Perussopimukset ja Euroopan parlamentti
Vuonna 1951 allekirjoitetulla ensimmäisellä perustamissopimuksella perustettiin parlamentaarinen edustajakokous, joka myöhemmin nimettiin Euroopan parlamentiksi. Alkuperäisen perustamissopimuksen tavoitteena oli, että kuusi aiemmin toisiaan vastaan sotinutta valtiota tekevät yhteistyötä saavuttaakseen yhteisiä tavoitteita. Myöhemmissä perussopimuksissa on lisätty uusia yhteistyöaloja tai ne on suunniteltu parantamaan EU:n toimielinten työskentelyä jäsenvaltioiden määrän kasvettua kuudesta 27:ään. Esimerkiksi yhteinen maatalouspolitiikka otettiin käyttöön Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksella ja Nizzan sopimuksella uudistettiin EU:n toimielinrakennetta.
Euroopan parlamentti, neuvosto, komissio, unionin tuomioistuin ja tilintarkastustuomioistuin käyttävät toimivaltaansa perussopimusten mukaisesti. Komissiota pidetään "perussopimusten valvojana".
Miten EU:n perussopimukset syntyvät
Uutta perussopimusta tehtäessä tai olemassa olevaa perussopimusta muutettaessa järjestetään hallitustenvälinen konferenssi, jossa jäsenvaltioiden hallitukset tapaavat. Parlamenttia kuullaan, ja se antaa lausuntonsa perussopimuksesta sitä laadittaessa ja kehitettäessä.
Lisää valtaa parlamentille
Parlamentti on saanut jokaisen uuden perussopimuksen myötä lisää demokraattista valvontavaltaa ja lainsäädäntövaltaa. Brysselin sopimuksella (allekirjoitettu vuonna 1975) parlamentti sai oikeuden tarkastella jokaisen vuoden lopussa EU:n talousarvion toteutusta ja arvioida, onko komissio käyttänyt EU:n talousarvion määrärahat viisaasti ja asianmukaisesti.
Euroopan yhtenäisasiakirja (allekirjoitettu vuonna 1986) varmisti, että parlamentin puoltava lausunto on saatava ennen kuin uusi valtio voi liittyä EU:hun. Amsterdamin sopimuksella (allekirjoitettu vuonna 1997) annettiin parlamentille entistä vahvempi asema toisena lainsäätäjänä neuvoston rinnalla useilla aloilla, joita EU:n lainsäädäntö koskee (kuluttajansuoja, oikeus työskennellä laillisesti toisessa valtiossa ja ympäristöasiat, vain joitakin aloja mainiten).
Viimeisin perussopimus, Lissabonin sopimus, tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.
Se vahvisti Euroopan parlamentin asemaa, antoi kansallisille parlamenteille entistä enemmän vastuuta unionin politiikan suunnan määrittämisessä sekä antoi EU:n kansalaisille aloiteoikeuden. Lissabonin sopimuksella vahvistettiin parlamentin toimivaltaa täysivaltaisena toisena lainsäätäjänä, jolla on entistä enemmän budjettivaltaa. Sillä myös annettiin parlamentille keskeinen asema Euroopan komission puheenjohtajan valinnassa.