepisteen. Koska aito demokratia muuttui mahdottomaksi siinä vaiheessa, kun federaatiota vastustavat puolueet kiellettiin demokratian vastaisina, jäljelle jää vain yksipuoluejärjestelmä. Tämä taas mahdollistaa federaation kansalaisten aiempaa tiukemman kontrollin ja tekee protestoinnin äänestämällä tai jättämällä äänestämättä lopullisesti mahdottomaksi. 

Kokous

Federaation turvallisuuspoliisin johtoryhmän kokous käynnistyy Berliinin päämajassa 5.5.2040 kello 13:00. Kokouksen puheenjohtaja, turvallisuuspolisiin pääjohtaja Heinz-Günther Friedmann avaa kokouksen. Friedmann on Väisäsen tavoin realisti ja hyvin perillä siitä, mitä Väisäsen ehdotus pitää sisällään. Lyhyen esittelykierroksen yhteydessä ilmoitetaan, että Euroopan federaation politbyroon jäsen Jaap van der Stel osallistuu kokoukseen. Van der Stel  vastaa politbyroossa turvallisuusasioista ja on Väisäsen hyvä tuttu.

Ensimmäiseksi Väisänen käy läpi uuseurooppalaisten aiheuttaman turvallisuusuhan ja esittelee ratkaisutoimenpiteet. Tässä vaiheessa politbyroon turvallisuusasioista vastaava van der Stel avaa suunsa:

-       "  Luonnollisesti ymmärrätte, että esitetyt toimenpiteet etnisesti edistyksellistä väestönosaa kohtaan eivät voi toteutua, jos juurisyihin ei puututa."

Juurisyyt olivat tietysti paskapuhetta, jonka tarkoitus oli perustella aiempaa tiukemmat toimet todellista uhkaa eli federaation hallintoalueiden alkuperäisväestöä kohtaan.

-        "Politbyroon mielestä ehdotetut toimenpiteet kohdistuvat yksipuolisesti uuseurooppalaisiin. Heitä ei kuitenkaan voi pitää syyllisinä omaan syrjittyyn asemaansa. Tästä syystä politbyroo vaatii toimenpiteiden laajentamista ja kohdistamista tasa-arvon nimissä myös hallintoalueiden alkuperäisväestöön."

Kevin Väisänen onnistui vain vaivoin pidättelemään hymyään. Van der Stel jatkoi:

-        Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävä kehitys edellyttävät, että hallintoalueiden kansalaiset eivät jatkossa asu hajallaan vaan urbaaneissa yhteisöissä, joiden päästötasot ovat merkittävästi alhaisempia kuin haja-asutusalueiden vastaavat. Uuseurooppalaisten reservaatit eivät yksin riitä saavuttamaan päästövähennystavoitetta. Tähän tarvitaan uhrautumista myös hallintoalueiden alkuperäisväestön edustajilta.

Kevin Väisänen istui tuolillaan naama peruslukemilla, vaikka hän todellisuudessa nauroi hiljaista nauruaan. Lopuksi van der Stel sanoi:

-        "Ehdotan, että mietintöä hiotaan ennen politbyroon kokousta siten, että kestävä kehitys ja hallintoalueiden alkuperäisväestön muodostama uhka otetaan huomioon. Tulevan ehdotuksen tulisi sisältää myös tapa, jolla hallintoalueiden alkuperäisväestö saadaan sijoitettua kestävän kehityksen mukaisiin asutuskeskittymiin."

Väisänen ja Jaap Van Der Stel olivat tavanneet jo viikkoja aiemmin Amsterdamissa ja sopineet, että turvallisuusstrategian esittelyyn jätettäisiin avoimeksi kohta, johon politbyroon edustaja puuttuisi. Näin varmistettaisiin, että strategia menee muutoksitta läpi politbyroon täysistunnossa. Tämä myös takaa, että Väisäsen ehdottamat miehistön lisäykset turvallisuusjoukoissa menevät läpi ilman vastalauseita.

Illalla Kevin Väisäsen Berliinin asunnossa kilistellään maljoja. Jaap Van Der Stel ehdottaa maljaa Euroopan yhtenäisyydelle. Lievästi humaltunut Väisänen yhtyy maljapuheeseen ja nostaa konjakkilasin ilmaan: ”Euroopan yhtenäisyydelle”.

Tarina jatkuu vielä jossain vaiheessa.

Vaalitilaisuus vuonna 2035

Tapahtuu vuonna 2035 Euroopan federaation Suomi-nimisen provinssin kuvernöörinvaalien aattona.

Virkaa tekevä kuvernööri Rauno Kuntturi istuu työhuoneessaan yhdessä avustajiensa ja kampanjapäällikkö Veijalaisen kanssa. Edessä on vaalitilaisuus Etelä-Kaunismaan Kaurajoella. Tilaisuus on Kuntturille henkilökohtaisesti tärkeä, koska kyseessä on hänen syntymäkuntansa. 15 vuotta sitten Kaurajoen Kuntturinahon kylästä lähti nuori mies nimeltä Rauno Kuntturi Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä. Nuoren miehen ura eteni nopeasti kansanedustajan avustajan tehtävistä ensin ELY-keskuksen johtajaksi ja myöhemmin kansanedustajaksi ja varakuvernööriksi.

Kun kuvernööri Iisakki Kaartinen oli yllättäen menehtynyt sydänkohtaukseen, Rauno Kuntturi pääsi kuvernöörin virkaan. Nyt oli kuitenkin menossa kiihkeä vaalitaistelu, jossa vastakkain olivat Hyvyyden puoluetta edustava Kuntturi ja Yhtenäinen Suomi -puolueen ehdokas Uolevi Roine.

Oveen koputettiin ja sisään astui vakavan näköinen mieshenkilö, joka sanoi:

- Voisinko puhua kuvernöörin kanssa kahden kesken?

Kuntturi ei tuntenut miestä mutta näki pian edessään Federaation turvallisuuspoliisin virkamerkin. Kuntturi viittoili avustajiaan poistumaan ja nämä tottelivat.

- Tiedän, että kampanja on juuri nyt kiihkeimmillään mutta haluaisin keskustella seuraavan vaalitilaisuuden turvallisuusasioista.

- Mikäs siinä, mutta mitä keskustelemista niissä on?

- Me Tupossa emme halua, että tilaisuutta järjestetään. Kaurajoen keskustori on turvatoimien kannalta hankala.

- Mutta minähän olen Kaurajoen oma poika. Ihmiset siellä tietävät, että olen paikkakunnalta kotoisin. Mikä minua siellä uhkaisi?

- Olemme saaneet lähteistämme tietoja, joiden mukaan vaalitilaisuutta yritetään häiritä.

- Kuka sitä nyt häiritsisi? Tilaisuus järjestetään, mutta voitte toki kiristää turvatoimia.

- Kuten haluatte, herra kuvernööri.

Turvallisuuspoliisin edustaja nousi tuoliltaan, kohautti olkapäitään ja poistui huoneesta. Hän mietti itsekseen, pitäisikö vt. kuvernöörille kertoa, mistä oikeasti on kyse. Mies tiesi kansalliskaartin turvajoukkojen osaavan asiansa, mutta jotakin voisi silti tapahtua.

Hyvyyden puolueen vaalitilaisuus Kaurajoella 5.5.2035

Rauno Kuntturi matkusti virka-autollaan Kaurajoelle. Ensimmäisenä tekonaan hän vieraili Kaurajoen moskeijassa, jossa hän pyysi paikallista imaamia mukaansa vaalitilaisuuteen. Kuntturi ja imaami ajoivat yhdessä Kaurajoen keskustorille. Siellä Hyvyyden puolueen tunnukset olivat näyttävästi esillä. Puolueen symbolina oli kyyhkynen, joka piti kynsissään sateenkaarilippua. Tunnus oli häpeilemättä varastettu LGBT-liikkeeltä mutta hyvyys pyhitti keinot. Mikä olisikaan sopivampi hyvyyden symboli?

Väkeä oli paikalla arviolta pari sataa, mikä on Kaurajoen kokoisessa taajamassa paljon. Keskustori oli ympäröity kaiuttimilla, joista kuului itse ehdokkaan puheen lisäksi valmiiksi nauhoitetut suosionosoitukset. Näiden oikea ajoitus oli lavan takana istuvan ”mikserin” vastuulla. Euroopan federaatiossa ei enää vuosiin oltu luotettu spontaaneihin suosionosoituksiin vaalitilaisuuksissa.

Kuntturi vilkaisi väkijoukossa heiluvia kasvokuviaan ja muisteli, kuinka hän oli poliittista uraa rakentaessaan harjoitellut kuvan poikamaista hymyä tuntikaudet peilin edessä. Jälkikäteen lopputulos ei olisi voinut olla parempi.

Kunnanjohtajan esiteltyä pääpuhujan Kuntturi aloitti kertomalla lapsuudestaan ja nuoruudestaan Kuntturinahon kylässä. Hän jätti aina häveliäästi mainitsematta, että hänen isänsä ei ulosottomiehen ammattinsa takia ollut kylillä erityisen pidetty. Sakarias Kuntturi hoiti virkaansa tunnollisesti ja lain kirjainta pilkulleen noudattaen. Inhimillisyydelle ei ollut hänen työssään sijaa.

Kuvernööriehdokas Kuntturi itse ei myöskään tuntenut mitään erityistä kotiseuturakkautta enää sen jälkeen, kun hänen poliittinen uransa oli päässyt vauhtiin. Hyvyyden puolue ja sen arvot sekä tietysti Euroopan federaatio veivät kaiken huomion. Kuntturi pääsi vihdoin puheensa huippukohtaan, jossa hän kertoo Hyvyyden puolueen arvoista.

- Hyvyyden puolue on perustettu puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Nationalistiset virtaukset uhkasivat näitä arvoja, mutta Euroopan federaatio perustettiin ja se on siitä lähtien puolustanut Eurooppaa ja sen monimuotoisuutta.

- Moninaisuus, erilaisuus, ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Näille arvoille Euroopan federaatio on rakennettu, ja näitä minä ja Hyvyyden puolue puolustamme viimeiseen asti.

Tässä vaiheessa kauttimista ei tullutkaan odotettuja suosionosoituksia, vaan ne rätisivät hetken, kunnes niistä alkoi soida Säkkijärven polkka. Väkijoukossa Kuntturin kuvat olivat vaihtuneet toisenlaisiin kyltteihin. Niissä luki:

- KUNTTURI = PETTURI

- RAUNO KUNTTURI – KANSAN PETTURI

Keskustorin reunalle pysäköity traktori käynnistettiin ja se ajoi lavan eteen. Traktorin kuljettaja tööttäsi Säkkijärven polkan soidessa edelleen kaiuttimista.

Tässä vaiheessa torille ilmestyi joukko mellakkavarusteisiin pukeutuneita aseistettuja poliiseja, jotka avasivat välittömästi tulen kohti väkijoukkoa. Yhtäkkiä kuului räjähdys, ja torille ajanut traktori hävisi liekkeihin. Ihmiset pakenivat paniikissa ja loikkivat torille makaamaan jääneiden ruumiiden ylitse.

Turvamiehet taluttivat kuvernöörin lavan taakse kohti tummennetuilla ikkunoilla varustettua mustaa autoa, jossa oli liittovaltion rekisterikilvet. Turvamiehet työnsivät kuvernööriehdokkaan takapenkille. Siellä istui hänelle ennestään tuttu Turvallisuuspoliisin etsivä.

- Lienee parasta esittäytyä. Olen Kevin Väisänen ja vastaan Suomen sisäisestä turvallisuudesta Euroopan federaation turvallisuuspoliisille.

- Tilanne on nyt sellainen, että meidän on pakko kertoa sinulle totuus. En ole varma, oletko valmis siihen, mutta tulevana kuvernöörinä sinun on joko oltava rehellinen tai tiedettävä totuus. Molemmat vaihtoehdot eivät ole mahdollisia yhtäaikaisesti.

- Edeltäjäsi Iisakki Kaartinen ei kuollut sydänkohtaukseen. Hän vain katosi. Ruumista ei koskaan löydetty, joten voi hän olla elossa ainakin teoriassa.

- Hänelle ei koskaan kerrottu totuutta mutta luulen, että hän oppi ajan myötä ymmärtämään. Ehkä siksi hän turvautui pulloon. Hänen moraalinsa ei kestänyt sitä, mitä federaation puolustamiseksi jouduttiin tekemään.

- Hyvyyden puolue rakennettiin turvaamaan eurooppalaisia arvoja. Puolueen johtajiksi valikoidaan ihmisiä, jotka ovat vilpittömästi eurooppalaisten arvojen puolesta tai ovat niiden puolella omaa uraansa edistääkseen. Sinä kuulut niihin jälkimmäisiin.

- Haluamme säästää nousevat poliittiset johtajat totuudelta ja tätä kautta kyynistymiseltä.

- Kaurajoen keskustorilla ei koskaan tapahtunut mitään. Vaalitilaisuus pidettiin ja siitä kerrotaan, mutta totuutta mellakoinnista ei koskaan päästetä julkisuuteen.

Kuntturi katsoi Turvallisuuspoliisin etsivää suu ammollaan. Hän oli aina ajatellut, että Euroopan federaatio perustettiin, koska eurooppalaiset halusivat sitä ennemmin kuin tunkkaisia kansallisvaltioita. Toisaalta hän ei varsinaisesti tuntenut järkytystä Keskustorin tapahtumien takia vaan enemmänkin helpotusta siitä, että hänen nousukiidossa oleva poliittinen uransa saattoi jatkua.

Väisänen jatkoi:

- Jos kansalta olisi kysytty, Euroopan federaatiota ei koskaan olisi tullut. Siksi keskushallintoa piti rakentaa vähitellen ja siirtää sille valtaa pieni pala kerrallaan. Sopivan kriisin sattuessa liittovaltio pantaisiin pystyyn. Sellainen kriisi tuli, kun Itä-Euroopan maat alkoivat kapinoimaan keskushallintoa vastaan. Euroopan Unionista tuli Euroopan federaatio ja kapinat tukahdutettiin.

- Valehtelisin, jos sanoisin, että kansa lopulta hyväksyi federaation. Minkään Euroopan maan kansa ei sitä hyväksynyt. Siksi liittovaltion turvallisuuspoliisia tarvitaan pitämään huolta siitä, että tyytymättömyys ei pääse kasvamaan järjestäytyneeksi vastarinnaksi.

- Sinun kaltaisesi poliitikot näyttelevät tärkeää roolia järjestelmän ylläpitämisessä.

Ilta alkoi pimentyä, kun musta auto ajoi kuvernöörin virka-asunnon pihaan. Kun kuvernööri Kuntturi oli poistumassa autosta, Väisänen sanoi vielä:

- Kun seuraavan kerran olet järjestämässä vaalitilaisuutta, järjestä se jossain isommassa kaupungissa. Siellä turvallisuus on helpompi taata ja yleisö voidaan etukäteen valikoida. Voin lähettää sinulle listan sopivista paikoista. Hyvää yötä ja tavataan, kun tarvetta ilmenee. Älä pelkää ottaa yhteyttä, jos jokin asia askarruttaa.

Kuvernööri Kuntturi astui sisään virka-asuntoonsa ja tervehti vaimoaan ja lapsiaan. Tervehdykset jäivät lyhyiksi, sillä kuvernööri kiirehti yläkertaan ”soittamaan yhtä puhelua”. Todellisuudessa mitään puhelua ei ollut. Kuvernööri käveli baarikaapille, otti sieltä pullon Meukow XO -konjakkia ja kaatoi lasin täyteen.

------

Teksti on syntynyt tämän tapahtuman inspiroimana. Siinä mielenosoittajat ajavat Saksan oikeusministeri Heiko Maasin autoon kesken Zwickaun kaupungissa pidetyn vappupuheen. Maas on ajanut innokkaasti maahantulijoihin liittyvän keskustelun sensurointia.

Kirjoitus on myös kunnianosoitus Yrjöperskeles-blogille ja yrittää häpeilemättä jäljitellä sen tyyliä.

Helsingissä (muka) tapahtunutta

Seuraava on ensimmäinen ja melko varmasti myös viimeinen yritykseni fiktion alalla. Mukana on tietysti agentteja, islamisteja sekä paha siionistien salaliitto. Foliohattu on tiukasti päässä.

Ratakadun palaveri

Osastopäällikkö M. saapuu kokoushuoneeseen tyypilliseen tapaansa myöhässä. Hän kaivaa läppärinsä laukusta ja kytkee sen heittimeen. Powerpoint-esitys on pian valmis alkamaan.

- Minulta kysytään, onko Suomessa terroristeja. Tähän kysymykseen joudun aina vastaamaan, että en tiedä. Yrityksemme värvätä tietolähteitä Suomessa asuvien muslimien joukosta ovat säännöllisesti epäonnistuneet. Nyt tarvitaan uusia ajatuksia ja odotan niitä teiltä.

Kokoushuoneeseen tulee syvä hiljaisuus. Viimein nurkassa oleva harmaantunut, silmälasipäinen mieshenkilö sanoo hiljaisella äänellä:

- Mitä jos me luotaisiin se tietolähde?

- Kertoisitko tarkemmin, mitä oikein tarkoitat?

- 70-luvulla venäläiset eivät millään uskoneet, että Suomessa ei ole fasisteja. Siispä me loimme heille natseja ja näytimme heitä telkkarissa. Nämä sitten menivät ja yrittivät polttaa jonkun kommunistien kirjapainon ja me saimme tästä syyn puuttua asiaan. Näytettiin venäläisille, että kyllä meillä natsihommat pannaan kuriin.

- No niin, mutta miten tuo nyt muka liittyy terrorismiin?

- Me voitaisiin luoda omat islamistit. Saataisiin tietoja yhteyksistä ja samalla vähän muokattua yleistä mielipidettä kielteisemmäksi muslimien maahanmuuttoa kohtaan.

- Mutta emmehän me sellaista voi tehdä. Ei ole resursseja, ja mitä jos media saa asiasta vihiä?

- Ei meidän tarvitse itse kaikkea tehdä. Annetaan muiden hoitaa asia meidän puolesta. Minulla on yksi kontakti, joka voisi innostua asiasta.

- Millaista vastapalvelusta meiltä odotetaan?

- En tiedä, pitää ensin kysäistä.

- Hoida homma ja pidetään uusi palaveri, kun olet saanut jotakin konkreettista aikaiseksi.

Kahvilassa

Ulkoministeriön virkamies K. istuu kahvilassa ja naputtelee sormillaan pöytään, johon pian istuu harmaatukkainen herrasmies. Hän on Israelin lähetystöattasea W. Miehet vaihtavat kohteliaisuuksia ja keskustelevat niitä näitä, ennen kuin päästään asiaan:

- Meillä on pieni ongelma. Suomeen pitäisi saada islamistinen liike ja teillä on kokemusta, öhöm, vastaavista toimenpiteistä, K. aloittaa.

- No mutta miten me muka voisimme auttaa? W. kyselee hämmästyneen näköisenä.

- Tiedämme, että teillä on porukkaa mukana niissä arabikansojen ystävyysseuroissa ja sen sellaisissa. Eikö heistä joku voisi ottaa asian itselleen?

- Tuo on aika paljon pyydetty. Haluamme luonnollisesti vastapalveluksen.

- Voit vapaasti ehdottaa. Olen pelkkänä korvana.

- Suomen hallituksen pitää lopettaa kaikki taloudellinen tuki palestiinalaisille.

- Nämä tuet ja muut menevät nykyisin EU:n kautta, kuten tiedätte. Voimme kuitenkin supistaa tuen niin pieneksi kuin mahdollista ja valvoa, ettei rahoja käytetä terrorismin tukemiseen. Eikä me koskaan ole annettukaan niin paljon kuin ruotsalaiset.

- Tuo kuulostaa hyvältä, mutta tarvitsen vielä hyväksynnän esimiehiltäni.

W. tekee jo lähtöä, mutta K. kysyy vielä:

- Mistä tiedämme, että homma on alkanut?

- Lukekaa lehdestä, W. toteaa ja ojentaa pöydällä lojuvan Kirkko- ja Kaupunki –lehden numeron K.:lle.

M:n työhuone

Harmaatukkainen silmälasipäinen mieshenkilö astuu sisään osastopäällikkö M:n työhuoneeseen ja heittää tuoreimman Kirkko ja Kaupunki –lehden pöydälle.

- Katso siitä. Nyt meillä on islamistinen liike.

M. selailee lehteä ja löytää artikkelin, jossa näkyy partasuinen pannumyssypäinen mies. Artikkelissa kerrotaan islamia julistavista käännynnäisistä.

- Tuo partasuuko on muka radikaali islamisti? Hän on supisuomalainen. Miten tuo nyt muka auttaa terrorismin torjunnassa? M. ihmettelee.

- Ristohan se siinä. Hän oli meidän leivissä jo 70-luvulla ja on kiertänyt monia uskonnollisia liikkeitä. Katso nyt. Opiskelemaan meinaavat oikein Medinan yliopistoon. Sieltä saudeista yrittävät saada rahoitusta. Parasta on, että Risto ei edes tiedä tekevänsä työtä meille.

- Mutta eihän homma toimi, jos liikkeessä on mukana pelkkiä suomalaisia?

- Älähän nyt! Pian Risto alkaa vaatimaan shariaa Suomeen. Niin ja erillisiä uimahallivuoroja muslimeille. Kohta meillä on täällä Suomessa islamistinen liike, johon ei tarvita maahanmuuttajien joukosta värvättyjä tiedonantajia.

M. ymmärtää asian ja näppäilee kännykkäänsä.

- M. täällä terve. Kuules Rahikainen, saat keksiä itsellesi musliminimen.

- Joo joo, kyllä Ibrahim kelpaa. Saat antaa parrankin kasvaa, jos se nyt on kasvaakseen. Liityt tällaiseen islamilaiseen yhdistykseen ja raportoit, mitä siellä puuhaillaan.’

- Ei siinä pelkkiä somaleita ole. Ihan supisuomalaista porukkaa, johon teidän pitää värvätä lisää väkeä.

- Älä selitä. Perustakaa vaikka uusi puolue, jos ei muuten onnistu.

- Okei. Mun täytyy nyt jatkaa. On palaveri kesken. Saat tarkemmat ohjeet sähköpostissa. Moi.

M. haroo hiuksiaan ja miettii.

- Mistä me oikein saadaan rahat tähän kaikkeen? Tarvitaan lisää agentteja valvomaan rahaliikennettä ja kyttäämään liikkeen jäseniä.

- No mutta. Soitat vaan ministerille ja sanot, että terrorismin torjuntaan tarvitaan lisää rahaa. Sitä pitäisi olla saatavilla, kun Palestiinalaishallinnon tukemiseen tarkoitettuja rahoja leikattiin.

- Mihinköhän soppaan olet meidät sotkenut? Mitä jos homma karkaa käsistä?

- No saavatpahan lehdet ainakin lisää jutunaihetta. Ei tarvitse aina Nykäsestä kirjoittaa.

Disclaimer

Tarinan yhtäläisyydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia.