We’ve had revolution in Tunisia, Egypt’s Mubarak is teetering; in Yemen, Jordan and Syria suddenly protests have appeared. In Ireland young techno-savvy professionals are agitating for a “Second Republic”; in France the youth from banlieues battled police on the streets to defend the retirement rights of 60-year olds; in Greece striking and rioting have become a national pastime. And in Britain we’ve had riots and student occupations that changed the political mood. What’s going on? What’s the wider social dynamic?

Median yhteiskunnallisen tehtävän osoittaa yksinkertainen ajatuskoe. HS.fin ja esimerkiksi CNN:n Egypti-otsikot ovat toistuvasti olleet luokkaa “Ryöstelijät herättivät pelkoa Kairon yössä”. Voimmeko kuvitella valtamediaan sarjan otsikoita tyyliin “Kairon kansannousu innostaa ihmisiä kaikkialla maailmassa”, “Egyptin vallankumouksen korttelikollektiivit luovat toivoa” tai “Asiantuntijat toiveikkaina: Arabimaiden kapina voi innostaa länsimaalaisiakin ottamaan asiat omiin käsiinsä”. Voimmeko? Tuskin. Vanhan median perusfunktio on pelotella, saarnata, närkästyttää ja lamauttaa…

Toinen mielenkiintoinen mediakysymys on tapa, jolla länsimaalaiset maltilliset aktivistit ovat vähintään hiljaisesti hyväksyneet egyptiläisten mielenosoittajien (melko maltillisen) valtionvastaisen väkivallan ja/tai itsepuolustuksen. Missä nyt ovat attacilaisten ja vihreiden hurskaat moraalisaarnat kivien heittelyä vastaan?