Civil War

Civil War

Kun olin nuori, Hollywood työnsi markkinoille elokuvia, joista huokui itseluottamus ja, usko amerikkalaiseen unelmaan. Presidentti Ronald Reagan oli lanseerannut käsitteen ”peace through strength” Yhdysvallat oli sotilaallisesti voimakas mutta sen ei tarvinnut osallistua kaikkiin mahdollisiin sotiin

Kun katsoin elokuvan Civil war, huomasin, miten ajan henki on täysin toisenlainen kuin 80-luvulla.Optimismi loistaa poissaolollaan ja tilalla on dystopia, jossa veli tähtää aseella veljeä. Tapahtumat esitetään tapahtumia seuraavien valokuvajournalistien näkökulmasta. En välttämättä pidä tästä mutta asetelmaan kyllä tottuu elokuvan aikana. Yhdysvaltojen presidentti on elokuvassa kuvattu diktaattorina, jonka valta-asema ei nojaa perustuslakiin.

Elokuvassa vältellään vastaavuuksia ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiiin, mikä luultavasti helpottaa sen markkinointia erilaisille yleisöille. Mitään selkeää ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää puolueellisuutta ei esiinny.

Sen sijaan löytyy viitteitä Srebrenicaan ja Libyan sotaan. Presidentti rinnastetaan elokuvassa kaatuneisiin diktaattoreihin kuten Nicolae Ceausescuun

Lajityypiltään elokuva on lähinnä road movie, jossa ajellaan autolla paikasta toiseen. Tämä sopii elokuvaan yllättävän hyvin.

Mitä tulee tosielämän ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin asetelma, jossa presidentti kaappaa kaappaa vallan eikä noudata perustuslain rajoituksia, on mahdollinen mutta ei välttämättä todennäköinen. On kuitenkin epätodennäköistä, että Kalifornia ja Teksas yhdessä lähtisivät kapinoimaan mutta elokuvan poliittisen neutraaliuden kannalta kannattaa välttää liian suoria oletuksia siitä, mitkä osapuolet todellisuudessa osallistuisivat mahdolliseen sisällissotaan ja kenen puolella.

Tosielämässä itse kukin voi esittää spekulaatioita siitä, miten todellinen poliittinen tilanne kehittyy ja pysyykö Yhdysvallat yhtenäisenä vai tuleeko hajoamisilmiöitä esiintymään. Lukijat voivat esittää kommenttiosastossa oman käsityksensä.

Sen Yhdysvalloissa jo käydyn sisällissodan jälkeen ei ole ollut tilanteita, jossa uusi sisällissota olisi mahdollinen skenaario. Vasta viime aikoina kyseinen vaihteoehto on alkanut olla mahdollinen mutta vielä epätodennäköinen vaihtoehto.

Paine voi lisääntyä, jos toinen osapuoli eli lähinnä Demokraatit alkavat muuttaa Yhdysvaltoja esimerkiksi muuttamalla presidentin vaalitapaa siten, että presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, j kNAnclihteellisella vaalilla. Tällöin jotkut osavaltiot voivat jättää Unionin. Yhdysvaltojen presidentinvaali ei ole suora kansanvaali, vaan jokaisessa osavaltiossa käydään oma vaali, jossa ratkeaa, mille ehdokkaalle osavaltion valitsijamiehet menevät. Suora kansanvaali tarkoittaisi, että presidentinvaali ratkeaisi väkirikkaiden osavaltioiden äänillä. Yhdysvaltojen perustajaisät eivät sitä halunneet.

Yhdysvalloissa on myös kiistakysymyksiä, joita ei ole ratkaistu lopullisesti. Esimerkiksi Korkeimman oikeuden jäsenmäärä on käytännössä sovittu mutta kirjattu lakiin. Demokraatit ovat puheissaan uhanneet lisätä Korkeimman oikeuden jäsenmäärää merkittävästi, jos he pääsevät valta-asemaan. Toistaiseksi näin ei ole käynyt.

Demokraatit myös haluaisivat tehdä Puerto ricosta ja Washington DC:stä osavaltion,mikä toisi todennäköisesti Demokraateille ainakin kolme uutta senaattoria. Tämäkin on toistaiseksi toteuttamatta.

 

Pahnan pohjimmaiset

 

Mistä tietää, että valtamedialla ei enää ole mitään sanottavaa Perussuomalaisiin liittyvässä kohussa? Sen tietää siitä, että kaikkein epärehellisimmät, katkerimmat ja vähiten uskottavat henkilöt päästetään sanomaan mielipiteensä.

HS päätti kysyä asiasta sekä entiseltä puheenjohtajalta että kahdelta entiseltä kansanedustajalta.

Helsingin Sanomat esittää näiden ihmisten toiminnalle kontekstin, joka on peräisin haastateltavilta mutta josta puuttuu jotakin. Kaikkia asioita ei kerrota.

HS:n jutussa annetaan ymmärtää, että kirkasotsaiset Simon Elo ja Tiina Elovaara pelastautuivat pahuuden valtaan joutuneesta puolueesta ja liittyivät vasta perustettuun Uusi Vaihtoehto-puolueesen (myöhemmin Sininen Tulevaisuus ja Siniset)

Todellisuudessa taustalla oli vuoden 2015 pakolaiskriisi, jonka aikana puheenjohtaja Timo Soini ei ollut tehnyt elettäkään sen edestä, että Suomen ulkoraja saataisiin tukittua siten, että  tulijavirta laantuisi. Sipilän hallitus oli naiivi ja kyvytön tekemään yhtään mitään.

Sipilän hallituksen ohjelmaan oli kirjattu joitakin maahanmuuttoon liittyviä kiristyksiä. Näitä ei kuitenkaan oltu toteutettu, kun tulijavirta iski päälle. On perusteltua sanoa, että suuri joukko Perussuomalaisten äänestäjistä oli pettynyt puolueen toimintaan pakolaiskriisissä. Puheenjohtaja ja Ulkoministeri Timo Soini ei tuntunut lainkaan piittaavan äänestäjien huolesta. Alkoi näyttää siltä, että Perussuomalaisten puoluejohdossa tapahtuisi dramaattisia muutoksia vuoden 2017 puoluekokouksessa Jyväskylässä.

Mitä tapahtui?

Väistyvä puoluejohto oli valinnut oman ehdokkaansa puheenjohtajaksi. Hän oli europarlamentaarikko Sampo Terho, jota arvostettiin myös ns. nuivalla puolella. Puheenjohtajavaalissa hän oli kuitenkin selkeästi Soinin valitsema seuraajaehdokas. Toinen merkittävä ehdokas oli kansanedustaja Jussi Halla-aho.

Perussuomalaisessa puolueessa jäsenet päättävät luottamushenkilöistä suoraan. Ei ole olemassa mitään piirijärjestöjä, jotka valitsisivat kokousedustajat keskuudestaan. Tämä asetelma herätti levottomuutta sekä hallituskumppaneissa että Perussuomalaisten väistyvässä puoluejohdossa.

Tässä vaiheessa uskon, että väistyvällä puoluejohdolla oli jonkinlainen suunnitelma saada puolue hallintaansa siinä tapauksessa, että Sampo Terhoa ei valittaisi puheenjohtajaksi. Suunnitelmat menivät kuitenkin pieleen, koska yhtäkään vanhaan puoluejohtoon kytköksissä olevaa ei valittu puheenjohtajistoon. Jopa yleisesti pätevänä pidetty Jussi Niinistö jäi valitsematta.

Jäsenet olivat selkeästi sitä mieltä, että vanhaan puoluejohtoon kytköksissä olleita ei pidä valita johtoon lainkaan.

Siltä varalta, että näin kävisi, väistyvä puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini oli jo sopinut, että Halla-ahon tullessa valituksi toteutettaisiin järjestely, jossa osa Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä muodostaisi uuden ryhmän, joka sitten liittyisi hallitukseen Perussuomalaisten asemesta. Näin sitten kävikin värikkäiden ja paikoin tahattoman koomisten vaiheiden jälkeen. Perussuomalaisten ministeriryhmä jatkoi hallituksessa Uusi Vaihtoehto -ryhmässä. Näin hallitus saatiin pidettyä kasassa ja Perussuomalaisten ministeriryhmään kuuluneet säilyttivät paikkansa. Uusi vaihtoehto-ryhmään liittyivät  myös Simon Elo ja Tiina Elovaara. Itse asiassa he olivat ryhmän näkyvimmät jäsenet alkuvaiheessa, koska puoluehankkeen pääpukarit halusivat pysyä taustalla.

Pääpukarit pitivät kuitenkin uutta puoluetta lähinnä tilapäisenä virityksenä. Yksikään heistä, niin Timo Soini, kuin Jussi Niinistö ei koskaan ollut valtakunnallisissa vaaleissa ehdolla Sinisten riveissä.  Siniset ja heidän seuraajapuolueensa Korjausliike ei ole vielä koskaan saanut valtakunnallisissa vaaleissa yhtäkään edustajaa. Äänestäjät ovat armottomia puolueloikkareille. Toki pelkkä loikkaus ei tee poliitikosta kelvotonta mutta siihen liittyvä epärehellisyys tekee.

Timo Soini loikkasi, jotta hän saisi pitää ulkoministeripestinsä Sipilän hallituksessa kauden loppuun asti. Simon Elo ja Tiina Elovaara istuivat kansanedustajina kauden loppuun asti mutta heitä ei ole enää valittu valtakunnallisissa vaaleissa luottamustehtäviin.

Tiina Elovaara väitti aikanaan, että Jyväskylän puoluekokouksessa olisi nähty natsitervehdyksiä. Tämä väite oli valheellinen ja kertoo lausujansa liberaalista suhtautumisesta totuuteen. Luonnollisesti valeuutinen natsitervehdyksistä levisi valtamediaan. Todellisuudessa tervehtijät pyysivät puheenvuoroa puoluekokouksessa.

Elovaara väittää joutuneensa häirinnän kohteeksi. Itse en usko näitä väitteitä todeksi suoralta kädeltä.

Sinisiin loikanneet ovat julkisuudessa yrittäneet esiintyä ”maltillisina” verrattuna Halla-ahoa kannattaneisiin Perussuomalaisiin. Todellisuudessa Tiina Elovaara ja Simon Elo ovat pelkkiä poliittisia pyrkyreitä, jotka valitsivat vuonna 2017 väärin.  He myös väittävät tienneensä, millaisia ihmisiä Halla-ahon kannattajat olivat. Heille itselleen ei silti tuottanut vaikeuksia olla samassa puolueessa Halla-ahon kanssa. Kuten Soinille, myös vähäisemmille edustajille kuten Elolle ja Elovaaralle kelpasi kyllä ns. nuivan puolen tuoma vaalimenestys, johon Soini ei ilman Halla-ahoa ja hänen kannattajiaan olisi koskaan pystynyt.

HS:n kirjoituksen loppupuolella Timo Soini toteaa: ” ”Mutta virhe tietenkin tapahtui siinä, että tällainen porukka pystyi ottamaan puolueen sitten hallintaansa”, Soini sanoo.”

Timolle voi sanoa, että ilman Halla-ahon kannattajien ääniä hän ei koskaan olisi päässyt ulkoministeriksi. Kiittämättömyys on maailman palkka, sanotaan osuvasti.

Soini johti ennen jytkyjä eduskuntaryhmää, jossa oli muistaakseni viisi jäsentä. Veltto Virtanen oli yksi heistä, Lauri Oinonen muistaakseni toinen. Yhteensä edustajapaikkoja oli viisi. Tällaisen puolueen Tiina Elovaara ja Simon Elo olisivat saaneet ilman Halla-ahon kannattajien ääniä. Se tuskin olisi kunnianhimoiselle kaksikolle kelvannut.

Soinin, Elon ja Elovaaran tarinoille ei siis kannata antaa mitään painoa. Äänestäjä tunnistaa ketkun, kun hän sellaisen näkee.

Google manipuloi Suomen vaaleja

 En voi sanoa olevani yllättynyt, kun luin siitä, miten Suomen valtio aikoo tehdä yhteistyötä Googlen kanssa.

oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoi, että eduskuntavaaleihin voi kohdistua kyberhyökkäyksiä ja muuta häirintää.

Suomen valtion yhteisyökumppani Googlen edustaja Heidi Jern kertoo, että myös Googlella ollaan valmistauduttu torjumaan vaikutusyrityksiä.

”Hybridivaikuttaminen on vaikeasti hallittava kokonaisuus”.

Aivan varmasti on. Kyseisen sanahirviön merkityskin on epämääräinen.

HS:n jutun mukaan Google luo vaaleja varten erityisen turvallisuustiimin. Heidi Jernin mukaan yhtiö toimii näin kaikkialla maailmassa.

”Haluamme torjua väärää tietoa ja mahdollista disinformaatiota.”

Valistuneimmat lukijat varmasti ymmärtävät, että termi disinformaatio ei kuulu normaaliin julkiseen keskusteluun vaan se on tiedustelumaailmasta peräisin oleva termi, joka tarkoittaa tahallaan levitettyä väärää informaatiota. Disinformaation torjunnassa siis poistetaan väärä informaatio ihmisten näkyviltä. Hetkinen, eikös kyse tällöin ole sensuurista?

Big Tech -yhtiöt ovat suuria, mutta ne eivät pidä palkkalistoillaan kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita, jotka tunnistavat, mikä on väärää informaatiota ja mikä taas sallittua ja oikeaa tietoa.

Yhdysvalloissa Big Tech -yhtiöt ovat ulkoistaneet disinformaation määrittelyn ns. ”faktantarkistajille”.  Näiden tuomiota käytetään hyväksi, kun ”disinformaatiota” poistetaan. En tiedä, onko Suomessa toimivaa ammattimaista faktantarkastusorganisaatiota, joka voisi toimittaa tämän virkaa. Yritelmiä on toki ollut.

Heidi Jern jatkaa:

”Keskeisessä roolissa on teknologia, joka tunnistaa väärää tietoa ja disinformaatiota erityisesti Googlen hakukoneessa sekä yhtiön tuotepalettiin kuuluvassa Youtubessa.”

Tässä vaiheessa lienee selvää, että Googlen sensuurityökaluja käytetään sekä sensuroimaan disinformaatioksi luokiteltua aineistoa Googlen omilta alustoilta ja  että edistämään ”oikean tiedon” näkyvyyttä.

Jos tämän luettuasi uskot hankkeen takana olevien kotimaisten tahojen vilpittömyytteen, olet naiivi. Ei ole olemassa sellaista yleistä hyvää, jota vaalijohtaja Arto Jääskeläisen toimet tuottavat. Kyseessä on vaalien manipulointi, joka naamioidaan ”disinformaation” torjunnaksi.

Yksi kaikkein vahingollisimmista typeryyden muodoista on ilmoittaa omistavansa totuus ja sen perusteella kieltää väärät mielipiteet.  Big Tech -yhtiöt kuitenkin tekevät näin joka päivä kaikkialla maailmassa.  Googlen hakukone manipuloi hakutuloksia niin paljon, että se näkyy jo päälle päin. Googlen hakutulosten manipuloinnissa  muutetaan usein menneisyyttä eli kyseessä on samanlainen ”menneisyyden hallinta”, jota George Orwellin  kirjan 1984 päähenkilö Winston Smith harjoittaa nykyistä paljon huonommalla tekonologialla.

Kun hakukoneesta poistetaan menneitä tapahtumia, voidaan todeta, että niitä asioita ei koskaan tapahtunut. Yhdysvalloissa tällaisista asioista käytetään termiä ”memoryholed”.

En kuitenkaan halua olla epäreilu Big Tech -yhtiölle, vaikka pidänkin Googlea ehkä vahingollisimpana Big Techin edustajana, joka ei enää ole sympaattinen Piilaakson teknologiayhtiö vaan osa Yhdysvaltoja ja muutakin läntistä maailmaa hallitsevaa oligarkiaa.

Google yhtiönä voisi toimia ilman hakutulosten manipulointia. Yhtiölle sensuuri on pelkkä ylimääräinen kustannus tai olisi, jos valtiolliset toimijat eivät olisi halukkaita maksamaan siitä. Sitä paitsi jos Google ei toimisi Yhdysvalloissa liittovaltion määräämällä tavalla, Googlen toimintaa todennäköisesti rajoitettaisiin ankaralla sääntelyllä. Nykyisin sosiaalisen median vastuuta niillä  julkaistusta sisällöstä on Yhdsysvalloissa rajoitettu erillisellä lainsäädännöllä. Pelkästään tämän lainsäädännön poistaminen saattaisi olla kohtalokasta some-yhtiöille.

Yhdysvalloissa suora liittovaltion harjoittama sensuuri loukkaisi perustuslain 1. lisäyksen kansalaisille takaamia oikeuksia. Twitterfilesien perusteella tiedämme, miten sensuuriregiimi käytännössä toimi. Liittovaltion edustaja liputti viestin sensuroitavaksi, mutta itse sensuroimistyö oli Twitterin vastuulla. Eli kaikki oli perustuslain kannalta täysin ok, kun sensuurin teknisenä toteuttajana oli yksityinen taho.

Suomessakin Googlen harjoittama laajamittiainen disinformaation torjunta todennäköisesti loukkaa kansalaisen perustuslain takaamia oikeuksia. Tosin Suomessa näistä oikeuksista ei perinteisesti ole piitattu kovin paljon.

Kuitenkin teknologiayhtiö Googlen Suomen vaaliviranomaisten toimeksiannosta toteutettava sensuuri rikkoo suomalaiseen sananvapauteen olennaisesti liittyvää ennakkosensuurin kieltoa. Sen mukaan Sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Jos teknologiayhtiö Google sensuroi vaaleihin liittyvää aineistoa viranomaisen toimeksiannosta, kyse ei ole ainoastaan vaalien törkeästä manipuloinnista vaan myös kansalaisten perusoikeuksien loukkaamisesta.

Google ei tällaisessa tapauksessa toimi yksityisenä yrityksenä vaan osana viranomaistoimintaa. Siksi sensuuritoimissa ei voi piiloutua sen taakse, että kyseessä on yksityinen yritys.

Google lisäksi on toiminut kotimaassaan yksityisenä yrityksenä puolueellisesti siten, että sen ei voi Suomessakaan luottaa toimivan puolueettomasti vaan yhtiön puolueellisuus heijastuu käytännön toimintaan.

Googlen kotimaassa Yhdysvalloissa on äskettäin paljastunut Twitterfiles- nimellä kulkeva skandaali, jossa sosiaalisessa mediassa paljastui laaja viranomaisten ja tiedusteluorganisaatioiden ohjauksella toimiva sensuuriregiimi, jonka tarkoituksena oli kiertää Yhdysvalloissa perustuslain takaama sananvaapaus ja sensuroida konservaitiivista sisältöä.

Googlen omstama Youtube toimii myös Suomessa ja on tullut tunnetuksi säälimättömästä yksityisiin sisällöntuottajiin kohdistuvasta sensuurista.

Suomessakin monet käyttäjät ovat havainneet, että Googlen hakukoneen tulosluetteloa manipuloidaan salamyhkäiselä tavalla pudottamalla aiemmin suosittuja hakukohteita tuloslistan hännille mielivaltaisella tavalla tai jopa poistamalla sivustoja tai artikkeleita kokonaan hakukoneen tuloslistoilta.

Kaiken tämän perusteella voi olla ainoastaan sitä mieltä, että Googlen osallistuminen vaaleihin altistaa vaalit manipuloinnille pahemmin kuin se, että Google ei lainkaan osallistuisi Suomen vaaleihin. Eli tässä tapauksessa lääke on pahempi kuin tauti. Suomalaiset eivät tarvitse Googlen ”äänestyspäätösten tueksi laatimaa ”oikeaa tietoa” yhtään mihinkään. Google kuuluu Suomen vaaleihin vain hakukoneena ja videoalustana niille, jotka moisia kokevat tarvitsevansa. Googlea valtion piikkiin toimivana vasemmistolaisena sensuuriviranomaisena ei tarvitse kukaan. Mielestäni Vaaliviranomaisten toimeksiantona hankittu Googlen sensuuriregiimi on laiton eikä sitä saa ottaa käyttöön tulevien Eduskuntavaalien yhteydessä.

Myös Yle mainostaa sivuillaan Googlea ja sivuilta löytyy pölkkypäinen artikkeli, jossa kansalaisia opastetaan tunnistamaan väärä tieto ja ”vaikuttamisen tekniikat”

Nämä jutut ovatt enimmäkseen hölynpölyä. Todellisuudessa olet informaatiotulvassa täysin omillasi. Ei ole olemassa luotettavia tiedotusvälineitä. Suurimmalla osalla valtamedioista on narratiivi, jota ne toitotttavat sen todenperäisyydestä välittämättä.

Lisäksi vaarallisinta propagandaa ei ole se, joka tulee helposti epämääräiseksi tunnistettavista lähteistä vaan se, joka tulee tutusta ja turvallisesta tiedotusvälineestä kuten Iltasanomista, vaikka kyseinen media edustaisikin suurimmassa osassa asioita yhtenäistä korporaatiomedian narratiivia. Jos haluat oikeasti tietää jostakin asiasta totuuden, sinun on itse otettava asioista selvää. Ilmaisia lounaita ei ole, eikä takeita ola siitäkään, että edes löydät oikean totuuden. Vaikeissa asioissa, joudut selvittämään jopa perusasiat, koska ilman niitä et ymmärrä, mistä totuudessa on kyse.

Siksi niin monet hakevat uutisensa sosiaalisesta mediasta, jossa on myös asioista paljon ymmärtäviä, jolloin et ole tietämättömän valtamedian toimittajan varassa. Jälleen kerran on omalla vastuullasi, millaisen asiantuntijan varassa olet missäkin yksittäisessä aiheessa.

Kaikkein vaikeinta informaatioympäristössä on huomata, milloin ns. valtavirta on väärässä ja mistä tällöin saa selville totuuden. Tällaisessa tapauksessa saatat jopa turhautua, koska kaikki ihmiset eivät ole kiinnostuneita totuudesta vaan heille riittää valmiiksi pureskeltu narratiivi.

Lisäys 14.2.2023:  Ilkka Remeksen kirjassa Horna Suomen armeija ostaa apua amerikkalaiselta somejätiltä Venäjän propagandaa vastaan. Todellisuus jäljittelee fiktiota.

Olenko vaalinkieltäjä?

 

Käsite vaalikieltäjä on ilmestynyt Suomen kieleen, kiitos suomalaisen valtamedian Yhdysvaltoja koskevan uutisoinnin. Tämä uuskielinen sana on suora käännös englannin kielen sanasta election denier.

Kyseisen käsitteen tarkoituksena on leimata ne ihmiset, jotka ovat ilmaisseet tavalla tai toisella epäilynsä käytyjen vaalien rehellisyyttä kohtaan.

Itse en tosin ole ymmärtänyt, miksi vaalien rehellisyyttä ei saisi epäillä. Vapaassa yhteiskunnassa pitää sallia myös valien rehellisyyden epäily ja sitä luonnollisena seuraava epäily vaalien lopputuloksen oikeellisuudesta. Vaalien rehellisyys on erittäin tärkeä asia. Ilman sitä demokratia muuttuu kuolleeksi kirjaimeksi.

Marraskuun alussa Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden hyökkäsi rajusti ”vaalien kieltäjiä” vastaan.

Biden toteaa: ”Jokaiselle tasolle Yhdysvalloissa  on pyrkimässä ihmisiä, jotka eivät ole sitoutuneet hyväksymään niiden vaalien tuloksia, joihin he itse ovat pyrkimässä.”

Bidenin mukaan tällainen tie vie Yhdysvallat kaaokseen. Biden myös puhuu muunneltua totuutta, kun hän sanoo, että tällainen on ennennäkemätöntä, laitonta ja epäamerikkalaista.

Tässä välissä on hyvä muistuttaa, että tunnetut demokraatit kuten Al Gore ja Hillary Clinton ovat itse kiistäneet vaalien jälkeen tuloksen oikeellisuuden eli he ovat vaalien kieltäjiä. Demokraatit eivät vieläkään ole hyväksyneet George W. Bushin valintaa presidentiksi.

Joe Bidenille ”vaalien kieltäminen”  on tärkeä asia, koska monet Yhdysvalloissa epäilevät, että Bidenin valinta presidentiksi tapahtui järjestelmällisen vaalivilpin avulla.  Bidenin muistisairaus näkyi selkeästi jo vaalikampanjan aikana. Lisäksi Biden ei käynyt juuri minkäänlaista kampanjaa vaan vietti vaaleja edeltävän ajan enimmäkseen kotitalonsa kellarissa. Harvojen vaalitilaisuuksien osallistujamäärä jäi myös vähäiseksi.

Dines D’Souzan tuottama 2000 mules -dokumentti kertoi uskottavan tapahtumien kulun, jonka seurauksena Biden sai enemmän ääriä kuin hänen vastaehdokkaansa Donald Trump.

Menetelmä oli Yhdysvalloissa perinteinen ja usein käytetty ”ballot harvesting” eli vaalilippujen keräily äänioikeutetuilta ja näiden llippujen vienti Demokraatti-NGO:n varastoon ja sieltä vaalilippujen keräilylaatikoihin.

Ballot harvesting menetelmänä on kielletty useimmissa osavaltioissa mutta sallittu joissakin osavaltioissa. Ballot harvestingia koskevaa Wikipedia-artikkelia on manipuloitu ja itse termi muutettu muotoon Ballot collection.

Jos jollekin on epäselvää, mitä termillä tarkoitetaan, kyse on todellakin vaalilippujen keräilystä, joka usein tapahtuu useita viikkoja ja jopa kuukausia ennen varsinaista vaalipäivää. Usen lippuja keräillään äänestäjiltä, jotka eivät enää ole kykeneviä äänestämään kuten esimerkiksi vanhainkodin muistisairailta vanhuksilta. Yhdysvalloissa vaaliluettelot eivät useinkaan ole ajan tasalla vaan luetteloissa on kuolleita, tai toiseen osavaltioon muuttaneita ihmisiä. Ballot harvestingissa tällaisille henkilöille tilataan vaalilippu, jonka vaalilippujen kerääjä täyttää.

On luultavaa, että ballot harvesting on Yhdysvalloissa suosituin tapa harjoitta vaalivilppiä. Sen menestyksekäs harjoittaminen kuitenkin edellyttää, että vaalilippuja on riittävästi liikkeellä. Vuoden 2020 presidentinvaalissa näin oli, koska tuolloin elettiin koronaviruspandemian aikaa. Tätä varten joissakin osavaltiossa postiäänilomakkeita oli lähetetty kaikille vaaliluettelon äänioikeutetuille. Tämä teki vaalivilpin harjoittamisesta erityisen houkuttelevaa.

Kongressin välivaalit

Äskettäin Yhdysvalloissa käytiin kongressin välivaalit. En tässä ala spekuloimaan, kuka voitti ja kuka ei. Varmaa on vain se, että vaalien uskottavuutta heikensi se, että monen vaalin tulos saatiin vasta pitkän odottelun jälkeen.

Vielä muutama vuosi sitten Yhdysvaltojen vaaleissa kaikki tulokset saatiin vaalipäivänä. Nykyisin tämä ei ole mitenään itsestään selvää. Tuloksen selville saaminen voi kestää päiviä ja jopa viikkoja.

Mitään pakkoa tällaiseen vaalien venyttämiseen ei ole. Esimerkiksi väkirikkaan Floridan vaalien tulos saatiin jo vaalipäivänä.

Sen sijaan jo vuoden2020 murheenkryyni eli Arizonan Maricopan piirikunta ei vieläkään ole saanut tuloksia lasketuksi. Kyseisessä piirikunnassa äänestyskoneet eivät myöskään toimineet kunnolla vaalipäivänä.

Jos vaalien tuloslaskentaa on venytetty, sama on tehty myös äänestysajalle. Esimerkiksi Pennsylvanian osavaltiossa suuri osa äänistä on kerätty jopa useita viikkoja ennen vaalipäivää. Tämä käytännössä tarkoittaa, että äänestäneet eivät tiedä ehdokkaista olennaisia asioita. Pennsylvanian osavaltiossa jännitettiin Senaatin kisaa Republikaanien Mehmet Ozin ja Demokraattien John Fettermanin välillä.

Äänestäjät eivät välttämättä koskaan nähneet Fettermanin esitystä vaaliväittelyssä Mehmet Ozia vastaan.  Fetterman oli ennen vaaleja saanut aivohalvauksen ja hänen puhekykynsä oli heikentynyt. Katsojalle Fettermanin puhe kuulosti myötähäpeää aiheuttavalta sönkötykseltä. Hänen kaltaisensa henkilö tuskin pystyy täysipainoisesti hoitamaan luottamustehtäväänsä, vaikka hänelle sallittaisiin tekniset apuvälineet, kuten vaaliväittelyssä tehtiin.

 

Jos palataan takaisin alkuun, voidaan hyvällä omatunnolla sanoa, että ”vaalien kieltäminen” ei ole se suurin ongelma. Pahempaa on, jos äänestäjät menettävät luottamuksensa vaalien rehellisyyteeen. Joissakin osavaltioissa luottamus on jo mennyt, joissakin se on vasta menossa ja joissakin kuten Floridassa, korjausliike on jo tapahtunut.

Vaalien korjaaminen vaatii kuitenkin panostusta molemmilta puolueilta eikä siitä tule mitään, jos toinen osapuoli kokee hyötyvänsä epärehellisistä vaaleista.

Äänestäjien luottamusta ei myöskään kasvateta hyökkäämällä kovaäänisesti ”vaalinkieltäjiä” vastaan vaan korjaamalla vaalitoimitukseen liittyvät puutteet, estämällä vaalivilppi ja rajaamalla vaaleihin käytettävä aika siten,että tulokset ovat valmiita vaalipäivän aikana. Vaalien tarpeeton venyttäminen palvelee vain huijareita.

 Lisäys 16.11.2022  Viittasin kirjoituksessa Dinesh D'Souzan dokumenttiin 2000 mules. Tämä dokumentti on katsottavissa maksutta tässä osoitteessa.